Siirry pääsisältöön

Onko orjatyö historiaa Qatarissa?

Miesten jalkapallon MM-kisat Qatarissa ovat saaneet paljon kritiikkiä kisojen rakentamisesta orjatyöllä. Onko kisoista seurannut mitään hyvää?

Tosiasioita ei käy kiistäminen, vaikka kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa ja Qatarin valtio niistä vaikenevatkin: Köyhistä maista tulevat siirtotyöntekijät ovat kärsineet monin tavoin Qatarin olosuhteista ja ihmisoikeusloukkauksista. Moni on kuollut siellä työskennellessään, mutta tätäkään ei myönnetä.

Maassa on noudatettu työelämän käytäntöjä, jotka täyttävät nykypäivän orjuuden tunnusmerkit. Niin sanottu kafala-lainsäädäntö oli käytössä Qatarissa ja on edelleen laajalti käytössä muissa Persianlahden maissa. Sen nojalla työntekijöiden passit takavarikoitiin ja tarvittiin työnantajan lupaa maasta ulos pääsemiseksi ja työpaikan vaihtamiseksi.

– Juuri nämä olivat ne pahimmat käytännöt, vahvistaa Qatarissa vuosia työskennellyt siirtotyöläinen, joka itsekin joutui välillä poistumaan maasta kahdeksi vuodeksi, koska työnantaja ei antanut hänen vaihtaa työpaikkaa.

Hänen oli kuitenkin oman terveytensä vuoksi pakko päästä pois työstä, jossa joutui tekemään yli 16-tuntisia työpäiviä. Työntekijän nimeä ei voi mainita hänen turvallisuutensa takaamiseksi, mutta kutsutaan häntä vaikka Alexiksi.

Turvallisuusuhka kertoo karua kieltään Qatarin tämänhetkisestä tilanteesta. Silti Alex haluaa korostaa, miten moni asia on muuttunut paremmaksi. Kafala-laki kumottiin osittain kuusi vuotta sitten, ja pikkuhiljaa muutoksen vaikutus on alkanut näkyä yhä laajemmin. Alexin mukaan pahimpia ihmisoikeusloukkauksia näkee enää yksittäistapauksissa. Työntekijöiden mahdollisuudet valittaa kohtelustaan ja saada oikeutta ovat parantuneet, mutta jotkut työnantajat ovat kekseliäitä halutessaan riistää työntekijänsä vapauden.

– Kun työntekijä ilmoittaa aikeestaan lähteä, hänestä saatetaan saman tien tehdä rikosilmoitus karkulaisena. Silloin hän voi menettää oikeuden asuntoonsa, ja syytettynä hänellä ei ole oikeutta syyttää työnantajaansa väärästä kohtelusta. Hän joutuu jäämään maahan laittomasti ja ilman suojaa, Alex kertoo.

Alex toimii yhdistyksessä, joka pyrkii auttamaan pulaan joutuneita työntekijöitä sekä tarjoamaan heille tietoa, koulutusta ja aktiviteetteja. Järjestö toimii hieman ammattiliiton tapaan, mutta varsinaisia ammattiliittoja siirtotyöntekijöillä ei ole oikeutta perustaa.

Jo se on vakava ihmisoikeusloukkaus.

Qatarissa kuitenkin on erilaisia rakenteita, jotka lisäävät työntekijöiden äänen kuulumista. Esimerkiksi yli 30 henkilön työpaikoille on oikeus perustaa työntekijäkomitea, jossa työntekijöillä ja työnantajalla on yhtäläinen edustus.

 

Edut eivät koske kaikkia

Edellä kuvattuja käytäntöjä voidaan pitää Qatarin mittapuulla erittäin edistyksellisinä. Tosin työntekijöiden edustus työpaikoilla koskee ainoastaan jalkapallon MM-kisoihin kytkeytyviä yrityksiä eli noin kymmentä prosenttia yrityksistä. Niissä työturvallisuutta, majoitusoloja ja työntekijöiden kohtelua myös valvotaan. Laki on uudistunut niidenkin osalta, mutta yleisesti ottaen valvonta ontuu. On siis lottovoitto päästä töihin Fifaan kytköksissä olevaan yritykseen.

Näyttää selvältä, että jalkapallon MM-kisojen myötä syntynyt kansainvälinen paine on todella parantanut työntekijöiden oloja – vaikka moni on sitä mieltä, että kisoja ei olisi koskaan pitänyt myöntää Qatariin. On hyvä muistaa, että ihmisoikeusloukkaukset eivät rajoitu työntekijöihin, vaan ne koskevat esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kisakatsojia.

Toinen kysymys on se, ovatko muutokset kestäviä.

– En tiedä. Qatarin lait voivat muuttua hetkessä. On syytä olettaa, että ainakin työntekijäkomiteoiden olemassaolo päättyy kisoihin.

Alex sanoo kuitenkin uskovansa, että Qatarin hallinto on nyt oppinut, kuinka asioita hoidetaan monissa muissa maissa, ja sinne on saattanut jäädä kytemään aito halu parantaa työntekijöiden tilannetta. Alexin kommenteista paistaa optimismi, jota ilman Qatarissa varmaan olisi vaikea jatkaa aktivismia. Osin Qatarilla varmasti on myös oma lehmä ojassa, sillä se haluaa napata tulevatkin urheilukisat.

 

Perhe saa tyytyä roposiin

Alex ja muut maayhdistysten aktiivit kantavat huolta heikoimmassa asemassa olevista työntekijöistä ja riskeeraavat oman turvallisuutensa pitkälti juuri heidän vuokseen. Siis miljoonien aasialaisten ja afrikkalaisten, jotka raatavat äärimmäisessä kuumuudessa ja asuvat vuosikausia eristäytyneissä parakkikylissä kaukana kaupunkien mukavuuksista.

Millaista on heidän arkensa?

Lain mukaan työviikon kesto on 48 tuntia. Työtä tehdään kuutena päivänä viikossa, eli päivän pituus on kahdeksan tuntia. Kuulostaa rankalta mutta vielä kohtuulliselta, sillä ovathan ihmiset tulleet Qatariin nimenomaan tienaamaan eivätkä vetämään lonkkaa. Rankoista huveista rankan työn vastapainoksi on turha haaveilla, sillä alkoholia ei Qatarissa myydä, ja moni muukin asia on kielletty, muun muassa tanssi ja hellyydenosoitukset julkisilla paikoilla.

Työpäivien pituuteen täytyy kuitenkin lisätä ruokatunti ja ainakin tunnin työmatkat. Niin ollaan jo 11 tunnissa, ja moni tekee vielä enemmän. Ylityökorvauksiin on oikeus, mutta Alexia kuunneltuani luulen, että monikaan ei niitä saa. Elämä on pelkkää työtä ja nukkumista.

Peruspalkka ei ole riittävä, jotta siitä jäisi juurikaan lähetettävää kotiin. Viime vuonna voimaan tulleen minimipalkkalain mukainen palkka on 1000 rialia eli noin 280 euroa. Päälle tulee 500 rialia asumiseen ja 300 rialia ruokaan, jos työnantaja ei niitä tarjoa.

– Qatar on kallis maa ja inflaatio laukkaa sielläkin, Alex huomauttaa.

Minimipalkkalaki on kuitenkin tärkeä uudistus, sillä muuten ei olisi mitään standardia, johon vedota, kun Alexin edustaman järjestön kaltaiset tahot yrittävät puolustaa työntekijöiden oikeuksia. Minimipalkka on kuitenkin helposti myös maksimi, ja perustason työntekijä jää siihen jumiin.

 

Tarvitaan siirtotyöntekijöiden keskus

Mainituista uudistuksista ei ole kiittäminen pelkästään Fifaa ja Qataria, vaan kansainvälinen ammattiyhdistysliike on tehnyt valtavan työn niiden saavuttamiseksi. Päätoimijoita ovat olleet rakennustyöntekijöiden maailmanjärjestö BWI sekä ITUC, jonka jäseniä puolestaan ovat eri maiden keskusjärjestöt. Myös Kansainvälinen työjärjestö ILO on perustanut väliaikaisen toimiston Qatariin ja on mukana työehtojen kehittämisessä. Sittemmin myös kotiapulaisten ja kuljetustyöntekijöiden järjestöt ovat saaneet sinne edustuksen.

Nämä kaikki ovat hyviä merkkejä uudistusten pysyvyyden puolesta, mutta silti jalkapalloväen ja sitä myötä koko maailman kiinnostuksen lopahtaminen on iso riski. Qatar tosin on ottanut strategiakseen urheilukisojen tavoittelun ja on jo saanutkin järjestettäväkseen Formula 1 kisat jälleen ensi vuonna sekä moniurheilutapahtuman Asian Games vuonna 2030. Se on ilmoittanut tavoittelevansa myös vuoden 2032 kesäolympialaisten järjestämistä.

Miten siis varmistamme, että muutokset ovat pysyviä?

Alexin mielestä Qatarin valtion pitäisi tehdä sopimus työntekijä- ja ihmisoikeusjärjestöjen kanssa ja myös seuraavia kisoja maahan tuovan urheilujärjestön kanssa.

Tärkein konkreettinen uudistus olisi kuitenkin siirtotyöntekijöiden keskus, josta he saisivat tukea ja turvaa ongelmatilanteissa. Tarkoitus olisi, että myös asuntonsa esimerkiksi maasta karkotuksen vuoksi menettäneet voisivat majoittua siellä turvallisesti.

– Asiat ovat jo pitkällä, mutta vielä puuttuu valtion puolelta sen virallistaminen.

Keskuksen taustavoimana on rakennustyöntekijöiden kattojärjestö BWI, joka on yrittänyt saada esimerkiksi kisojen sponsoreita puoltamaan sen perustamista. Ilmeisesti yksikään jättiyhtiö ei kuitenkaan ole niin tehnyt.

Teksti: Laura Ventä
Kuva: Lassi Kaaria

SASK ja sen suomalaiset jäsenjärjestöt, kuten YKA, tukevat Nepalissa ja Intiassa hanketta, jossa siirtotyöhön lähtevät saavat tietoa oikeuksistaan ja siitä, mikä heitä odottaa. Lisäksi vaikutetaan siirtotyötä koskeviin käytäntöihin ja lainsäädäntöön. Qatarissa ei ole paikallisia ammattiliittoja, joten suoraan sinne tukea ei voi kanavoida.

Pelin hinta on siirtotyöntekijälle liian kova

Lipun Qatarin MM-kisoihin voi ostaa rahalla. Sen todellinen hinta on kuitenkin jotain aivan muuta.

Kisoja rakentaneille siirtotyöntekijöille kisojen hinta on kohtuuton. He ovat kärsineet Qatarin äärimmäisistä olosuhteista ja ihmisoikeusloukkauksista. He joutuvat viettämään vuosikausia erossa perheistään asuen aavikon parakeissa ja tekevät pitkää päivää niin pienellä palkalla, ettei siitä juuri riittää kotiin lähetettäväksi.

Ennen viime vuosien lakiuudistuksia työntekijöiden passit takavarikoitiin eivätkä he saaneet poistua maasta tai vaihtaa työpaikkaa. Se on silkkaa nykyajan orjuutta.

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) vaatii, että

  1. Urheiluliittojen tulee noudattaa ihmisoikeuslinjauksia kisoja myönnettäessä.
  2. Siirtotyöntekijöiden asemaa täytyy edelleen parantaa. Qatariin on perustettava keskus siirtotyöntekijöiden turvaksi.
  3. On varmistettava, että jo tehdyt lakimuutokset ovat pysyviä. Ei paluuta orjatyöhön.

Lue lisää Pelin hinta -kampanjasta SASKin sivuilla.