Aloitin helmikuussa korkeakouluharjoittelijana Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuissa. Ensimmäisenä päivänä sain työpisteen lisäksi kalenterin täyteen kutsuja: perehdytys, tavoitteiden läpikäynti, säännölliset ohjauskeskustelut. Minulle avattiin, mihin kokonaisuuteen työni kiinnittyy ja millaista osaamista minun odotetaan kehittävän. Palkka sovittiin alan suositusten mukaisesti. Harjoitteluni on rakenteeltaan selkeä, vastuuta annetaan asteittain ja työtäni arvioidaan osana yhteistä tekemistä. Kaikki harjoittelut eivät näytä tältä.
Kun selaan yhteiskunta-alan kesätyöilmoituksia, huomaan kehityksen, joka ei vielä hallitse kenttää, mutta jonka suunta on tunnistettava: kesätyöpaikkoja markkinoidaan harjoittelupaikkoina. Ilmoituksissa haetaan tekijää itsenäiseen asiantuntijatyöhön, vastaamaan projektikokonaisuuksista ja koordinoimaan sidosryhmäyhteistyötä. Vastuu on todellista ja itsenäisyys oletusarvo. Kokemus katsotaan eduksi. Palkka asettuu kuitenkin tasolle, joka ei vastaa tehtävien vaativuutta. Toisinaan sitä ei tarjota lainkaan.
Nimike ei ole neutraali. Se määrittää odotuksia ja ennen kaikkea hinnoittelua. Kun kesätyö nimetään harjoitteluksi, luodaan mielikuvaa oppimisjaksosta. Työ ei kuitenkaan muutu kevyemmäksi, vaan todellisuudessa harjoittelija saattaa tuottaa analyysiä, kirjoittaa lausuntoja, valmistella tausta-aineistoa ja vastata hankkeen osakokonaisuuksista siinä missä muutkin asiantuntijat. Harjoittelijan titteli toimii hinnoittelun lähtökohtana jo ennen tehtävien vaativuuden arviointia, ja näin työn arvo määrittyy aseman, ei sisällön perusteella.
Yhteiskunta-alalla resurssipaineet ovat todellisia. Kilpailu oman alan paikoista on kovaa ja kokemus toimii keskeisenä valuuttana työmarkkinoilla. Tilannetta kiristää se, että harjoittelupaikkoja ilmoitetaan yliopistoille vuosi vuodelta vähemmän, vaikka monessa tutkinnossa harjoittelu on pakollinen tai vähintään suositeltava osa opintoja. Markkinatilanne, jossa tarjonta ylittää kysynnän, heijastuu väistämättä palkkatasoon. Paikkoja on vähemmän kuin tarvitsijoita.
Tässä asetelmassa opiskelijan neuvotteluasema on lähtökohtaisesti heikko. Opiskelija tietää, että hakijoita riittää. Työnantaja tietää sen aivan yhtä hyvin. Siksi vastuu on erityisesti työnantajalla. Se määrittää, millaisia pelisääntöjä alalla pidetään hyväksyttävinä. Valinta harjoittelun rakenteesta ja palkkauksesta on kannanotto siihen, miten korkeakoulutettua osaamista arvostetaan. On eri asia rakentaa harjoittelu oppimista tukevaksi kokonaisuudeksi kuin käyttää harjoittelijanimikettä kustannusten hallinnan välineenä; harjoittelu on perusteltu ja arvokas työelämään kiinnittymisen muoto silloin, kun se on tavoitteellisesti suunniteltu, ohjattu ja arvioitu. Mutta jos vastuu on asiantuntijatasoinen, tulee myös korvauksen olla sitä.
Ilmoituksia kannattaa lukea tarkasti. Mitä tehtävässä oikeasti tehdään? Millaista ohjausta tarjotaan? Miten palkka suhteutuu alan suosituksiin? Ensimmäiset työsopimukset asettavat nimittäin kehyksen sille, millaisilla ehdoilla alalle tullaan. Samalla ne rakentavat koko alan palkkatasoa ja käytäntöjä.
Työn arvo määräytyy sen vaativuuden, vastuun ja vaikutuksen perusteella. Nimike on toissijainen. Oma kokemukseni osoittaa, että laadukas, ohjattu ja asianmukaisesti palkattu malli toimii. Se kehittää osaamista, sitouttaa tekijänsä ja tuottaa tuloksia, mutta ennen kaikkea se vahvistaa koko alan uskottavuutta. Osaamisella on hintansa myös uran alkuvaiheessa.
Jaakko Kemppainen Kirjoittaja on Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuissa korkeakouluharjoittelijana
Haluatko tukea hakuprosessiin ja hakudokumenttien läpikäymiseen? YKAn harkkasparraus auttaa, kun harjoitteluun hakeminen on ajankohtaista. Voimme pohtia kanssasi myös uratoiveitasi, osaamisesi sanoittamista ja harkkapaikkojen kartoittamista.
