”Työn merkitystä ei ole tarvinnut koskaan epäillä”, sanoo Vuoden yhteiskuntatieteilijäksi 2022 valittu sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari. Uteliaisuus ajaa tutkijan tonkimaan arkistoja vapaa-ajallakin.
Yksi sana toistuu huomattavan usein Juho Saaren puhuessa tutkimuksistaan: hauskaa.
Saari on koko uransa ajan tarkastellut eri kulmista samoja hyvinvointivaltion, eriarvoisuuden ja huono-osaisuuden teemoja. Hän on kirjoittanut tai toimittanut kymmeniä kirjoja sosiaali- ja terveyspolitiikasta ja hyvinvointi- ja terveyseroista.
Tuotteliaisuus on sitä luokkaa, että heikompaa hirvittää. Aiheetkaan eivät sinänsä kuulosta varsinaisesti hauskoilta. Työ niiden parissa on kuitenkin kiinnostavaa, merkityksellistä ja palkitsevaa.
– Teen tutkimusta myös ihan huvikseni. Tykkään tehdä itselleni mielenkiintoisia hankkeita, Saari sanoo.
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut palkitsi Juho Saaren pitkän työn Vuoden yhteiskuntatieteilijä 2022 -nimityksellä. Tunnustus lämmittää tutkijan mieltä.
– Se kertoo, etten ainakaan ole ihan vääriä asioita tehnyt, vaan näillä asioilla on laajempaakin merkitystä.
Tällä hetkellä Saari on Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani. Hän siis johtaa päätoimenaan muiden opetus- ja tutkimustyötä reilun viidensadan työntekijän tiedekunnassa. Oma tutkimus etenee siinä sivussa, osin puhtaasti harrastusprojekteina.
Kenties parhaiten Juho Saari tunnetaan köyhyystutkijana. Vuonna 2015 ilmestynyt Huono-osaiset valaisi laajaan tutkimusaineistoon nojaten yhteiskunnan kelkasta pahimmin pudonneiden, kuten pitkäaikaisesti asunnottomien, tilannetta.
Vuonna 2020 häneltä ilmestyi kaksikin teemaa eri tavoin jatkavaa teosta. Samassa veneessä -kirjassaan (Docendo) Saari pohtii hyvinvointivaltion tilaa ja eriarvoisuuden vaikutuksia. Yhdessä kahden muun tutkijan kanssa tehty Raskas perintö (Gaudeamus) käsittelee erityisesti sukupolvelta toiselle siirtyvää huono-osaisuutta ja tapoja katkaista näitä kierteitä.
– Näytti siltä, että samalla kun väki yleisesti vaurastuu, katveeseen jää ryhmiä, jotka eivät pääse mukaan vauhtiin. Halusimme selvittää, mikä sitoo ihmisiä sukupolviksi huono-osaisuuteen, Saari kertoo.
Kävi ilmi, ettei taustalta aina löydy mitään kovin selviä mekanismeja tai esimerkiksi palvelujen puutetta. Kehityskulkua kuvaa usein pikemminkin ajelehtiminen tilanteesta toiseen. Syrjäytymisen juurisyinä voi olla yksinäisyyttä ja hylkäämisen kokemuksia.
Yleistasoisen syrjäytymispuheen sijasta Saari on poiminut suomalaisten hyvinvoivan enemmistön takaa esiin konkreettisia ryhmiä, kuten juuri asunnottomat tai esimerkiksi vangit, joiden elämänlaadusta hän toimitti kirjan Suomalainen vanki (Vastapaino 2021) yhdessä Sakari Kainulaisen kanssa.
Saarta on kutsuttu myös yksinäisyystutkijaksi. Hänen toimittamansa Yksinäisten Suomi sai paljon julkisuutta ilmestyessään vuonna 2016. Viidentoista tutkijan monitieteellinen katsaus syntyi osana laajaa kokonaisuutta, johon kuului myös työpajoja ja mediayhteistyötä.
Hanke on hyvä esimerkki Saarelle tyypillisistä toimintatavoista. Hän pyrkii usein tietoisesti luomaan jonkin aiheen ympärille keskustelua – tai ennakoimaan, mitä keskusteluun kulloinkin on nousemassa.
– En minä ole ”yksinäisyystutkija”, mutta silloin 2010-luvun alussa oli selvää, että yksinäisyys alkaa olla nouseva teema. Kirjan keskeinen tehtävä oli, että yhteiskuntapolitiikkaan tuodaan tällainen uusi agenda. Se onnistui.
Toiseksi Saari tekee mielellään yhteistyötä ja kokoaa ympärilleen tekijöitä, joilla on oma näkökulmansa aiheeseen. Hän kutsuu tätä laiskan ihmisen tyyliksi: eihän yksin mitenkään saisi kasaan yhtä paljon laadukasta tavaraa samassa ajassa.
Saari omaksui ajattelutavan jo työskennellessään vuosituhannen vaihteessa yli kymmenen vuotta sosiaali- ja terveysministeriössä. Hänen työpöydälleen ministeriön esikuntayksikköön päätyi kaiken aikaa virkamiesten tietoa ja poliitikkojen näkemyksiä. Sitä oli sitten hyvä yhdistellä laajemmiksi kokonaisuuksiksi.
– Samalla opin itse valtavasti uutta.
Keisarille pitää antaa se, mikä keisarille kuuluu. Tämän ohjenuoran Saari sai kauan sitten omalta oppi-isältään, professori Olli Kankaalta. Neuvon voi ymmärtää niin, että kun tehdään julkisin varoin rahoitettua työtä, sen pitää myös tavalla tai toisella palautua yhteiseksi hyväksi.
– Veronmaksajilla on oikeus saada omansa takaisin.
Ajatus on ohjannut Saaren kaikkea työtä. Aihepiirikin on taannut sen, että työn yhteiskuntapoliittista merkitystä ei ole tarvinnut epäillä.
Hyvinvointivaltio on yli 70 miljardia euroa vuodessa pyörittävä koneisto, jonka toiminnan ja vaikuttavuuden syvällinen tuntemus on olennaisen tärkeää päätöksenteossa.
Jotta vaikkapa sote-uudistuksen kaltaiset ratkaisut ovat eettisesti kestäviä, pitää pystyä arvioimaan niiden taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia, hallitsemaan riskejä ja ehkäisemään ongelmia. Siihen tarvitaan tutkittua tietoa.
Saari on ollut mukana myös erilaisissa työryhmissä. Edellisenä vaalikautena hän oli strategisen tutkimuksen neuvoston jäsen, johti eriarvoisuuden pysäyttämistä pohtivaa työryhmää, toimi sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen selvityshenkilönä ja lopuksi veti lastensuojelun jälkihuollon uudistustyöryhmää. Kuluvana vaalikautena hän on ollut muun muassa sisäisen turvallisuuden selvityshenkilö ja kestävyyspaneelin jäsen.
Vapaa-ajallaan Juho Saari harrastaa 50-luvun historiaa ja on kirjoittanut kirjan Kyllikki Saaren murhasta. Nyt hän jatkaa aikakauden parissa selvittämällä Suomen viimeisen kansankapinaan liittyviä tapahtumia Kalajoella 1953 sekä sodanjälkeisen ajan soiden raivaamisen historiaa. Samaan aikaan hän aikoo tosin harrastaa myös hyvinvointieroja ja niiden mittaamista sekä yhteiskunnallisten statuserojen hyvinvointivaikutuksia.
– Ja jos aikaa jää, niin yhden toimitetun kirjan verran myös leipäjonoja ja matalan kynnyksen paikkoja.
Mikä sitten erottaa tällaiset harrastukset työstä?
– Harrastukset ovat rentouttavia ja työ on analyyttistä puurtamista, Saari määrittelee.
Työ-työ sujuu ilman suurta tunnetta, ”makkarantekijän moraalilla”: tehdään riittävän tasalaatuista, että kuluttajalle kelpaa.
Harrastusluontoinen työ taas perustuu siihen, että on kiva oppia uusia asioita ja tehdä työtä itseohjautuvasti ja vailla häiriöitä.
– Oikeasti rentoudun kirjoittamalla. Olen aina tyytyväinen, jos on aikaa ilman kokouksia. Harvoinhan niitä hetkiä tulee, lähinnä viikonloppuisin ja kesäisin.
Saari tykkää istua arkistoissa. Niissä on hiljaista. Pääsee irti kännyköistä ja tietokoneista, on tilaa hengittää ja ajatella. Hän nauttii siitä, miten aineisto alkaa hahmottua tapahtumaketjuiksi. Yksittäiset lähteet tai edes tutkittava asia sinänsä eivät ole se juttu, vaan kokonaisuuden rakentaminen. Se, millainen kuva yhteiskunnasta aiheen kautta muodostuu.
– Minua ei esimerkiksi hetkeäkään kiinnostanut se, kuka murhasi Kyllikki Saaren, vaan se, miten yhteisö nimeltä Isojoki reagoi ja miten olemme kantaneet tapahtumia kollektiivisessa muistissa. Sama pätee soiden raivauksen historiaan. Mikä sai suomalaiset uskomaan, että suonraivaus olisi tapa saada Karjalaa takaisin, palauttaa menetetyt metsät ja viljelymaat?
– Tällaisissa asioissa olen läpeensä utelias.
Tutkijan työ herättää aina uusia kysymyksiä. Ne jäävät pinnan alle kuplimaan ja nousevat esiin, kun tulee sopiva hetki. Nytkin aihioita on loppuelämäksi. Toisaalta ehkä tahtia voisi hiljentääkin.
– Tekisi vähän vähemmän ja vähän parempaa. Mutta katsotaan nyt.
Teksti: Anna Tommola Kuva: Susanna Kekkonen
***
Vuodesta 2021 alkaen Vuoden yhteiskuntatieteilijäksi valittu henkilö tai kollektiivi antaa YKAn tarjoaman 2 500 euron suuruisen tukirahan kiinnostavalle yhteiskunnalliselle toimijalle. Juho Saari päätti omalla vuorollaan jakaa tukirahan viitenä peräkkäisenä vuotena 500 euron palkintona parhaalle eriarvoisuuteen tai hyvinvointivaltioon liittyvälle tutkimukselle. Palkinnon jakajiksi ovat lupautuneet professori Jani Erola (Turun yliopisto) ja professori Anne Kouvonen (Helsingin yliopisto).
Tutustu edellisiin Vuoden yhteiskuntatieteilijä -kunniamaininnan saajiin YKAn sivuilla: yka.fi/vuodenyhteiskuntatieteilija
Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani. Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori vuodesta 2016. Väitteli tohtoriksi sosiaalipolitiikasta Turun yliopistossa vuonna 1996. Työskennellyt aiemmin sosiaali- ja terveysministeriössä, Itä-Suomen yliopiston hyvinvointisosiologian professorina ja Kuopion hyvinvointitutkimuskeskuksen johtajana. Julkaissut tai toimittanut kuutisenkymmentä kirjaa ja kaikkiaan vajaat 500 julkaisua, tuoreimpana Tapio Raunion kanssa toimitettu Euroopan unionia käsittelevä Moninaisuudessaan yhtenäinen (Gaudeamus 2021). Ollut mukana lukuisissa selvitystehtävissä ja työryhmissä, esimerkiksi eriarvoisuustyöryhmän puheenjohtajana vuosina 2017–2018.
