Siirry pääsisältöön

SYY-blogi: Kehumisen kiemurat

Metoo-liikkeen jälkeisessä ajassa kynnys kehua työpaikalla on saattanut kasvaa. Ulkonäön kehumisessa kynnystä on hyväkin olla. Kun nyt jo toivottavasti tiedetään, voiko kehua työkaverin uusia silmälaseja (voi) tai assarin simpsakkaa vyötäröä (ei), voidaan kehun aiheesta siirtyä pohtimaan sitä asemaa, josta kehu annetaan. Kehunko vertaisena, alaisena vai asetunko kehuttavan yläpuolelle?

Tahaton yläpuolelle asettuminen kehun kautta on noloa. Ei siis kehuta harjoittelijaa ”reippaaksi” – reippaaksi kehuu vanhempi ujoa lastaan sukujuhlissa. Olisiko harjoittelija kuitenkin ”aloitteellinen”, ”itsenäinen” tai ”toimeen tarttuva”? Toisaalta myös itseä korkeammassa asemassa olevan kehuminen voi vaikuttaa alentuvalta, jos kehu sisältää työsuorituksen arviointia: Kuka tuo sihteeri on minun työsuoritustani arvioimaan? Tässä mielessä kehumisen sanomattomat säännöt voivatkin kertoa työpaikan hierarkioista (tai ainakin erityisasiantuntijan ammatillisesta itsetunnosta).

Vaikka kehumatta jättäminen voi tuntua helpoimmalta vaihtoehdolta, älä emmi kehua. Jos olet työyhteisösi noviiseja, mutta halajat ryhtyä kehuaktivistiksi, kehaise myös niitä itseäsi ylempiäkin sopivan hetken tullen. Parhaimmillaan kehuminen tekee näkyväksi, ei ainoastaan työssä onnistumista vaan myös ihmisen työn takana. Kehumisen opettelu muokkaa pikkuhiljaa paitsi työkulttuuria, myös kehujaa itseään, sillä kehumalla herkistyy huomaamaan entistä useammin onnistumisia ympärillään.

Jos kehuminen omalla työpaikalla tuntuu jännittävältä ja vaikealta, kokeile kiittämistä tai riitatilanteisiinkin sopivaa minäpuhetta: ”Kiitos, kun tuit ideaani äskeisessä palaverissa.” ”Minusta oli tosi hienoa päästä kuuntelemaan, kun tiedät niin paljon tästä aiheesta.” Kehuminen on lopulta melko yksinkertaista: Riittää, kun se ei ole asiatonta ja sisältää vilpitöntä kunnioitusta.

SYY-Joensuun aktiivit