Siirry pääsisältöön
11.12.2013

Työnantajan direktio-oikeus ja työehdot

Työsopimuksella tarkoitetaan sopimusta, jolla työntekijä sitoutuu henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan.

Työnjohto- ja valvontaoikeuteen kuuluu työn­antajan oikeus määrätä, mitä, missä, milloin ja miten työtä tehdään. Tämä periaate konkretisoituu siinä, että työnantajalla on edellä mainituissa asioissa tulkintaetuoikeus. Jos syntyy erimielisyys mitä ja missä työtä tehdään, katsotaan työsopimuksesta, mitä on sovittu. Yksimielisyyden syntymiseen asti tulee työntekijän tehdä sitä työtä ja siinä paikassa, missä työnantaja määrää. Työnantaja määrää myös miten työtä tehdään. Jos tästä syntyy erimielisyys, ollaan tekemisissä usein monitahoisten kiusaamisväitteiden kanssa.

Kysymys siitä, milloin työtä tehdään, on varsin monimutkainen. Lähtökohtaisesti työnantaja määrittelee, mihin vuorokauden aikaan ja kuinka pitkään työtä tehdään. Tätä oikeutta rajoittaa työaikalaki, joka säätelee vuorokautisen, viikko- ja vuosityöajan enimmäismäärät sekä yö- ja pyhätyön rajoitukset. Tyäaikalakia ei sovelleta johtavassa asemassa oleviin, kotityötä tekeviin, metsä- ja uittotöihin, poronhoitoon ja kalastukseen. Lisäksi jaksotyöstä ja moottoriajoneuvojen kuljettajien työajasta on omia säännöksiään. Työajoista voidaan sopia yleis- ja normaalisitovilla työehtosopimuksilla sekä paikallisilla sopimuksilla osana työehtosopimuksia.

Vuodelta 1946 peräisin olevan työehtosopimuslain 4 §:n 2 momentissa säädetään: ”Työnantaja, jota työehtosopimus sitoo, älköön sen soveltamisalalla tehkö sopimuksen ulkopuolellakaan olevan, työehtosopimuksen tarkoittamaa työtä suorittavan työntekijän kanssa työsopimusta ehdoilla, jotka ovat ristiriidassa työehtosopimuksen kanssa.” Tämä säännös on taannut myös järjestäytymättömille työntekijöille lakisääteisiä parempia työ­ehtoja.

Laskusuhdanteen aikana työnantajalla on tarve alentaa palkkoja, pidentää työaikoja sekä supistaa ”jo saavutettuja etuja”. Erimielisyyksiä voi syntyä siitä, sitovatko supistukset, jotka on sovittu työehtosopimusosapuolten kesken, myös järjestäyty­mättömiä työntekijöitä. Erityisesti silloin, kun työehtojen heikennyksistä on sovittu paikallisesti, nousee kysymys niiden laillisuudesta. Työmarkkinajärjestöt korostavat, että järjestäytymättömät ottavat mielellään muiden neuvottelemat edut itselleen, mutta eivät hyväksy etujen heikennyksiä, vaikka työmarkkinaosapuolet olisivat niistä yksimielisiä. Laillisuusnäkökulmasta ei ehkä ole oikein, että työehtosopimusosapuoli voisi sopia sitovasti siihen kuulumattoman työntekijän työehdoista. Yleisesti sopimusta, joka sitoo henkilöä, joka ei ole ollut siitä sopimassa, ei pidetä laillisena.

Arto Vainio
Kirjoittaja on varatuomari ja työoikeuteen erikoistunut asianajaja.

Tarvitsetko lakineuvontaa?

Liiton jäsenenä saat lakineuvontaa sekä työhön että yksityiselämään liittyvissä oikeudellisissa asioissa.