Siirry pääsisältöön
10.5.2019

Viiden vuoden putkitutkinto lisää opiskelijoiden kokemaa stressiä ja henkistä pahoinvointia

Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry on huolissaan opiskelijoiden kokeman henkisen pahoinvoinnin lisääntymisestä. Rajatut tukikuukaudet sekä tiukentuneet suoritusajat ovat lisänneet opiskeluihin kohdistuneita paineita opiskelijoiden keskuudessa, mikä on näyttäytynyt erilaisina mielenterveysongelmina kuten masennuksena ja ahdistuksena.

Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun tukikuukausia rajattiin ja tutkinnon suoritusajat tiukentuivat, selviää YTHS:n korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksesta vuodelta 2016. Huoli toimeentulosta luo selkeää hyvinvointivajetta. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan yliopistossa opiskelevista 35 prosenttia kokee runsasta stressiä. Juhani Saaren ja Tiia Villan Opiskelua ristipaineessa -tutkimus (2017) tuo esille opiskelijoiden lisääntyneen psyykkisen pahoinvoinnin yhteyden opiskelijoiden toimeentulon heikkenemiseen, jonka he määrittelevät johtuvan viime vuosina lisääntyneestä opiskelijoiden työllisyyttä koskevasta epävarmuudesta ja opiskelijoiden etuuksiin kohdistuneista leikkauksista.

Putkitutkinnon yleistymisen on katsottu myös heikentävän osaamista. Yliopistoja on arvosteltu siitä, että tutkinnot valmistavat ensisijaisesti tutkijan uralle, vaikka vain pieni osa valmistuneista tulee työskentelemään tutkimuksen parissa. Yliopistoilla onkin ollut painetta lisätä työelämärelevantteja opintoja. Opintotuen kokonaissumman sekä tukikuukausien määrän leikkaaminen kuitenkin tuovat takapakkia yliopistotutkintojen kehittymiselle ja vievät sen entistä enemmän perinteisen tutkijakoulutuksen pariin. Tukikuukausien tiukka rajaaminen sekä opintotukeen kiinnitetyt tulorajat hankaloittavat myös töissä käymistä opintojen ohella, mikä on ollut monen opiskelijan työelämäkeskeisen osaamisen lähde ja toimeentulon mahdollistaja.

Stressi tulevaisuudesta ja pärjäämisestä saavat opiskelijat suorittamaan myös vapaa-aikanaan. Opiskelijoilla ei ole enää aikaa rentoutumiselle ja palautumiselle, vaan vapaa-aika on pitänyt valjastaa hyödylliseen tekemiseen, jotta alati kiristyvät kriteerit hyvästä ja menestyvästä elämästä täyttyisivät. Tiukentuneet opintotukikuukaudet ovat osaltaan kiristämässä “hyvän elämän” mittaria, jota media ja yhteiskunta ovat osaltaan olleet luomassa.

Opiskelutahdin kiristyminen yhdistettynä toimeentulon rajallisuuteen ovat luoneet opiskelijoille suuria jaksamispaineita. Ei olekaan ihme, että iso osa opiskelijoista ei koe pärjäävänsä jatkuvasti kiristyvässä suorittamisessa, vaan ajautuvat erilaisiin mielenterveysongelmiin. Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry toivoo, että putkitutkinnon vaikutukset opiskelijan elämään otettaisiin selkeämmin huomioon. Tähän liittyen SYY ry tukeekin Suomen Ylioppilaskuntien liiton kannanottoa 100€ tasokorotuksesta opintotukirahaan (SYL 3.5.2019) sekä Terapiatakuu-kansalaisaloitetta mielenterveyspalveluihin pääsemisen nopeuttamiseksi. (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3890).