Olin onneni kukkuloilla työllistyessäni jo kolmannen opiskeluvuoden jälkeen oman alani työtehtäviin. En olisi tuolloin voinut kuvitellakaan, että uupuisin – ja päätyisin luopumaan uudesta työtehtävästäni.
YKAn urahyvinvointivalmennuksen kannustamana uskalsin tehdä päätöksen irtisanoutua ja palata takaisin täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Haasteiden kautta löysin jälleen kipinän alaani ja opintojani kohtaan, ja sain takaisin luottamuksen ammatilliseen osaamiseeni.
Opintoihin paluu tuntui haastavalta kaikesta valmistautumisesta huolimatta, ja koin voimakasta huijarisyndroomaa: asetin itselleni kovia paineita arvosanojen ja kirjallisten töiden suhteen. Olinhan kuitenkin työelämästä palaava opiskelija – eikö esseiden pitäisi olla siinä vaiheessa lastenleikkiä? Tunsin itseni täydelliseksi huijariksi, ellen onnistuisi saamaan täydellistä vitosen riviä tulevista maisteriopinnoista. Paine tuntui hautaavan minut alleni, enkä osannut hakea tai myöskään ottaa vastaan apua.
Koin kovaa tarvetta selvitä yksin, sillä työuupumus hävetti minua. Kannoin myös kovaa huolta tulevaisuudesta: suostuisiko mikään taho enää palkkaamaan minua? Entä jos uuvun uudelleen?
Lisäksi on ollut haastavaa hyväksyä, että uupumuksesta toipuminen on ollut kaikkea muuta kuin lineaarinen polku. Takaiskut, kuten kesätöihin liittyvät valintamme ei valitettavasti kohdistunut tällä kertaa juuri sinuun -viestit tuntuivat lamaannuttavilta. Vaikean työmarkkinasuhdanteen vuoksi samoista vähäisistä työ- ja harjoittelupaikoista ovat kamppailleet niin opiskelijat kuin valmistuneetkin.
Lisäksi leikkaukset opiskelijoiden toimeentuloon ovat kuormittaneet opiskelijoiden jaksamista entisestään. Olen kuitenkin saanut apua niin yliopistomme opintopalveluista kuin myös YKAn erilaisista koulutuksista. Olen osallistunut muun muassa “Itsemyötätunto hyvinvoinnin ja jaksamisen kulmakivenä” -webinaariin, jossa opin työkaluja syyllistävän itsepuheen katkaisemiseksi.
Toivo tulevaisuuden työelämään on alkanut palaamaan levon ja onnistumisten avulla.
Riemu oli katossa viime vappuaattona, kun jo joulukuussa aloitettu työnhakuprosessi palkittiin viimein oman alan kesätyöllä. Lisäksi olen saanut työskennellä osana YKAn mitä ihaninta työporukkaa jo 1,5 vuoden ajan. Olen valtavan kiitollinen näistä molemmista työyhteisöistä, joissa minulla on ollut turvallinen olo kertoa epävarmuuksistani ja saada tukea niitä koskien.
Hiljalleen usko omiin kykyihini on palannut, vaikka tuntuu jopa röyhkeältä harjoitella itsensä kehumista. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme, jotka kannattaa oppia tunnistamaan. Joskus tarvitsemme vain jonkun muistuttamaan niistä, kun emme itse pysty niitä näkemään.
Saara Pajunen, Joensuun YKA-lähettiläs ja 7. vuoden ympäristöpolitiikan opiskelija, Itä-Suomen yliopisto
