Siirry pääsisältöön

Jaakko Kemppainen: Kesätyö vai harjoittelu? Nimikkeillä lasketaan työn hintaa

Aloitin helmikuussa korkeakouluharjoittelijana Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuissa. Ensimmäisenä päivänä sain työpisteen lisäksi kalenterin täyteen kutsuja: perehdytys, tavoitteiden läpikäynti, säännölliset ohjauskeskustelut. Minulle avattiin, mihin kokonaisuuteen työni kiinnittyy ja millaista osaamista minun odotetaan kehittävän. Palkka sovittiin alan suositusten mukaisesti. Harjoitteluni on rakenteeltaan selkeä, vastuuta annetaan asteittain ja työtäni arvioidaan osana yhteistä tekemistä. Kaikki harjoittelut eivät näytä tältä. 

Lue lisää

Petri Toiviainen: Näin teimme vaikuttavaa vaikuttamista virkasuhdeasioissa

27.2.2026Moni ykalainen työskentelee julkisella sektorilla virkasuhteisena ja virkasuhteisiin liittyvä edunvalvonta onkin tärkeä osa YKAn vaikuttamistyötä.

Laura Nordström: Yhteiskuntatieteilijöitä tarvitaan talouskeskustelussa

9.2.2026Ekonomisteilla on taipumus puhua usein luvuista, kuten velasta, ikään kuin neutraaleina totuuksina. Yhteiskuntatieteilijät voivat tuoda esille talouden ja politiikan yhteenkietoutumisen, kirjoittaa palkittu tutkijatohtori Laura Nordström.

Saara Pajunen: Asiantuntijuuden ja itseluottamuksen rakentuminen kohti työelämää 

5.2.2026Olin onneni kukkuloilla työllistyessäni jo kolmannen opiskeluvuoden jälkeen oman alani työtehtäviin. En olisi tuolloin voinut kuvitellakaan, että uupuisin – ja päätyisin luopumaan uudesta työtehtävästäni, kirjoittaa YKA-lähettiläämme Saara Pajunen.

Annika Nevanpää: Suhdanteiden alla kuplii nuorisotyöttömyyden kriisi

5.2.2026Nuorten työllistymismahdollisuuksiin vaikuttavat muita ikäryhmiä enemmän taloudelliset suhdanteet, ja erilaisten kriisien vaikutukset näkyvät usein ensimmäisenä heidän tilanteessaan. Kun viime kesänä uutisoitiin työttömyysasteen nousseen yli kymmeneen prosenttiin, oli alle 25-vuotiaiden työttömyysaste 26 prosenttia.
Ekonomisti Roope Ohlsbomin ovat kuvanneet kuvaajat Johanna Erjonsalo ja Jetro Stavén.

Roope Ohlsbom: Kun johtaminen kohtaa osaamisen, tieto voi muuttua tuottavuudeksi

4.2.2026Tutkimustiedon mukaan työpaikkojen johtamiskäytännöt selittävät merkittävän osan yritysten ja alueiden välisistä tuottavuuseroista, kirjoittaa Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom esseessään.

Ainomaija Rajoo: Korkeakoulujen valikoivuus maksaa meille enemmän kuin ymmärrämme

29.12.2025Suomen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiota uusitaan parhaillaan. Aiemmin vision tärkein tavoite on ollut korkeakoulutettujen osuuden lisääminen nuorissa ikäluokissa. Tavoitteeseen ei ole päästy, mutta sen tärkeys on laajasti tunnistettu: Väestön ikääntyminen ja työelämän muutokset lisäävät osaamisen tarvetta, samaan aikaan liian moni nuori putoaa koulutuspolulta kesken kaiken.  

Kun usko koulutukseen horjuu  

24.10.2025Viimeksi korkeakoulutettujen työttömyys kävi korkealla vuosina 2015–2016, jolloin minä ja moni tuttuni valmistuimme maistereiksi. Monelle meistä työttömyysjaksot, sadat hakijat yhtä paikkaa kohden ja vastausta vaille jäävät työpaikkahakemukset tulivat arkisia. Kuulostaako tutulta? Sukupolvikokemuksessani on paljon samaa kuin nykyhetkessä, mutta vuosien välinen vertailu ei ole reilua. Tuntuu, että uskoa korkeakoulutuksen tuomaan sturvaan koetellaan nyt ennätyskovaa.  

Sara Taskila: Tarvitsemme empatiaa, jotta voimme rakentaa parempaa yhteiskuntaa

15.9.2025Tervetuloa opiskelemaan, uudet ja vanhat yhteiskuntaosaajat! Yhteiskunta-alan aiheet opinnoissa, saati sitten työelämässä, eivät ole kevyimpiä. Siksi tarvitsemme empatiaa, jotta voimme rakentaa parempaa yhteiskuntaa.

Analyysi: Hallitus jatkoi budjettiriihessä hallinnon määrätietoista karsimista, mutta näkee osaamisen työllisyyden vahvistajana 

3.9.2025Hallitus jatkoi budjettiriihessä valtionhallinnon karsimista, vaikka leikkausten mittakaava on jo historiallisen suuri. Samalla se pyrkii vahvistamaan työllisyyttä osaamisen kautta, helpottamalla opiskelua työttömänä ja tukemalla nuorten pääsyä työelämään. Sote-järjestöjen rahoitus säästyi ja koulutus pysyi suojattuna, mutta tutkimus- ja kehityspanostuksia leikattiin. 

Analyysi: Määräaikaisten työsuhteiden lisäämistä ei kannata tavoitella

26.8.2025Orpon hallitus haluaa uudistaa työsopimuslakia niin, että työnantaja voisi jatkossa palkata määräaikaisella sopimuksella työntekijän jopa vuodeksi ilman perusteltua syytä, kun kyseessä on työntekijän ensimmäinen työsuhde kyseisessä yrityksessä. Ajatuksena on madaltaa työllistämisen kynnystä ja vauhdittaa talouskasvua. Määräaikaisten työsuhteiden lisäämistä ei kuitenkaan kannata tavoitella, huomauttaa YKAn johtava asiantuntija Ainomaija Rajoo analyysissään.  
Opiskelijakin tarvitsee lepoa, huomauttaa erityisasiantuntija Sanni Lehtinen.

Sanni Lehtinen: Opiskelijoiden sosiaaliturvan tulisi riittää elämiseen

16.7.2025Opintojen, työn ja muun elämän yhdistämisestä tulee helposti palapeli, jossa mielenterveys joutuu koetukselle, kommentoi Sanni Lehtinen.

Salla Merikukka: Hyvä pomo, kohtuullinen palkka ja vakituinen työ – nuorten toiveet työelämälle eivät ole kohtuuttomia 

16.6.2025Nuorten uskonpuute tulevaisuuteen ja työelämään on suurempi haaste yhteiskuntamme hyvinvoinnille kuin useampi ehkä osaa kuvitella. Tumput suorina ei kuitenkaan lukuja tarvitse ihmetellä, vaan voimme jokainen olla rakentamassa inhimillistä, ihmisen kokoista työelämää ja toiveikkaampaa tulevaisuutta nuorille.