Siirry pääsisältöön
17.2.2025

Sopimukseton tila ja jälkivaikutus – tässä tulee työmarkkinaneuvottelujen Q & A

Mikä on sopimukseton tila tai mitä tarkoittaa jälkivaikutus? Palkka- ja työehtoneuvottelujen aikana kannattaa perehtyä myös prosessiin – ei vain uutisiin tavoitteista. 

Työmarkkinaneuvottelut ovat yksityisen sektorin osalta olleet käynnissä jo jonkin aikaa, toistaiseksi tuloksetta. Teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden aloilla on koettu jo useita Teollisuusliiton ja Ammattiliitto Pron lakkoja. Tällä viikolla kaupan alalla lakkoilee PAM. Myös oma akavalainen ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestömme YTN on antanut lakkovaroituksia teknologiateollisuuden alalle 28.2. alkaen. 

Jumiutuneen tilanteen ytimessä on palkkaratkaisu, johon haetaan päänavausta Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajien välisissä neuvotteluissa. Ratkaisun myötä on lupa odottaa muidenkin alojen neuvotteluratkaisujen syntymistä. 

Myös julkisalan akavalaisten palkoista ja työehdoista neuvotellaan parhaillaan valtiolla, evankelis-luterilaisessa kirkossa ja yliopistoissa. Myöhemmin keväällä alkavat myös kuntasektorin ja hyvinvointialuesektorin neuvottelut. Akavalaisia julkisen sektorin ja julkisrahoitteisten alojen liittojen jäseniä neuvotteluissa edustaa JUKO.  

Työmarkkinaneuvottelut ovat monivaiheinen prosessi, jonka seuraaminen on haastavaa. Ammattiliittojen jäsenten on kuitenkin tärkeää tietää muun muassa siitä, mikä on sopimukseton tila, milloin se alkaa tai kuka päättää järjestöllisistä toimista. 

Kokosimme alle kysymyksiä ja vastauksia. 

Mitä tarkoittaa sopimukseton tila ja milloin se alkaa? 

Sopimukseton tila on työmarkkinoiden yleinen käytäntö. Jos neuvottelijat eivät saavuta määräaikaan eli edellisen sopimuskauden päättymiseen mennessä neuvottelutulosta, jonka osapuolet hyväksyvät uudeksi virka-/työehtosopimukseksi, koko ala siirtyy sopimuksettomaan tilaan. 

Mikä on jälkivaikutus? 

Sopimuksettomassa tilassa virka- ja työehtosopimusten kaikki määräykset ovat edelleen voimassa niin sanotulla jälkivaikutuksella. Tämä tarkoittaa, että työnantajan ja palkansaajien on noudatettava päättynyttä sopimusta uuden sopimuksen voimaantuloon asti. 

Jälkivaikutus ei ulotu työrauhavelvollisuuteen. Kun työehtosopimus ei ole voimassa, työtaistelutoimenpiteet ovat sallittuja. Sopimuksettomassa tilassa molemmilla osapuolilla (palkansaajat ja työnantajat) on oikeus työtaistelutoimenpiteisiin uuden työehtosopimuksen aikaansaamiseksi. 

Mitä tarkoittavat järjestölliset toimet? 

Sopimuksettomassa tilassa työmarkkinaneuvottelujen vauhdittamisen keskeinen käytettävissä oleva keino ovat järjestölliset toimet eli työtaistelu. 

Jos ammattiliitot toteavat tarvitsevansa järjestöllisiä toimia turvatakseen jäsenilleen ja kaikille muillekin palkansaajille riittävän neuvottelutuloksen, ne jättävät työnantajalle ja valtakunnansovittelijalle lakkovaroituksen. 

Lakkovaroitus on annettava niin, että lakko voi alkaa aikaisintaan neljäntoista vuorokauden kuluttua ilmoituksen jättämisestä. 

Myös tämän jälkeen palkansaajien tavoite on aina jatkaa neuvotteluja neuvottelutuloksen saavuttamiseksi – sillä tavoitteena ei ole lakko – vaan sopimus. Lakkovaroituksen antamisen jälkeen ammattiliitot siirtyvät kuitenkin tilaan, jossa myös lakko on mahdollinen. 

Niin JUKOn kuin YTN:kin periaate on aina edetä neuvotteluissa sopien niin pitkälle kuin mahdollista. 

Kuka päättää järjestöllisistä eli työtaistelutoimista? 

Järjestölliset toimet (eli työtaistelut) edellyttävät järjestöpäätöstä. Akavan neuvottelujärjestöissä YTN:ssä ja JUKOssa päätös tehdään sekä liitoissa että neuvottelujärjestöjen hallinnoissa. 

Mikä JUKO? Edustaa julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä. Sopii virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Yritysjaostossa, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella. Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestä neuvottelee paikallisesti ja edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.  

Mikä YTN? Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaa yksityisellä sektorilla ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoiminnasta. Solmii työehtosopimuksia valtakunnallisesti työnantajaliittojen kanssa, minkä lisäksi tekee myös yrityskohtaisia sopimuksia. Jäseninä on 20 liittoa, joiden kautta edustaa lähes 178 000 asiantuntija- ja esihenkilötyötä tekevää eri toimialoilla.