Meistä → YKA Akavassa
Akavassa on 35 jäsenliittoa, joissa on yli 600 000 jäsentä.
Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella. Keskusjärjestö valvoo jäsentensä etuja asiantuntijaorganisaationa ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistujana.
”Tavoitteenamme on hyvä ja kestävä työelämä, joka pohjautuu korkeaan osaamiseen ja kannattavaan työhön. Sen avulla saavutamme korkean työllisyyden sekä vastuullisen ja vahvan talouskasvun.”
Tutustu myös Akavalainen-verkkolehteen!
YKA on Akavan jäsenjärjestö. Korkeakoulutettujen ja korkeakouluopiskelijoiden palkansaajakeskusjärjestönä Akava on mukana valmistelemassa työelämän lainsäädäntöä, työttömyys- ja sosiaaliturvaa sekä eläkejärjestelmää, jotka kuuluvat työelämän turvaverkkoon. Akavan tavoitteena on korkea työllisyysaste, pitkät työurat, vahva talouskasvu ja valtiontalouden tasapainottaminen. Viemme YKAn tavoitteita eteenpäin kaikissa Akava-yhteisön vaikuttamisen paikoilla.
YKAn jäsenet kuuluvat akavalaisen edunvalvonnan piiriin ja hyötyvät Akava-yhteisön vahvasta neuvotteluvoimasta työmarkkinoilla. Edunvalvonnan ja neuvottelutoiminnan ytimessä ovat työ- ja virkaehtosopimukset, jotka määrittävät monien jäsenten keskeiset työehdot: palkkauksen, työajan, vuosilomat ja perhevapaiden palkallisuuden.
Akava-yhteisössä neuvottelutoiminnasta vastaavat kaksi neuvottelujärjestöä. Julkisen sektorin työ- ja virkaehtosopimuksia neuvottelee Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry. Yksityisellä sektorilla ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoiminnasta vastaa Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry.
Lisäksi YKAlla on edustajia Akavan muissa toimielimissä, kuten esimerkiksi erilaisissa verkostoissa.
YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. YTN tekee yksityisellä sektorilla ylempiä toimihenkilöitä koskevia valtakunnallisia työehtosopimuksia työnantajaliittojen kanssa, minkä lisäksi se tekee myös yrityskohtaisia sopimuksia. YTN:n jäsenenä on 20 liittoa, joiden kautta järjestö edustaa yli 180 000 asiantuntija- ja esihenkilötyötä tekeviä eri toimialoilla.
Ylempien toimihenkilöiden luottamusmiesverkostot (yhteyshenkilö, luottamusvaltuutettu) muodostavat sopimusalakohtaisen edunvalvontatyön perustan (taustaryhmätyö). Paikallistason edunvalvontaa toteuttavat yrityskohtaiset yhdistykset ja luottamusmiehet. YTN:n jäsenliittojen ammattitaitoinen henkilökunta muodostaa YTN:n asiantuntijatyöryhmät (valmisteluryhmät).
JUKO neuvottelee julkisen sektorin virka- ja työehtosopimukset yli 200 000 akavalaiselle jäsenelle muun muassa hyvinvointialueiden, kirkon, kunnan, valtion ja yliopistojen sopimusaloilla. JUKOn muita tehtäviä ovat työpaikkakohtainen toiminta (ennen kaikkea työpaikkojen yli 2.500 jukolaista henkilöstönedustajat) sekä virka- ja työehtosopimuslainsäädäntöön vaikuttaminen.
JUKOn sisällä vaikuttaminen ja päätöksenteko tapahtuu sektorikohtaisesti toimivissa neuvottelukunnissa. YKAlla on näissä omat edustajansa.
JUKOn 3 300 luottamusmiestä/kunta- ja hyvinvointialalla luottamusedustajaa ovat työpaikoilla työntekijöitä varten.
Akava on Suomen johtava opiskelijoiden työmarkkinajärjestö. Akavan opiskelijat on yli 100 000 korkeakouluopiskelijan yhteisö, jonka äänenä Akavan opiskelijoiden valtuuskunta toimii. Valtuuskunta ajaa korkeakouluopiskelijoiden etua toimimalla aktiivisena ja aloitteellisena yhteiskunnallisena keskustelijana. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuilla on yksi edustaja ja yksi varaedustaja Akavan opiskelijoiden valtuuskunnassa.
Valtuuskunnassa ovat edustettuina kaikki Akavan jäsenjärjestöt, joilla on opiskelijatoimintaa. Se kokoontuu kolme kertaa vuodessa ja kokousten välillä toimintaa ohjaa työjaosto. Opiskelijavaltuuskunnalla on edustus kaikissa Akavan toimikunnissa. Akavan opiskelijoiden puheenjohtajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus Akavan hallituksessa ja työvaliokunnassa.