Olen työskennellyt kymmenen vuotta johtaja-asemassa työnantajan edustajana. Tilanteita, joissa lainsäädäntö olisi tullut organisaation johtamisen tielle, ei ole ollut. Jos työntekijöiden kanssa on ilmennyt ongelmia, on keinovalikoimasta löytynyt ratkaisuja hoitoonohjauksesta työkykyarviointiin. Vaikeimmissakin tilanteissa minulle on ollut tärkeää, että kynnys irtisanomiseen on korkea, kirjoittaa YKAn strategiajohtaja Maria Teikari.
Suurin osa ihmisistä haluaa hoitaa työnsä hyvin. Nykyajan työelämän nopeasta syklistä ja vaatimuksista kertoo se, että työntekijöitä pitää suorastaan patistaa lepäämään, vaikka he ovat sairaina. Yhteisvastuullinen talkoohenki tuntuu tekevän hengähtämisestä häpeällistä, mikä näkyy esimerkiksi niin, että olen joutunut useamman kerran lähettämään pärskiviä ihmisiä kotiin. Ajan henki kannustaa siihen, että pää kainalossa ja työuupuneenakin tarkistetaan, josko joku kaipailisi sähköpostissa. Ihmisiä, jotka eivät istu tähän kuvaukseen, on vain kourallinen. Aitoon lorvikatarriin olen törmännyt vain harvoin.
Useimmiten ongelmien takana on laiskottelun tai huonon asenteen sijaan laajamittaisempi sakkaus työntekijän omassa elämässä. Työt pitää tietenkin saada tehtyä, mutta inhimillisellä kohtelulla on tiettyyn rajaan asti tuloksen tekemistä suurempi itseisarvo. Vasta sitten, kun tämä raja tulee vastaan, muodostuu irtisanomiseen tarvittava asiallinen ja painava syy.
Viime viikolla julkaistusta hallitusohjelmasta välittyy kummallinen käsitys ihmisten käyttäytymisestä. Esimerkiksi sairausloman ensimmäisen päivän kustannusten kaataminen työntekijälle nojaa ajatukseen, jonka mukaan ihmiset ovat liian kevyin perustein pois töistä. Voisiko pomo katsoa tällaisessa tilanteessa peiliin: ovatko asiat työpaikalla kunnossa, jos sinne tulemista vältellään? Jos porukkaan on osunut työntekoa välttelevä ihminen, voisiko asian ottaa hänen kanssaan puheeksi? Jos työntekijä välttelee töitä, tuskin jälkikään on priimaa. Voisiko tästä puhua? Jos työntekijä leimataan suoraan laiskaksi, jäävät mahdolliset työssä tai työyhteisössä olevat ongelmat tunnistamatta ja ratkaisematta.
Inhimillisellä kohtelulla on tiettyyn rajaan asti tuloksen tekemistä suurempi itseisarvo.
Tietenkin harmittaa, jos kaikki eivät halua tai pysty tekemään työtä yhtä suurella intohimolla kuin työkaverit, mutta eikö meillä kaikilla työkyky vaihtele? Jos työsuorite ei vastaa toivottua, ovat asioista huomauttaminen ajoissa, suora puhe ja tavoitteiden asettaminen tuottaneet tulosta työurani varrella. Ja jos näin ei ole käynyt, on työnantajalla aina käsissään muita keinoja, joilla muuttaa tilanne.
Meillä on käsissämme oikea ongelma: työkyvyttömyyden kasvavat kustannukset. Työkyvyttömyys maksaa vuosittain useita miljardeja työnantajalle ja yhteiskunnalle. Tarvitsemme konkreettisia toimia, jotka kohdistuvat ongelman juurisyihin kuten työssä kuormittumiseen. Tuoreessa hallitusohjelmassa halutaan vahvistaa työhyvinvointia. Ehdotankin, että uudistamme työturvallisuuslain, ennaltaehkäisemme psykososiaalista kuormitusta ja kitkemme häirinnän pois työelämästä.
Toivoisin, että organisaatioista löytyy jo nyt vastuunottokykyä työelämän vaikeiden tilanteiden kohtaamiseen ilman, että työntekijän asemaa on tarpeen heikentää lainsäädännöllä. Hyvä johtaja ei kaihda kovaakaan aallokkoa, vaan käy myrskyä päin – toki omasta jaksamisestaan huolehtien. Nyt esitettyjen kiristysten sijaan tarvitsemme lisää keinoja jaksamisen tukemiseen ja kuormituksen kestävään hallintaan.
Maria Teikari @mariateikari YKAn strategiajohtaja
