Siirry pääsisältöön

Meri Tennilä YKAn osaamispalvelujen asiantuntijaksi

Meri Tennilä on valittu YKAn osaamispalvelujen asiantuntijan sijaiseksi. Tennilä on työskennellyt aiemmin muun muassa Opintokeskus Visiossa suunnittelijana. Koulutukseltaan Tennilä on kasvatustieteiden maisteri.

”Työelämä on mennyt siihen, että meidän on koko ajan on oltava valmiita päivittämään tietojamme ja taitojamme. Joskus se edellyttää lisäopintoja tai vaikkapa YKAn koulutuksia. Osaamista kertyy myös kuin varkain, niin itse työtä tehdessä mutta myös luottamustoimissa ja vaikkapa harrastuksissa. Näistä hyötyy eniten, kun osaa tunnistaa ja sanoittaa niitä”, Tennilä toteaa.

”Muun muassa tällaisten kysymysten parissa on tullut jo pitkään puuhailtua järjestöllisen koulutuksen ja maahanmuuttajakoulutuksen kentällä. Nyt toivon, että pääsen hyödyntämään oppejani myös YKAssa ja näin osaltani tukemaan yhteiskuntaosaajien osaamista ja näkyvyyttä.”

”Ja enpä olisi tähän tehtävään itsekään tarttunut, ellen uskoisi pääseväni kehittämään tässä samalla myös omaa osaamistani! Kaiken kaikkiaan on hienoa päästä mukaan ykalaisten joukkoon. YKAn aulassa olevien fillareiden määrän perusteella vieläpä hyvin samanhenkiseen sellaiseen, nimimerkillä ’fillaristi Espoosta’”, Tennilä iloitsee.

Tennilä aloittaa työnsä YKAssa 14.11.2022. Lämpimästi tervetuloa YKAan!

Kuva: Salla Merikukka