Inklusiivisuus, monimuotoisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat yhä useammin työelämän keskusteluissa esiintyviä sanoja. Kenelle yhdenvertaisuustyötä pitäisi tehdä ja millainen sen työnjako voisi olla, pohtii inklusiivisuuden asiantuntija Susi Nousiainen, jonka Maailmanparannusforum-alustus käsittelee valtaa, rakenteita ja yhdenvertaisempaa työelämää.
Kun puhumme monimuotoisuudesta, saatamme tarkoittaa hyvinkin eri asioita tilanteesta riippuen. Kun toimistorakennukseen suunnitellaan työhuoneita ja avokonttoria, monimuotoisuus liittyy aistikuormitukseen ja neuropsykologisiin tekijöihin. Tarkoitus on saada aikaan mahdollisimman hyvä työtila keskenään erilaisille työntekijöille. Toisessa kontekstissa keskeinen monimuotoisuustekijä voi olla vaikkapa monikielinen työympäristö tai se, että työntekijöiden juuret ovat erilaisissa kulttuureissa. Minkälaisia tarpeita ja mahdollisia konfliktin paikkoja ja nämä asiat tuovat mukanaan?
On hyvä huomata, että toisinaan monimuotoisuudesta puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan jotain vähemmistöryhmää. Oikeastaan olemme kuitenkin kaikki monimuotoisuus-käsitteen sisällä. Meillä kaikilla on siis erilaisuutemme, mutta käytännössä vain osaa meistä kutsutaan ”erilaisiksi”.
Sanoihin takertuminen voi tuntua tyhjänpäiväiseltä, mutta yhdenvertaisuustyössä se on yllättävän tärkeää. Jokaisella työpaikalla kannattaa keskustella siitä, mitkä ovat juuri meidän työyhteisömme moninaisuustekijöitä. Siihen ei ole valmista sapluunaa. Ulkopuolinen konsultti ei osaa välttämättä kertoa, mitkä keskinäiset erilaisuudet aiheuttavat teillä konflikteja tai kenties ovat teidän vahvuuksianne. Voi olla opettavaista tehdä oma monimuotoisuuskartta ja pohtia sen avulla, mihin kiinnittää huomiota, jotta kaikilla olisi hyvä työilmapiiri.
Yhdenvertaisuustyössä vastuun jakaminen herättää keskustelua sekä työpaikoilla että mediassa. Somessa kuullaan puheenvuoroja, joiden mukaan jokin ihmisryhmä ei tee asian eteen tarpeeksi. Välillä ongelmana on se, että joku koettaa puhua liikaa toisen puolesta – tai väärästä näkökulmasta käsin. Kuka saa ajaa kenenkin asiaa ja miten?
Vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä, työnjako ei ole yksinkertaista, eikä asiaa voi ratkaista mustavalkoisesti. Tärkeää on kuitenkin pyrkiä siihen, että työ ei jää vain joidenkin hoidettavaksi. Yhdenvertaisuustyön työtunnit nimittäin saattavat vahingossa kasautua niille, joilla on esimerkiksi erityistarpeita tai vähemmistöasema.
On tyypillistä, että yhdenvertaisuustyö kasautuu niiden harteille, jotka omien ominaisuuksiensa vuoksi kohtaavat esteitä työssä ja muussa elämässä. Heillä, joilla on erityistarpeita tai vähemmistöasema on hyvä näköala heidän elämäänsä haastaviin asioihin. Törmätessään jatkuvasti haasteisiin he todennäköisesti alkavat käyttää aikaansa niiden poistamiseen. Tähän, niin sanottuun näkymättömään työhön, saattaa kuitenkin kulua suuri osa niistä tunneista, jotka he haluaisivat käyttää varsinaisen työnsä tekemiseen.
Yhdenvertaisuustyö voi vaikuttaa abstraktilta ja hähmäiseltä, mutta sitä voi konkretisoida esimerkiksi tehtyjä työtunteja seuraamalla. Olisikin tärkeää, että työtuntien käyttämisestä puhutaan tarpeeksi. On epäreilua, jos kaikki työ valuu ensisijaisesti niiden niskaan, jotka törmäilevät esteisiin. Voisiko työtä jakaa jollain tapaa? Hyvä lähtökohta on se, että kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea, mutta vähintään jotakin.
Työmäärän jakamisen perustaksi tarvitaan keskustelua siitä, kuka pystyy tekemään mitäkin. Näin työnjako perustuu ihmisten todelliseen resurssiin eikä niistä tehtyihin oletuksiin. Ilman keskustelua voidaan päätyä esimerkiksi tällaiseen, tavanomaiseen tilanteeseen: Tasa-arvotyötä tekee lähinnä naisista koostuva porukka. Jossakin vaiheessa joku valittaa, etteivät miehet tee ikinä mitään tasa-arvon saralla. Silloin joku miehistä saattaa sanoa, että olisi halunnut, mutta ei uskaltanut. Ehkä hän ajatteli, että miesten tehtävä tasa-arvon työmaalla on lähinnä pysyä pois tieltä. Tämäkin haaste olisi voitu ratkaista keskustelemalla käytännön toimista ja työnjaosta, jolloin olisi löydetty jotakin tekemistä ihan jokaiselle.
Kun yhdenvertaisuusprojekti aloitetaan, on tärkeä jutella siitä, mitä oikeastaan ollaan tekemässä. Onko tavoitteena lisätä työhyvinvointia kaikille? Onko tämä brändityötä? Ehkä pyrkimyksenä on varmistaa, että organisaatio toimii lainmukaisesti. Kannattaa muistaa, että projektin taustalla pyörivässä julkisessa keskustelussa nämä asiat monesti politisoituvat. Onkin siis hyvä sanoittaa arjen työympäristössä sitä, että poliittisen agendan noudattamisen sijaan ollaan tekemässä hyvin käytännöllistä ruohonjuuritason työtä – esimerkiksi parantamassa työhyvinvointia.
Yhdenvertaisuustyön tarkoitus ei ole välttämättä saada aikaan työympäristöä, jossa kaikilla on aina kivaa. Tarkoituksena on rakentaa työympäristö, jossa kaikki tekevät omana itsenään hommansa parhaansa mukaan. Yhteisen tontin ylläpitämiseen tarvitaan kaikilta panostuksia ja tunnetta siitä, että oma osaaminen riittää. Yhdenvertaisuustyö voikin olla käytännössä hyvin pitkälti keskustelua, keskustelua ja vielä lisää keskustelua. Ja tarkennuksena: ei sellaista keskustelua, jossa pyritään voittamaan toinen, vaan sellaista, jossa kuuntelu on tärkeässä asemassa.
Joskus yhdenvertaisuusammattilaisen työ saattaa näyttäytyä tuomitsevana: käydäänkö läpi, mitä kaikkea ei vielä olla osattu tehdä, mitä jos huomautellaan vanhaksi menneistä vitseistä tai piirretään rukseja ”oikein tekemisen” listaan. Sellaisella ei kuitenkaan päästä pitkälle, sillä syyllistettynä ystävällisinkään ihminen ei sitoudu muutokseen.
Kun rakennetaan ihmisten monimuotoisuutta tukevaa työelämää, on tärkeää kehittää aivan tavallisia ihmissuhdetaitoja ja joustavuutta. Tiedämme, että ihmisten erilaisuus aiheuttaa väistämättä konflikteja. Osaan niistä voi valmistautua linjauksilla ja yhdenvertaisuussuunnittelulla, mutta osa vaatii ensisijaisesti rakentavaa keskustelua, tarpeiden kuuntelemista ja joustavaa asennetta.
Teksti: Susi Nousiainen
Susi Nousiainen on inklusiivisuuden asiantuntija, jonka tavoitteena on parantaa ihmisten välistä vuorovaikutusta niin, että jokaisella on mahdollisuus osallistua. Nousiainen on kirjallisuuden maisteri ja tekee Lapin yliopistossa inklusiivisuuden johtamisen väitöskirjaa, joka käsittelee ihmisten vuorovaikutuksesta inklusiivisuuteen liittyvissä konflikteissa. Nousiainen myös kouluttaa ja kirjoittaa aiheesta muun muassa kolumneja Kauppalehteen.
Nousiainen on yksi YKAn ja TEKin järjestämän Maailmanparannusforum 2023 -valmennusohjelman puhujista. Tutustu ohjelmaan ja hae mukaan 23.8.2023 mennessä! Voit myös osallistua vain valmennuksen yksittäisiin osiin. Susi Nousiaisen alustus kuullaan 9.11.2023 klo 17 alkaen Valta, rakenteet ja yhdenvertaisempi työelämä -webinaarissa.
