Siirry pääsisältöön

Sopimus työsuhteen päättämisestä

Työsuhteen aikana työnantaja ja työntekijä voivat sopia työsuhteen päättämisestä. Työsuhde päätetään usein yhteisesti sopimalla silloin, kun työnantajalla on tarve vähentää työntekijöitä yhteistoimintalain mukaisten muutosneuvotteluiden aikana tai mahdollisesti niiden jälkeen. Päättösopimukseen voidaan päätyä myös silloin, kun työpaikalla on ilmennyt ristiriitoja, joita ei pystytä ratkaisemaan. Päättösopimuksella tarjotun erokorvauksen kohtuullisuuden arvioinnissa on ratkaisevaa, onko työnantajalla olemassa lain mukaista irtisanomisperustetta vai ei.

Työsuhteen päättösopimus on vapaaehtoinen, eikä lainsäädännössä ole erityisiä säännöksiä päättösopimuksista. Päättösopimuksen sisältö on pitkälti osapuolten vapaasti määriteltävissä. Sopimusta tehdessä on pyrittävä yksiselitteiseen ja selkeään sopimukseen. Päättösopimuksessa on hyvä sopia ainakin seuraavista asioista:

  1. Sopimuksen osapuolet
  2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus
  3. Mahdollisen erokorvauksen määrä ja sen maksamisen ajankohta
  4. Muut mahdolliset korvaukset kuten esim. irtisanomisajan palkka, lomakorvaus,
    tulospalkka, ylityökorvaus ja niiden maksamisajankohta
  5. Työsopimuksen päättymiseen liittyvät yksityiskohdat, kuten
    1. työsuhteen päättymisajankohta
    2. mahdollinen vapautuminen työntekovelvoitteesta irtisanomisaikana
    3. mahdollinen oikeus muun työn vastaanottamiseen ennen työsuhteen päättymistä
    4. työnantajan omaisuuden palauttamisen ajankohta 
  6. Mahdollisen kilpailukielto- ja salassapitosopimuksen päättyminen

Päättösopimuksen hyväksymistä kannattaa harkita tarkasti, koska sillä on vaikutuksia esimerkiksi työttömyysturvaan, eläkkeisiin ja verotukseen. Perehdy sopimuksen ehtoihin ja vaikutuksiin – älä anna työnantajan painostaa sinua allekirjoittamaan sopimusta, jos et tiedä mitä vaikutuksia sopimuksella on. Suosittelemme, että lähetät sopimusluonnoksen liiton lakimiehelle kommentoitavaksi, jotta sopimustekstiin voidaan tehdä tarvittavat muutokset ennen sen allekirjoittamista.

 

Päättösopimuksen vaikutus työttömyysturvaan

Sopimus työsuhteen päättämisestä vaikuttaa työntekijän oikeuteen saada työttömyyspäivärahaa. Pääsääntöisesti päättösopimus johtaa 45 päivän mittaiseen karenssiin työttömyyspäivärahan saannissa. Mikäli päättösopimuksessa sovitaan ylimääräisestä korvauksesta työsuhteen päättymisestä (esim. erokorvaus, kultainen kädenpuristus), jaksottaa työttömyyskassa myös tuon korvauksen. Jaksottaminen tehdään tarkan laskurin avulla, mutta jaksotus vastaa suunnilleen samaa aikaa erokorvauksen suuruuden kanssa suhteessa normaaliin kuukausipalkkaasi. Eli jos sovit kuuden kuukauden erokorvauksesta, jaksotetaan korvaus noin kuutta kuukautta vastaavalle ajalle. Tällöin päivärahan saantisi siirtyy kuudella kuukaudella eteenpäin. Karenssi ja jaksotus kuluvat yhtä aikaa.

Päättösopimuksesta ja jaksotuksesta huolimatta, työntekijän tulee ilmoittautua työ- ja elinkeinotoimistoon viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä. Jos ilmoittautumista ei ole tehty kuuden kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä, voidaan henkilön tulkita olleen pois työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää syytä yli kuusi kuukautta. Tämä tarkoittaa, että oikeus työttömyyspäivärahaan evätään kokonaan. Tällöin työttömyyspäivärahaa voi saada vasta silloin, kun työntekijä on uudelleen täyttänyt työttömyyspäivärahaa varten vaadittavan työssäoloehdon.

Ota huomioon myös seuraavat päättösopimuksen vaikutukset:

  • Työsuhde päättyy yhteiseen sopimukseen
  • Työnantaja vapautuu uudelleensijoitus- ja takaisinottovelvollisuudesta
  • Työsuhteeseen liittyviä vaatimuksia ei voi enää esittää
  • Irtisanomisasiaa ei ole mahdollista riitauttaa
  • Työsopimuksella sovittu kilpailukielto- ja salassapitosopimus jäävät voimaan, jollei
  • toisin päättösopimuksessa sovita
  • Seurauksena yleensä 45 päivän karenssi työttömyysturvaan
  • Erokorvaus jaksotetaan eli tältä ajalta ei saa päivärahaa
  • Erokorvauksesta ei kerry eläkettä
  • Joissakin tilanteissa verotukseen kannattaa hakea tulontasausta

 

Opas päivitetty 16.6.2022