Siirry pääsisältöön
7.1.2025

YKA vastustaa hallituksen kaavailemaa suojelutyölainsäädäntöä 

Hallitus jätti joulukuussa esitysluonnoksen uudesta lainsäädännöstä, joka koskee niin sanottua suojelutyötä. Lainsäädäntö rajoittaisi entisestään työtaisteluita kuten lakkoja. YKA vastustaa esitystä jyrkästi.  

Suojelutyön varjolla kavennetaan perusteettomasti työtaisteluoikeutta 

Suojelutyöllä on perinteisesti tarkoitettu työtä, jonka suorittaminen työtaistelun aikana on välttämätöntä kansalaisten hengen tai terveyden vaarantumisen ehkäisemiseksi tai sellaisen omaisuuden suojelemiseksi, mikä erityisesti vaarantuu työtaistelun vuoksi. 

Kaavailtu lainsäädäntö olisi monin osin uutta. Laissa säädettäisiin mitä seurauksia työtaisteluista ei saisi aiheutua. Jatkossa työtaistelut eivät saisi vakavasti vaarantaa laissa määriteltyjä oikeushyviä.  

Työntekijäyhdistykset tunnistavat suojelutyön tarpeen jo nykyisin, ja siksi työtaistelut rajataan ja kohdistetaan aina harkiten. Esityksen ongelma onkin, että se kaventaa suojelutyön varjolla perusteettomasti työtaisteluoikeutta, joka on Suomessa katsottu kuuluvan perusoikeuksien piiriin.  

“Lakiluonnokseen kirjatut oikeushyvät ovat monelta osin vaikeasti tulkittavia”, toteaa neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen. Esimerkkinä tästä on muun muassa ihmiselle aiheutuva kärsimys.  

 “Sosiaali- ja terveydenhuollon alalla tämä on vielä kohtuullisen selkeästi sovellettavissa. Lakiluonnoksen perusteluissa kuitenkin todetaan, että tämä oikeushyvä tulisi huomioida myös muilla sektoreilla kuin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tämä avaa portin mitä moninaisimmille tulkinnallisille ongelmille”, Toiviainen pohtii. 

Suojelutyön työmarkkinakäytänteet ovat vakiintuneet ja hyvin toimivat, tarvetta lainsäädännölle ei ole 

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuissa ei nähdä uudelle lainsäädännölle tarvetta, sillä suojelutyön työmarkkinakäytännöt ovat vakiintuneet, eikä niissä ole pääsääntöisesti ollut ongelmia. Yksityisellä sektorilla työntekijäliitot ottavat vakiintuneesti huomioon hengen, terveyden ja kiinteän omaisuuden suojan lakkorajoja määritellessään. 

“Lakko-oikeutta on Suomessa käytetty vastuullisella tavalla”, toteaa toiminnanjohtaja Simo Pöyhönen 

Eduskunnan vuonna 2022 antama suojelutyön tarkastelua koskeva lausuma liittyi ennen kaikkea sosiaali- ja terveydenhuollon tilanteeseen. Täten esimerkiksi nyt kaavaillulle suojattavien oikeushyvien laajennukselle ei ole löydettävissä perusteita.  

Nykyisessä muodossaan suojelutyövelvoite ei koske työsuhteisia, vaan ainoastaan virkasuhteisia.  

“Ne virkamiehet ja viranhaltijat, jotka eivät kuulu työtaistelun piiriin, ovat velvoitettuja tekemään tavanomaisten virkavelvollisuuksien lisäksi suojelutyötä. Heidän työtaisteluoikeutensa on muutoinkin työsuhteisia rajatumpaa. Virkamiehet ja viranhaltijat eivät saa esimerkiksi osallistua poliittisiin työtaisteluihin”, Pöyhönen sanoo. 

Hallituksen esitysluonnos on osin ristiriidassa virkasuhteisia koskevan nykylainsäädännön kanssa, eikä vaikutusarviointia ole tehty tarpeeksi laajasti. Uusi suojelutyövelvoite olisi myös laajempi kuin nyt laissa virkasuhteisille määritelty. YKA ei kannata uuden säätelyn laajentamista edes virkasuhteessa työskenteleville.   

Tutustu YKAn lausuntoon asiasta täällä