Yhteiskuntamme kohtaamassa kokonaisvaltaisessa muutoksessa, kestävyysmurroksessa, tarvitaan monenlaista osaamista erilaisilla tietämisen ja toiminnan osa-alueilla. Monella yhteiskuntaosaajalla on jo ennestään valmius syventää ekososiaalisen kriisin kannalta olennaista osaamistaan, kirjoittaa tutkija ja dosentti Eeva Houtbeckers, jonka Maailmanparannusforum-alustus käsittelee kestävyysmurroksen edelläkävijöitä.
Kestävyysmurroksella viitataan yhteiskuntien kohtaamaan kokonaisvaltaiseen muutokseen, joka tapahtuu ekososiaalisten kriisien aikakaudella (Siivonen ym. 2022). Kuumeneva ilmasto, metsä- ja lajikato, merien happamoituminen, kuivuus, makean veden puute ja elimistöihin kerääntyvät mikromuovit ovat yhä useammin uutisotsikoissa ja ihmisten tietoisuudessa. Nämä yhteenkietoutuvat ja viheliäiset kriisit edellyttävät merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia kaikkialla.
Joanna Macy ja Chris Johnstone kuvaavat teoksessaan Active Hope kolmea eri tapaa suhtautua näihin mittaviin muutoksiin. Ensinnäkin voi jatkaa ikään kuin mitään tarvetta muutokselle ei olisi. Toinen vaihtoehto on se, että saattaa lannistua mittavien ekososiaalisten pulmien äärellä niin, että ei näe niihin mitään ratkaisuja. Kolmas tapa on ottaa osaa suureen muutokseen, jossa ihmisten toimintaa mukautetaan oikeudenmukaisemmaksi ja planeetan rajoihin paremmin mahtuvaksi. Muutoksessa korjataan jo aiheutettuja vahinkoja, muutetaan vallitsevia toimintatapoja ja lisätään yhteistä ymmärrystä muutoksen tarpeesta.
Julkisuudessa kerrotut tarinat kestävyysmurroksesta ovat toisinaan vieläkin turhan siloteltuja. Tietenkään ei ole syytä lietsoa epätoivoa – mikä itsessään voi olla hallinnan keino –, estää ihmisiä toimimasta tai lisätä Macyn ja Johnstonen kuvaamaa lannistumista. Mutta ylioptimismikaan ei palvele ketään, sillä se lisää taipumusta pitäytyä vallitsevissa toimintatavoissa, mikä estää ihmisiä kehittämästä uudenlaisia, paremmin aikaan sopivia tapoja toimia.
Yhteiskuntaosaajien on mahdollista toimia osana Macyn ja Johnstonen kuvaamaa suurta käännettä. Ajattelen, että monella yhteiskuntaosaajalla on jo ennestään valmius syventää osaamistaan seuraavilla tietämisen ja toiminnan osa-alueilla, jotka ovat ekososiaalisessa kriisissä olennaisia.
Ihmis- ja luontokäsitys. Monella yhteiskuntaosaajalla on kyky ymmärtää ihmisen paikkaa maailmassa. Koulukseen on sisältynyt keskustelua oman ja muiden tieteenalojen ihmiskäsityksistä. Joskus koulutus on saattanut pitää sisällään myös luontokäsityksiin perehtymistä. Kriittisenä ajattelijana yhteiskuntaosaaja osaa analysoida julkisessa keskustelussa käytettyjä puhetapoja.
Ekososiaalisten kriisien aikaan onkin mahdollista huomata, että monella alalla on vallalla ihmiskeskeinen maailmankuva, missä ihminen on arvoasteikolla ylimpänä. Muunlajinen luonto on kuitenkin ehdoton edellytys ihmistoiminnalle, joten usealla alalla on käynnissä muutos: ihmiskäsitys on päivitettävä huomioimaan muunlajinen luonto. Muunlajisen luonnon toimijuuden tunnistaminen ja tunnustaminen on osa ekososiaalisen sivistyksen muodostumista (Salonen, 2012).
Systeemiset muutokset. Yhteiskuntaosaajien kyky kriittiseen ajatteluun on mahdollista valjastaa palvelemaan systeemisiä muutoksia, jotka vievät meitä kohti sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämpiä yhteiskuntia. Systeemiteoreetikko Donatella Meadows kuvaa systeemisiä vipuvoimapisteitä, joilla on mahdollista saada aikaan muutosta järjestelmissä. Vipuvoimapisteet voidaan nähdä janana, jonka matalien vipuvoimien vaikutusten päässä on esimerkiksi lainsäädäntö, kun taas syvien päässä on kyky muuttaa paradigmoja.
Vaikka ekososiaalisten kriisien aikana muutosta tarvitaan kaikilla tasoilla, pelkät matalan pään muutokset eivät vaikuta riittävästi esimerkiksi ylikulutuksesta luopumiseen. Syvien muutosten aikaansaaminen edellyttää siis muun muassa paradigmojen muutoksia. Ensin on kuitenkin tultava tietoiseksi vallitsevista ajattelutavoista, kuten kasvutalousriippuvuksista ja yksilökeskeisyydestä. Tässä työssä yhteiskuntaosaajat ovat vahvoilla.
Oikeudenmukainen siirtymä. Kestävyysmurros voi toteutua myös epäoikeudenmukaisesti. Onnistunut kestävyysmurros on oikeudenmukainen silloin, kun siinä huomioidaan eri ihmisryhmien, alueiden ja muunlajisten toimijoiden tarpeet. Ketään ei tule jättää oman onnensa nojaan esimerkiksi voitontavoittelun nimissä. Yhteiskuntaosaajilla on valmiuksia analysoida, kuka käyttää valtaa ja missä asioissa sekä kenelle tai mille ryhmille valtaa ei suoda. Yhteiskuntaosaajien kyky kyseenalaistaa on tärkeää, jotta ei kävisi niin, että tietoa tuotetaan vain niiden näkökulmasta, joilla valtaa on jo ennestään riittämiin.
Työn muutos. Kestävyysmurrosta tehdään kaikilla yhteiskunnan aloilla. Kansainvälinen työjärjestö ILO on jo vuosikymmeniä painottanut, että kestävyysmurroksessa myös työhön kohdistuu muutoksia. Koska yhteiskuntien pyörittäminen edellyttää myös muuta kuin palkkatyötä, on kyettävä pohtimaan, millaista työtä ekososiaalisten kriisien aikana kannattaa tehdä. Perustulotutkija Johanna Perkiön mukaan Suomessa vallalla oleva ajatus siitä, että kaikki työ on arvokasta, pitää voida haastaa kestävyysmurroksessa. Esimerkiksi kansalaisyhteiskunnalla on ollut Suomessakin merkittävä rooli hyvinvointivaltion muodostamisessa silloin, kun sitä ei ole poliittisesti pidetty realistisena.
Yhteiskuntaosaajia tarvitaan monissa erilaisissa paikoissa. Yhteiskuntaosaajat muodostavat kokonaiskuvaa, ymmärtävät vallankäyttöä ja ihmisten välisiä vuorovaikutustilanteita, ratkaisevat käsillä olevia ongelmia ja kuvittelevat uusia mahdollisia todellisuuksia.
Teksti: Eeva Houtbeckers, KTT, vanhempi tutkija, kestävän yrittäjyyden dosentti
Turun yliopisto | Untame tutkimuskollektiivi
Kuva: Amparo España
Kirjallisuutta
Houtbeckers on yksi YKAn ja TEKin järjestämän Maailmanparannusforum 2023 -valmennusohjelman puhujista. Tutustu ohjelmaan ja hae mukaan 23.8.2023 mennessä! Voit myös osallistua vain valmennuksen yksittäisiin osiin. Eeva Houtbeckersin alustus kuullaan 11.10.2023 klo 17 alkaen Kestävyysmurroksen edelläkävijät -webinaarissa.
Eeva Houtbeckers on yhteiskuntatieteellinen ympäristötutkija, Untame-kollektiivin toinen perustaja ja uuden tieteellisen aikakauslehden Degrowthin toimituskunnan perustajajäsen. Hän toimii erikoistutkijana Turun yliopistolla Postfossiilinen työ -hankkeessa, Vuonna 2016 hän väitteli Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta yhteiskunnallisten mikroyrittäjien työstä. Vuosina 2017–2022 hän toimi tutkijatohtorina Aalto-yliopiston Muotoilun laitoksella säätiörahoituksella. Tutkimus käsitteli etnografisesti työtä ja toimeentuloa kasvutalouden jälkeen Suomessa.
