Vakituinen vai määräaikainen työsuhde?

Arto Vainio

Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina.

Vakiintuneesti säännöstä on tulkittu siten, että kun solmitaan useita peräkkäisiä määräaikaisia työsopimuksia, pidetään työsuhdetta automaattisesti toistaiseksi voimassa olevana. Merkittävä ero vakituisen ja määräaikaisen työsuhteen välillä on se, että vakituisessa on irtisanomissuoja ja -aika, kun taas määräaikainen päättyy, kun määräaika umpeutuu ilman mitään oikeussuojaa päättymisperusteen suhteen.

Nyt on korkein oikeus antanut ennakkopäätöksen (KKO 2010:11), jonka jälkeen ero vakituisen ja määräaikaisen työsopimuksen välillä on entistä epämääräisempi. Siinä päiväkotipalveluja tuottava osakeyhtiö oli solminut lähes 10 vuoden ajan yhden vuoden mittaisia määräaikaisia työsopimuksia henkilökuntansa kanssa. KKO katsoi tämän lailliseksi, koska yhtiö oli tehnyt aina vuoden pituisen ostopalvelusopimuksen kaupungin kanssa. Kun tämä osto-palvelusopimus oli vuoden pituinen kerrallaan eikä ollut varmuutta sen jatkumisesta, yhtiöllä oli oikeus tehdä tällä perusteella myös vuoden pituiset työsopimukset henkilökuntansa kanssa.

Ennen KKO:n tuomiota määräaikaiset työsopimukset, joita on perusteltu budjettisidonnaisuudella erityisesti julkisella sektorilla, on yleensä katsottu laittomiksi. Siinä tapauksessa, että kyse on aloittavan yrityksen palvelujen vakiintumattomuudesta tai satunnaisesta palvelusta, on määräaikaisuus hyväksytty, kun työnantaja ei ole varmuudella tiennyt tulevalla kaudella henkilökuntansa määrän tarvetta. Mutta tässä tapauksessa ei ollut kysymys palvelun vakiintumattomuudesta, koska päiväkotiyhtiö tarvitsi tietyn määrän henkilökuntaa toimintaansa samanlaisena vuodesta toiseen. Koska taloudelliseen toimintaan liittyy aina tietty epävarmuus, työsuhteiden määräaikaisuutta on vaikea perustella määräaikaisilla ostopalvelusopimuksilla etenkin, kun ne toistuvat vuodesta toiseen.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen perusteluissa kiinnitetään huomiota ensinnäkin siihen, että yhtiö on voinut suunnitella toimintansa taloudellisen perustan vain vuodeksi kerrallaan. Tähän voidaan todeta, että nykyisinä hektisinä aikoina taloussuunnitelmissa puhutaan enemmänkin kvartaali-talouksista kuin vuositason suunnitelmista. Vuoden ostopalvelusopimus lienee hyvin tavanomainen yhtiön toiminnan edellytys, mutta jatkuessaan vuodesta toiseen on työsopimusten määräaikaisuutta vaikea perustella tällä seikalla. Asiaan lienee vaikuttanut yhtiön toiminnan luonne (päiväkotitoiminta).

Korkein oikeus kiinnitti huomiota myös siihen, ettei työnantajan toimintaa voida pitää näissä olosuhteissa irtisanomissuojan kiertämisenä. Olosuhteilla korkein oikeus lienee tarkoittanut juuri yhtiön ”pakkoa” solmia vuoden pituisia osto-palvelusopimuksia kaupungin kanssa. Ratkaisussa on painotettu työnantajan tarpeita ja siirretty syrjään periaate useiden toisiaan seuraavien määräaikaisten työsopimusten muuttumisesta vakituisiksi.

Korkein oikeus on katsonut, ettei työnantaja ole tahallaan solminut määräaikaisia työsopimuksia irtisanomissuojaa kiertääkseen, vaan ollut siihen ikään kuin pakotettu ulkoapäin kaupungin eli asiakkaan taholta.

Vakituinen vai määräaikainen työsuhde -problematiikka on hyvin tavanomainen riidan aihe erityisesti julkisella sektorilla. Olisi toivottavaa, että ongelma ratkaistaisiin riittävän selkeällä uudella lainsäädännöllä. Kuvaavaa on, että yllä siteerattu tapaus ratkaistiin käräjäoikeudessa yhden tuomarin kokoonpanossa työntekijän hyväksi, hovioikeudessa äänin 2–1 työnantajan hyväksi ja KKO:ssa äänin 3–2 niin ikään työnantajan hyväksi vähemmistön perustellessa tapausta samoin argumentein, mutta päätyen eri lopputulokseen.