Akavalaisia koskevien työ- ja virkaehtosopimusten neuvotteluista vastaavat neuvottelujärjestöt JUKO ja YTN, joiden jäsenliitto YKA on.
Suomessa perinteisesti työehtosopimusten neuvottelukierroksen aloittaa teknologiateollisuus. Marraskuun 2024 lopussa päättyivät teknologiateollisuuden kentän sopimukset, joiden piirissä on yhteensä yli 100 000 ylempää toimihenkilöä.
“Kaikki alat odottavat palkkaratkaisun osalta, mitä Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden välisissä neuvotteluissa tapahtuu, ja saako sovittelija siellä ratkaisun aikaan. Nyt jännitämme, näemmekö tammi-helmikuun vaihteessa sillä kentällä lakon, jolloin kaikki muutkin käynnissä olevat neuvottelut venyvät”, kommentoi YKAn yksityisen sektorin neuvottelupäällikkö Nuutti Pursiainen.
Muiden alojen neuvottelut pääsevät etenemään, kun teknologiateollisuus saa neuvotteluratkaisun aikaiseksi. Neuvotteluasetelman vaikeuskerrointa ovat tällä kertaa lisänneet hallituksen toteuttamat työelämäreformit sekä palkansaajien ostovoimaa heikentänyt aiempi inflaatiokehitys, joka on tuonut paineita palkankorotustavoitteisiin.
”Julkisen sektorin virka- ja työehtosopimuskierros tulee tällä kertaa kestämään usean kuukauden ajan”, toteaa YKAn julkisen sektorin neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen.
Valtion ja kirkon sopimukset ovat päättymässä 28.2., yliopistojen sopimus 31.3. ja kuntien sekä hyvinvointialueiden sopimukset 30.4. Tämän lisäksi neuvotellaan joistakin talokohtaisista sopimuksista (mm. Työterveyslaitos).
Ykalaisia neuvotteluissa edustaa julkisen sektorin osalta neuvottelujärjestö JUKO sekä yksityisen sektorin osalta neuvottelujärjestö YTN. Molempien neuvottelujärjestöjen neuvottelutavoitteiden listalla on paitsi ostovoimaa turvaavat palkankorotukset, myös työntekijöiden työoloja ja -ehtoja parantavia toimia. Näitä ovat esimerkiksi työmatkustamiseen sekä perheen ja työn yhteensovittamiseen liittyvät kirjaukset.
Työhön liittyvien matkojen korvaaminen sekä matkustamisen aikana tehtävän työn salliminen lisäisivät työhyvinvointia. Palkallisten perhevapaiden käyttömahdollisuuksien laajentaminen sekä hedelmöityshoitojen aiheuttamien poissaolojen palkallisuus tukisivat perheiden toivotun lapsiluvun tavoittelemista.
Työ- ja virkaehtosopimuksissa voidaan sopia lakia tarkempia ja työntekijän kannalta parempia ehtoja. Työehtosopimukset kattavat tällä hetkellä 89 % suomalaisten työsuhteista.
“Suomessa työehdoista on perinteisesti sovittu hyvin laajasti yleissitovan työehtosopimusjärjestelmän kautta. Tämä mahdollistaa alakohtaisia ratkaisuja sekä pitää samalla huolta työsuhteen heikommasta osapuolesta eli työntekijästä. Ilman ammattiliittoja ja työnantajaliittoja järjestelmää ei olisi, joten liittoon kuuluminen on tärkeää myös kollektiivisesta näkökulmasta”, kommentoi YKAn johtava asiantuntija Ainomaija Rajoo.
Yksityisen sektorin osalta YTN:n sivuilta Julkisten alojen osalta JUKOn sivuilta
Nuutti Pursiainen Yksityisen sektorin neuvottelupäällikkö nuutti.pursiainen@yka.fi 010 231 0357
Petri Toiviainen Julkisen sektorin neuvottelupäällikkö petri.toiviainen@yka.fi 010 231 0354