Siirry pääsisältöön
1.12.2021

Uravalmennuksella kiinni uusiin töihin

Kansainvälisen uran tehnyt Terhi Aaltonen on Suomeen palattuaan hyödyntänyt uravalmennusta tarkastellessaan omia vahvuuksiaan Suomen työmarkkinoilla. Uravalmennus on yhä yleisempää, eikä syynä aina tarvitse olla iso muutostilanne.

Terhi Aaltonen puhumassa Maailman AIDS-päivän tapahtumassa Limassa 2016.

Terhi Aaltosen laaja kansainvälinen työkokemus sai alkunsa jo opiskeluaikoina. Turun yliopistossa kulttuurimaantiedettä opiskellessaan hän vietti vuoden Espanjassa vaihto-oppilaana ja suoritti yliopistoharjoittelun Buenos Airesissa Argentiinassa.

Ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen löytyi Namibiasta, jossa Aaltonen työskenteli aluehallinnon kehittämishankkeessa apulaisasiantuntijana.

– Työskentelin muun muassa tasa-arvoasioiden ja HIVin parissa.

Kaksivuotisen pestin päätyttyä ovi avautui YK:n Aids-ohjelmassa. UNAIDSin leivissä vierähti seuraavat kymmenen vuotta.

– Työskentelin ensin Genevessä Sveitsissä. Tälle työlle on tyypillistä, että kohdemaa ja mantere vaihtuu 3-5 vuoden välein. Minun seuraava kohteeni oli Latinalainen Amerikka. Asuin Perussa, josta käsin viimeisen vuoden johdin UNAIDSin toimintaa Perussa, Boliviassa ja Ecuadorissa, Aaltonen kertoo.

Vuonna 2017 olisi ollut taas edessä muutto uuteen maahan ja maanosaan. Aaltonen päätti, että nyt on aika palata Suomeen.

– Uuteen ympäristöön ja kulttuurin sopeutuminen ja uusien verkostojen luominen aina muutaman vuoden välein oli todella opettavaista ja antoisaa. Pidemmän päälle se on myös melko kuluttavaa, Aaltonen toteaa.

Suomessa Terhi Aaltonen asettui Helsinkiin. Uusi työpaikka löytyi SETA:lta.

– Tunti sen jälkeen kun irtisanoutumiseni UNAIDSilta oli vahvistunut, minulle tarjottiin vuoden mittaista projektikoordinaattorin tehtävää SETAn yhdenvertaisuushankkeissa. Osan ajasta sijaistin myös SETAn pääsihteeriä, Aaltonen sanoo.

Pääsihteerin sijaisuus poiki toisenkin tehtävän. Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS palkkasi Aaltosen toiminnanjohtajansa sijaiseksi.

– Nautin uusista haasteista. Sijaisuudet antoivat myös mahdollisuuden tarkastella omia vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita, Aaltonen tuumaa.

Sen jälkeen Aaltonen jäi perhevapaalle. Hän kiittää Suomen perhevapaajärjestelmää, joka mahdollistaa lapsen kanssa kotona olon pidempään kuin juuri missään muualla maailmassa.

 

Omat vahvuudet paremmin esiin

Nyt on tullut aika palata työelämään. Aaltonen on katsellut uusia tehtäviä muutaman kuukauden.

– Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja ihmisoikeuskysymykset ovat lähellä sydäntäni. Kansainvälisen kokemukseni ansiosta uskon, että minulla on paljon annettavaa näiden asioiden edistämisessä myös kotimaassa, Aaltonen pohtii.

Korona on rajoittanut sosiaalisia kontakteja. Aaltonen on iloinen siitä, että on ollut tämän ajan kotimaassa.

– Pysyvät ihmissuhteet korostuvat tällaisena aikana, hän sanoo.

Hän osallistui myös YKAn perheaamuun, joka on suunnattu perhevapaalla oleville yhteiskuntatieteilijöille. Siellä joku vinkkasi YKAn urapalveluista, kuten VirtuaaliVauhdittajasta.

– Kävin nettisivuilla tutustumassa tähän tarkemmin. Rekisteröityminen ja ajanvaraus tapaamiseen oli todella helppoa, Aaltonen kiittää.

VirtuaaliVauhdittaja on osa YKAn henkilökohtaisia urapalveluja. Kolmen etätapaamiskerran aikana voi käydä asiantuntijan kanssa läpi omaa työuraa koskettavia asioita.

– Ne asiat, joista halusi puhua, sai valita itse. Minulle tällaisena paluumuuttajana oli hyödyllistä saada pohtia toisen ihmisen kanssa omia vahvuuksiani kotimaan työmarkkinoilla. Kävimme myös läpi työnhakudokumenttejani ja sain niiden hiomiseen sparrausta, Aaltonen kuvailee palvelua.

Työhönhakutilanne ei suinkaan ole ainoa hetki, jolloin uravalmennusta kannattaa hyödyntää.

– Henkilökohtaista valmennusta voi hyödyntää esimerkiksi pitkän työuran jälkeen oman motivaation tarkasteluun. Aina ei tarvitse pohjalla olla jokin erityinen muutostilanne, kertoo YKAn osaamispalvelujen asiantuntija Heini Hult-Miekkavaara.

Korona-aika onkin selkeästi lisännyt työhyvinvointi- ja työkykyohjauksen tarvetta. YKA otti valikoimaansa keväällä myös ratkaisukeskeisen lyhytterapian.

– Näille palveluille oli niin selkeä tarve, että tarjoamme niitä jatkossakin, Hult-Miekkavaara kertoo.

 

Uravalmennus tullut tutuksi

YKA tarjoaa henkilökohtaisten valmennusten lisäksi erilaisia virtuaalisia valmennuksia, joita voi hyödyntää erikseen tai osana henkilökohtaista valmennustapaamista.

– Elämme aikaa, jossa tulevaisuuden osaamistarpeet ovat kaikille vähän hämärän peitossa. Tämä vuosi on osoittanut, että muutokset voivat tapahtua nopeastikin, yllättäen ja pyytämättä, Hult-Miekkavaara sanoo.

Toisaalta hän muistuttaa, että jokaisen omalla vastuulla on seurata ennakoitavissa olevia muutostrendejä ja huolehtia oman osaamisen kehittämisestä.

– Selkeitä urapolkuja ei enää ole samalla tavalla kuin ennen, jolloin tietystä koulutuksesta edettiin kokemusvuosien mukaan vaativampiin tehtäviin. Nyt tutkinnotkin ovat monialaisempia ja on tärkeää osata sanoittaa omat vahvuudet, Hult-Miekkavaara muistuttaa.

Uravalmennus onkin tullut tutuksi osaksi itsensä kehittämistä.

– Kun aloitin uravalmentajana yli kymmenen vuotta sitten, sai jatkuvasti olla selittämässä, mikä ihmeen uravalmentaja. Pariin vuoteen ei enää ole tarvinnut selitellä, vaan palvelun tietoisuus ja hyödyntäminen on tunnistettu.

YKAssa palvelutarjontaa ja niiden markkinointia on lisätty viime vuosina, mikä näkyy myös kysynnän kasvussa. Tänä vuonna henkilökohtaisia valmennus- ja ohjauspalveluja sekä ratkaisukeskeistä terapiaa on käyttänyt jo noin 150 ykalaista.

Palveluihin voit käydä tutustumassa sivuillamme.