Siirry pääsisältöön
19.3.2020

Yhdenvertaiset harjoittelukäytänteet ovat kaikkien etu

Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry on huolissaan generalistialojen harjoitteluihin liittyvistä kirjavista käytänteistä.

Akavan opiskelijoiden vuoden 2019 harjoittelubarometrin mukaan harjoittelu nähtiin opiskelijoiden keskuudessa tärkeänä osana opintoja. Toisistaan poikkeavat harjoittelukäytänteet asettavat yhteiskunta-alan opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan, esimerkiksi valmistumisaikojen pidentymisen sekä työmarkkinavalmiuksien osalta. SYY ry vaatiikin, että yliopistoissa ja tiedekunnissa kiinnitettäisiin huomiota harjoittelukäytäntöjen yhdenmukaistamiseen yhteiskunnallisilla aloilla.

Näemme eri yliopistojen yhteiskunta-alojen harjoittelukäytänteissä kaksi pääongelmaa: jaettavien harjoitteluapurahojen määrien vaihtelu yliopistojen kesken sekä puutteet harjoittelutuen hakemisen tiedottamisessa. Myös harjoittelun suorittamisen pakollisuudessa on eroja yliopistojen välillä.

“Harjoittelun ei pitäisi olla pullonkaula tutkinnossa, joka viivästyttää valmistumista, vaan päinvastoin, sen tulisi olla työelämään siirtymisen mahdollistaja”, toteaa SYYn puheenjohtaja Karri Kekkonen. Siksi vaadimmekin, että harjoittelutuki voitaisiin taata mahdollisimman monelle sitä hakevalle opiskelijalle. Lisäksi toivoisimme siirtymistä malliin, jossa hakuajat olisivat joko pidempiä tai tukea voisi hakea ympäri vuoden.

Yliopistojen tarjoama harjoittelutuki on erityisen tärkeä juuri yhteiskunta-alalla, sillä esimerkiksi julkisen sektorin harjoitteluihin tuki useimmiten vaaditaan. Opiskelijoille, joilla ei ole valmiiksi määriteltyä ammattia valmistumisen jälkeen, on ensiarvoisen tärkeää päästä kehittämään työelämätaitojaan monipuolisesti jo opintojensa aikana.

Yliopistojen uusi rahoitusmalli tulee voimaan alkuvuodesta 2021, minkä seurauksena valmistuneiden opiskelijoiden määrä tulee muodostamaan jopa 30% osuuden yliopistojen rahoituspohjasta. Myös työllistyminen ja sen laatu opiskelijan valmistuttua ovat 4 % yliopistojen rahoituksesta. Yliopistoille olisi siis edullista kiinnittää huomiota siihen, ettei opiskelijoiden valmistuminen jää kiinni harjoittelutuen saamisesta.