Siirry pääsisältöön
21.4.2022

YKAn oikeusturva uudistui

YKAn oikeusturva laajennettiin kattamaan suuremman osan eri tavoin työskentelevistä jäsenistä. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

YKAn oikeusturva laajennettiin hiljattain kattamaan suuremman osan eri tavoin työskentelevistä jäsenistä. Työ- tai virkasuhteessa työskentelevien lisäksi oikeusturvan piirissä ovat myös itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivat jäsenet, joiden palveluksessa ei ole työntekijöitä, ei-työsuhteiset toimitusjohtajat, päätoimisessa luottamustoimessa työskentelevät jäsenet sekä jäsenet, jotka ovat hakeneet työ- tai virkasuhteeseen.

Uutena asiaryhmänä oikeusturvan piiriin tulivat työtapaturma- ja ammattitautiasiat.

Uutta on myös se, että työhön liittyvissä rikosasioissa oikeusturva laajeni koskemaan myös poliisin tekemässä esitutkinnassa avustamisen.

Sovintoon ilman oikeudenkäyntiä päättyvissä asioissa oikeusturva on jatkossa käytettävissä täysimääräisesti, kun aiemmin enimmäiskorvaus oli näissä tapauksissa rajoitettu 50 prosenttiin oikeusturvan maksimimäärästä.

Aiemmasta poiketen oikeusturva voidaan nyt myöntää myös ennen jäsenyyden alkamista tapahtuneiden tapahtumien perusteella.

 

Lue lisää oikeusturvasta ja katso oman oikeusturvasi suuruus!