Siirry pääsisältöön
21.9.2026

Jotain rotia houkuttelukieltoihin – YKA tervehtii ministeri Marttisen avausta ilolla

Työministeri Matias Marttinen on kertonut käynnistävänsä selvityksen houkuttelukieltosopimusten rajoittamiseksi. Monet akavalaiset liitot ovat peräänkuuluttaneet ongelmallisiksi muodostuneiden houkuttelukieltosopimusten rajoittamista. Teema on näkynyt myös YKAn lakineuvonnassa.

Työsopimuksissa yleistyneet houkuttelukiellot heikentävät työntekijöiden mahdollisuuksia vaihtaa työpaikkaa ja perustaa yrityksiä. Kiellot ovat usein myös pitkäkestoisia. Muiden liittojen ohella myös YKA on saanut jäseniltä yhteydenottoja aiheeseen liittyen, ja usein työsopimuksiin kirjatut sopimussakot sekä houkuttelukiellon ehdot ovat olleet kohtuuttomia.

“Pidän ihmeellisenä sitä, että samalla kun halutaan työmarkkinoista joustavampia, on käyttöön otettu houkuttelukiellon kaltaisia uusia työmarkkinoita kangistavia elementtejä”, YKAn toiminnanjohtaja Simo Pöyhönen kommentoi.

“Emme osaa tarkkaan arvioida, kuinka suureksi ongelmaksi houkuttelukiellot voivat muodostua ykalaisille. Tarvetta suitsimiselle kuitenkin selkeästi on. Hyvä, että tilannetta tarkastellaan ja tolkuttomuuksiin puututaan.”

Houkuttelukiellolla tarkoitetaan tilannetta, jossa työntekijää kielletään työpaikkaa vaihdettaessa tai yritystä perustettaessa houkuttelemasta mukaan entisen työnantajansa työntekijöitä tai asiakkaita. Usein tähän liittyy myös muhkea sopimussakon uhka. Houkuttelukiellot ovat siis rinnastettavissa kilpailukieltosopimuksiin, joihin liittyvää säädäntöä uudistettiin viime hallituskaudella reilummaksi.

“Ennen kilpailukieltouudistusta lakineuvonnassamme huomattiin, että usein kilpailukiellon perusteet olivat hyvin hataralla pohjalla. Tähän saatiin onneksi jotain rotia ja kilpailukieltosopimuksesta maksetaan nyt työntekijälle kohtuullinen korvaus”, Pöyhönen toteaa.

Marttisen mukaan tavoitteena on se, että houkuttelukieltosopimuksia rajoitettaisiin ja työntekijälle maksettaisiin niistä myös kohtuullinen korvaus. Näin houkuttelukielto rinnastettaisiin kilpailukieltoon.

“Marttinen on tässä täysin oikealla asialla. Kilpailu- ja houkuttelukieltojen rinnastus olisi paitsi johdonmukaista, myös reilua. Työmarkkinoille ei kaivata turhia työvoiman liikkuvuuden ja rekrytoinnin tukkoja.”