Siirry pääsisältöön

Ajankohtaista - Yhteiskunta

YKAn terveiset kehysriiheen: Työllisyys, hyvinvointi ja johtaminen ovat avaimia kasvuun

Pääministeri Orpon hallitus kokoontuu ensi viikolla 21.-22. huhtikuuta vaalikauden viimeiseen kehysriiheen. Valtiovarainministeri Riikka Purra on aikaisemminkin kertonut kokonaissäästöjen olevan hieman yli 400 miljoonaa euroa. Toisaalta kehysriihi on hallituksen viimeisiä hetkiä saada tuottavuutta nousuun tällä kaudella. YKAlla on terveisinä hallituksen kehysriiheen kolme tuottavuuden kasvuun tähtäävää pointtia.

Lue lisää

Eduskuntavaaleissa tarvitaan suunnan muutos kohti ihmisen kokoista työelämää

11.4.2026Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään vuoden päästä huhtikuussa 2027. YKAn viesti vaaleissa on, että vaikka kansantalous ja työllisyys takkuavat, nyt ei ole oikea aika jäädä poteroihin makaavaan. Vaadimme päättäjiltä rohkeutta uudistaa työn rakenteita, johtamista ja osaamisen kehittämistä – vain näin voimme tehdä työelämästä taas ihmisen kokoista.  

YKA ehdottaa työeläkemaksualennusta vastavalmistuneen palkkaamisesta

8.4.2026Korkeakoulutettujen vastavalmistuneiden työttömyysaste ei näytä taittumisen merkkejä. YKAn toiminnanjohtaja Simo Pöyhönen ehdottaa ratkaisuksi nuorten vastavalmistuneiden työttömyyden taklaamiseksi palkan sivukulujen puolittamista vuoden ajaksi.

YKA liittyy Kokoomusnaisten vetoomukseen tarkastella uudelleen määräaikaisten työsopimusten helpottamisesta 

4.3.2026Hallitus esittää määräaikaisten työsuhteiden perusteiden helpottamista niin, että enintään vuoden määräaikaisuus voitaisiin tehdä perusteetta. Esitys heikentäisi toteutuessaan merkittävästi työntekijän asemaa ja lisäisi erityisesti raskaus- ja perhevapaasyrjintää.  

Petri Toiviainen: Näin teimme vaikuttavaa vaikuttamista virkasuhdeasioissa

27.2.2026Moni ykalainen työskentelee julkisella sektorilla virkasuhteisena ja virkasuhteisiin liittyvä edunvalvonta onkin tärkeä osa YKAn vaikuttamistyötä.

Jade Oja Turun YKA-lähettilääksi 

20.1.2026Åbo Akademin kansainvälisen oikeuden kolmannen vuoden opiskelija Jade Oja on aloittanut Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen YKAn kampuslähettiläänä Turussa tammikuun alussa.

Ainomaija Rajoo: Korkeakoulujen valikoivuus maksaa meille enemmän kuin ymmärrämme

29.12.2025Suomen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiota uusitaan parhaillaan. Aiemmin vision tärkein tavoite on ollut korkeakoulutettujen osuuden lisääminen nuorissa ikäluokissa. Tavoitteeseen ei ole päästy, mutta sen tärkeys on laajasti tunnistettu: Väestön ikääntyminen ja työelämän muutokset lisäävät osaamisen tarvetta, samaan aikaan liian moni nuori putoaa koulutuspolulta kesken kaiken.  

YKAn Hanna Sauli: Epämääräinen irtisanomislaki ei palvele työntekijöitä eikä työnantajia 

18.12.2025Eduskunta käsittelee parhaillaan lakia, joka madaltaisi merkittävästi työsuhteessa olevien henkilöperustaista irtisanomiskynnystä ja heikentäisi työntekijän oikeudellista asemaa. Irtisanomisperusteelta ei tulevaisuudessa enää vaadittaisi painavuutta, eikä irtisanomisen taustalla olevan velvoitteen rikkomisen tarvitsisi olla olennaista tai teoltaan vakavaa. YKA pyytää eduskuntaa vielä harkitsemaan lain hyväksymistä.  

Vuoden 2026 yhteiskuntatieteilijäksi tutkija ja tietokirjailija Timo R. Stewart 

22.11.2025Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut YKA on valinnut vuodesta 1999 lähtien Vuoden yhteiskuntatieteilijän. Vuoden 2026 kunniamaininta on myönnetty politiikan historiaan erikoistuneelle tutkijalle ja tietokirjailijalle Timo R. Stewartille. Valinnan tekee vuosittain YKAn hallitus, ja tämänvuotinen päätös julkistettiin liittovaltuuston syyskokouksessa 22.11.2025. 

YKA: Viestinnän keskittäminen valtioneuvoston kansliaan uhkaa hallinnon avoimuutta ja tehokkuutta

5.11.2025Hallitus on päättänyt keskittää ministeriöiden viestinnän tehtävät valtioneuvoston kansliaan, pääministerin alaisuuteen. Päätös tehtiin ilman esiselvitystä vaihtoehdoista ja ilman, että osallisia olisi kuultu. Uuden viestintäosaston on tarkoitus aloittaa toimintansa jo heinäkuussa 2026. 
Liity YKAan – rakennetaan yhdessä reilumpaa työelämää

Liity YKAan – rakennetaan yhdessä reilumpaa työelämää!

1.11.2025Yhteiskunta muuttuu, ja työelämä sen mukana. Muutosneuvottelut, epävarmuus ja työelämän kiristyvä tahti haastavat meitä kaikkia. Yhteiskuntaosaajana et kuitenkaan ole yksin – YKA on tukenasi jokaisessa urasi vaiheessa.

Kun usko koulutukseen horjuu  

24.10.2025Viimeksi korkeakoulutettujen työttömyys kävi korkealla vuosina 2015–2016, jolloin minä ja moni tuttuni valmistuimme maistereiksi. Monelle meistä työttömyysjaksot, sadat hakijat yhtä paikkaa kohden ja vastausta vaille jäävät työpaikkahakemukset tulivat arkisia. Kuulostaako tutulta? Sukupolvikokemuksessani on paljon samaa kuin nykyhetkessä, mutta vuosien välinen vertailu ei ole reilua. Tuntuu, että uskoa korkeakoulutuksen tuomaan sturvaan koetellaan nyt ennätyskovaa.  

Mitä jos työn imu ja hyvä johtaminen ei riitä? Kestävän työelämän foorumi avaa uusia näkökulmia työhyvinvointikeskusteluun

22.9.2025Mitä työelämästä paljastuu, kun katse siirretään yksilön jaksamisesta rakenteisiin ja ihmisen perustarpeisiin? Syksyn 2025 Kestävän työelämän foorumi avaa uusia näkökulmia työhyvinvointikeskusteluun!