Siirry pääsisältöön

Ajankohtaista - Mielipide

Minna Salonen: Epidemia, joka vaatii toimia meiltä

Olihan niitä yksilötason riskitekijöitä. Olin tunnollinen ja murehtimiseen taipuvainen työntekijä ja erityisesti nuorempana kohtuuttoman vaativa itseäni kohtaan. Mutta oli myös voimavaratekijöitä. Koin työn iloa, työni oli merkityksellistä ja tahdoin oppia uutta. Lopulta vaikea työuupumus tuli hyökyaallon lailla. 

Lue lisää

Heidi Tupamäki: Perheellistymisen tukeminen työehtosopimuksissa – tärkeä askel kohti tasa-arvoisempaa työelämää 

4.3.2025Hedelmöityshoitojen aiheuttamat poissaolot ja niiden palkallisuus ovat osa laajempaa tasa-arvokeskustelua työelämässä. Parhaillaan käynnissä olevissa työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa voidaan rakentaa työelämää, joka tukee perheellistymishaaveiden toteutumista.  

Paavo Antikainen: Nuorten aikuisten mielenterveyttä on tuettava jo ennen työuranalkua

28.1.2025Julkisuudessa on esitetty huolestuttavia merkkejä etenkin alle 35-vuotiaiden mielenterveysongelmien lisääntymisestä. Viime vuonna toteutetun korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen tulokset osoittavat, että opiskelijoilla todetut masennus- ja ahdistuneisuushäiriöt ovat yleistyneet erityisesti naisilla. Mielenterveysperustaisten sairaspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkehakemusten kasvu viittaa siihen, että moni nuori aikuinen kohtaa vakavia psyykkisiä haasteita samalla, kun ottaa työuralla ensimmäisiä askeliaan. 

Salla Merikukka: Johtajuus EU:n ilmastopolitiikassa toisi Suomelle työtä ja talouskasvua, mutta vaatii työmarkkinoiden sopeutumista ja poliittista tahtoa 

31.5.2024EU:n Green Deal etenee, eteneekö Suomen itselleen asettamat tiukemmat ilmastotavoitteet? Suomi voi saavuttaa johtajuuden eurooppalaisessa ilmastopolitiikassa, mutta onnistuminen vaatii työmarkkinoiden sopeutumista, rakenteellisia investointeja sekä panoksia koulutukseen.  

Kirsi Marttinen: Kehysriihi tarjoili järjestöille kylmää kyytiä

14.5.2024Veikkausvoittovarojen korvamerkintä päättyi vuodenvaihteessa, kun rahapelitoiminnan tuotot siirtyivät osaksi valtion budjettia. Pari vuotta sitten kaikki eduskuntapuolueet yhdessä sitoutuivat säilyttämään Veikkauksen edunsaajien rahoituksen tason vuosiksi 2024–2026. Tällä sovulla pyyhittiin nyt pöytää kehysriihessä, kun hallitus aikaisti vuodelle 2027 suunniteltua sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen leikkausta.  

Salla Merikukka: Onko pohjoismainen malli vain suuri, retorinen puhallus?  

5.4.2024Orpon hallituksen mittavia työelämäreformeja on toistuvasti perusteltu pohjoismaisella mallilla ja sillä, että on uskallettava tehdä samoja uudistuksia kuin muissa Pohjoismaissa. Mutta mikä se pohjoismainen malli on? 

Yhteiskuntaosaaja, sinä voit auttaa

18.12.2023Ukrainan ja Gazan kriisit ovat leimanneet vuotta 2023. YKA kannustaa kaikkia jäseniään tukemaan mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työtä.

Hallituksen ensimmäinen budjetti

12.10.2023Maan hallituksen eduskunnalle antamasta talousarvioesityksestä löytyy joitakin valonpilkahduksia, mutta erityisesti sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset aiheuttavat huolta, kirjoittaa YKAn johtava asiantuntija Ainomaija Rajoo.

Minäkö muka asiantuntija?

31.8.2023Puhelin soi ja sähköposti laulaa, deadlinet paukkuvat, kalenteri on täynnä kokouksia ja palavereita. Tämä oli odotukseni asiantuntijatyöstä, mutta todellisuus olikin jotain muuta, kirjoittaa YKAn jäsenhankinnan suunnittelija Ida Kettuoja.

Töissä eläkkeellä? Miksipä ei!

16.8.2023Vitsi kiireisestä eläkeläisestä ei ehkä olekaan enää vitsi: yhä useammat ihmiset haluavat jatkaa työskentelyä eläkkeellä. Ay-liikkeen tehtävänä on osaltaan huolehtia, että jokaisella on aito mahdollisuus valita, mitä eläkeiässä tekee ja millaisilla ehdoilla, kirjoittaa YKAn strategiajohtaja Maria Teikari.

Miksi kestävyysmurroksessa tarvitaan yhteiskuntaosaajia

29.6.2023Yhteiskuntamme kohtaamassa kokonaisvaltaisessa muutoksessa, kestävyysmurroksessa, tarvitaan monenlaista osaamista erilaisilla tietämisen ja toiminnan osa-alueilla. Monella yhteiskuntaosaajalla on jo ennestään valmius syventää ekososiaalisen kriisin kannalta olennaista osaamistaan, kirjoittaa tutkija ja dosentti Eeva Houtbeckers, jonka Maailmanparannusforum-alustus käsittelee kestävyysmurroksen edelläkävijöitä.

Ekologiseen jälleenrakennukseen tarvitaan yhteiskuntaosaajia

29.6.2023Yleisellä tasolla ekologinen jälleenrakennus on melko yksinkertainen haaste: on säilytettävä välttämättömät asiat ja luovuttava turhasta. Käytännössä kyse on kuitenkin valtavasta uudistushankkeesta, jossa yhteiskuntaosaajia todellakin tarvitaan, kirjoittaa BIOS-tutkimusyksikön ekonomisti Jussi Ahokas, jonka Maailmanparannusforum-alustus käsittelee taloutta ja ekologista jälleenrakennusta.

Syyllistämällä vai sovittelemalla

22.6.2023Inklusiivisuus, monimuotoisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat yhä useammin työelämän keskusteluissa esiintyviä sanoja. Osalle meistä näiden teemojen parissa työskentely on luonteva osa omaa työtä, kun taas joku toinen kokee monimuotoisuuskeskustelun turhauttavaksi pöhinäksi. Kenelle yhdenvertaisuustyötä pitäisi tehdä ja millainen sen työnjako voisi olla, pohtii inklusiivisuuden asiantuntija Susi Nousiainen.