VTM Mari Linnapuomin uraa on ohjannut ennakkoluulottomuus ja rohkeus kokeilla itselle uusia asioita. Nykyään hän toimii EU:n neuvoston organisaatiokehitysyksikön päällikkönä. Linnapuomi kannustaa kaikkia EU-urasta kiinnostuneita hakemaan töihin Euroopan unionin organisaatioihin edes lyhyeksi ajaksi, sillä kokemus rikastuttaa, vaikka myöhemmin palaisikin Suomeen.
Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen olin kiinnostunut opinnoista Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Isäni, valtiotieteilijä myös, kehotti pyrkimään oikeustieteelliseen, koska hänen mukaansa oikeustieteilijöistä tulee valtiotieteilijöiden pomoja. Tutustuminen molempien tiedekuntien pääsymateriaaleihin sinetöi päätökseni: politiikan tutkiminen kiinnosti minua Suomen lakia enemmän. Olen valintaani todella tyytyväinen.
Valtiotieteen opinnot ovat auttaneet minua urallani. Erityisen paljon etua on ollut poliittisten prosessien ymmärtämisestä sekä suorittamistani EU-opintokokonaisuuksista. Yliopistossa opin myös kirjoittamaan erilaisia tekstejä sekä toimimaan itseohjautuvasti.
Urani käynnistyi valmistumisen kynnyksellä ripeästi. Kun olin harjoittelussa ulkoministeriössä, EU:n kehityspolitiikkaa hoitavasta yksiköstä tarjottiin minulle paikkaa sillä ehdolla, että saisin gradun valmiiksi pikimmiten. Istuin seuraavat viikot tiiviisti valtsikan kirjastossa ja sain kuin sainkin gradun valmiiksi. Ulkoministeriössä työskentely oli minulle iso, mutta tärkeä hyppäys kohtuullisen vaativiin ja itsenäisiin tehtäviin.
Ulkoministeriössä työskennellessäni kiinnostuin kansainvälisen työkokemuksen kartuttamisesta. Selailin erilaisia junior-tason avoimia paikkoja, kunnes huomasin YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n työpaikkailmoituksen. Asiassa oli vain yksi mutta: FAO etsi ympäristöasiantuntijaa, enkä tarkkaan ottaen ollut sellainen. Päätin kuitenkin hakea tehtävää, koska halusin oppia lisää hakuprosessista. Onni oli puolellani, sillä paikkaan ei löytynyt Suomesta muita sopivia hakijoita, joten valinta osui minuun.
FAO:ssa valmistelin maaseudun kehitys- ja maataloushankkeita kansainvälisille rahoituslaitoksille. Työpöydälleni päätyi muun muassa karjankasvatushanke Malin aavikoilla. Tiimini piti keksiä ratkaisu esimerkiksi siihen, mitä tehdä kaiken laidunmaan alleen hautaaville hiekkadyyneille. Vaikka työ koetteli osaamiseni rajoja, kaikesta selvittiin ahkeralla uuden opiskelulla ja yhteistyöllä kokeneiden kollegojen kanssa. Opin FAO:ssa todella paljon, mutta kieltäydyin minulle tarjotusta jatkosta ja hakeuduin Kavakuun eli ulkoministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssille.
Kavaku vahvisti kokemustani siitä, miten yleissivistävällä koulutuksella voi tehdä hyvin erilaisia töitä. Lisäksi Kavaku tarjosi mahdollisuuden nähdä eri organisaatioiden työskentelyä läheltä. Kurssiin kuului kolme ”osastoharjoittelua” eli lyhyitä työjaksoja eri osastoilla ja edustustoissa. Koen, että Kavakun myötä minulle syntyi jonkinasteinen riippuvuus uuden oppimiseen: minulle on erityisen palkitsevaa päästä syventymään uuteen työhön. Kavakun jälkeen hoidin ulkoministeriössä mm. kehityspolitiikan johdonmukaisuusasioita ja kemiallisten ja biologisten aseiden valvontaa.
Olin jo opiskeluaikoina kiinnostunut EU:sta. Hakeuduin EU:n rekrytointikilpailuun, koska halusin tehdä konkreettisesti töitä EU-integraation hyväksi. Viimeiset 17 vuotta olenkin ollut töissä EU:n neuvoston eri osastoilla ja yksiköissä. Läpäistyäni rekrytointikilpailun otin yhteyttä UM-aikoina syntyneisiin EU-kontakteihini, joiden vinkistä hain ja pääsin neuvoston sihteeristön siviilikriisinhallintaa hoitavalle osastolle.
Silloinen neuvoston pääsihteeri Javier Solana edisti aktiivisesti EU:n siviilikriisinhallintaresurssien käyttöä maailman konfliktialueilla kriisien ratkaisemiseksi. Sihteeristön työssä tämä näkyi isona muutoksena: sihteeristö oli aiemmin ollut puhtaasti lainsäädäntöä pyörittävä organisaatio, ja nyt se alkoi myös lähettää poliiseja Afganistaniin. Tehtäviini kuului ratkoa esimerkiksi sitä, miten eurooppalaiset poliisit saadaan kentälle, miten lähetettävät joukot varustetaan ja mistä löydetään rahoitus toiminnan mahdollistamiseksi. Oli motivoivaa saada kehittää uusia keinoja isoihin haasteisiin vastaamiseksi.
Uusi käänne uralleni syntyi, kun kiinnostuin ihmisten johtamisesta. Siirryin esihenkilötyöhön slovakian käännösyksikön päälliköksi. En ollut kääntäjä, en osannut slovakiaa eikä minulla ollut aiempaa kokemusta esihenkilönä toimimisesta. Täytyy myöntää, että päätös mietitytti: loikkasin monella osa-alueella uudelle maaperälle. Kokemus oli kuitenkin lopulta erittäin hyvä. Käännösyksiköt ovat hyvin järjestäytyneitä, minkä vuoksi ne soveltuvat erinomaisesti esihenkilötyössä aloittamiseen.
Aluksi mietin, sopisiko esihenkilötyö luonteelleni. Olen ihmisenä aika introvertti. Haluaisinko todella toimia esihenkilönä ja olisinko siinä hyvä? Käytäntö on onneksi osoittanut, että esihenkilötyö on erittäin palkitsevaa ja kiinnostavaa erityisesti tiimeissä, joissa voin toteuttaa omaa johtamisfilosofiaani: yhteistyön rakentamista etäältä johtamisen sijaan.
Olen oppinut paljon ihmisten johtamisesta. Johdettavien kanssa keskustelemisessa ja heidän kuuntelemisessaan on valtava voima. Aloittaessani Slovakian käännösyksikön päällikkönä tutustuin kaikkiin yksikössä työskenteleviin ja sain nopeasti kattavan kuvan siitä, mitä yksikössä oli meneillään. Tärkeää on tietenkin myös pitää luotuja keskusteluyhteyksiä yllä.
Käännösyksikössä opin myös, miten vaikeaa muutosten tekeminen saattaa välillä olla. Ihmiset kaipaavat aikaa ja yhdessä tekemistä, jotta he kokevat muutokset omikseen. Lisäksi oivalsin konkreettisesti, kuinka tärkeää työpaikan koheesiolle on se, että ihmiset tapaavat ja keskustelevat toistensa kanssa paitsi työasioista, mutta myös kaikesta työhön liittymättömästä. Toisin kuin Suomessa, EU-toimielimissä ei yleensä ole työntekijöiden kahvihuoneita varusteineen. Ostin yksikkööni kahvikoneen ja aloimme järjestää säännöllisesti yhteisiä kahvitaukoja.
Työskentelen tällä hetkellä EU:n neuvoston organisaatiokehitysyksikön päällikkönä. Nykyinen esihenkilöni pyysi minua tehtävään paljolti siksi, että minulla oli osaamista sekä poliittisen koordinaation että hallinnon puolelta. Innostuin nopeasti mahdollisuudesta päästä jälleen tekemään jotakin uutta. Työni onkin erittäin motivoivaa, hauskaa ja uniikkia.
Jos olet kiinnostunut EU:sta työpaikkana, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Harjoittelu on opiskeluvaiheessa hyvä tapa testata EU:ssa työskentelemisen sopivuutta itselle, sillä jo harjoitteluissa pääsee tekemään motivoivia töitä. Ajat, jolloin harjoittelijat keittivät kahvia, ovat ohi. Tarjolla on myös lyhytaikaisia töitä, joita kannattaa hakea avoimin mielin, vaikka oma osaaminen ei sataprosenttisesti osuisikaan työtehtävän kuvaukseen. Harvoin muutkaan hakijat täyttävät joka kriteeriä. Määräaikaisuuksien kautta voi tehdä itsenä tunnetuksi osaavana työntekijänä ja rakennettua tärkeitä verkostoja, joista on apua seuraavien paikkojen löytämisessä.
Kannustan myös urallaan pidemmällä olevia hakemaan EU:hun. Kokeilu kannattaa, vaikka se olisi lyhytkin! Ymmärrys siitä, miten EU-koneisto toimii sekä kansainvälisestä työstä saatavat valmiudet palvelevat myös kotimaan uralla esimerkiksi valtionhallinnon töissä. EU:n rekrytointikilpailuihin voi osallistua olipa sitten 25- tai 55-vuotias. Lastenkaan takia EU-kokemusta ei kannata jättää väliin. Brysselissä toimivassa Eurooppa-koulussa on mahdollista käydä koulua paljolti suomeksi, Suomi-luokalla mutta kansainvälisessä ympäristössä. Siellä koko kouluikänsä opiskellut poikani sanoo usein olevansa identiteetiltään sekä suomalainen että belgialainen.
Minusta olisi erittäin hienoa, jos suomalaiset hakisivat nykyistä enemmän EU:hun töihin. EU-organisaatioiden työkulttuuri on kehittynyt yhteistyöhön ja luottamukseen perustuvaan suuntaan, jossa työntekijöillä on aiempaa enemmän valtaa ja vastuuta. Suomalaiset sopivat tällaiseen työkulttuuriin hyvin. Meissä on ainesta EU-uralle!
Teksti: Laura Piiroinen Kuva: Matteo Baldan
