Ulkoministeriössä asiantuntijana työskentelevä Katariina Haapea löysi uransa alun haasteiden jälkeen oman polkunsa työelämään sukupuolentutkimuksen opintojen myötä. Hän kannustaa ura-asioita pohtivia olemaan itselleen lempeitä, mutta myös kokeilemaan rohkeasti monenlaisia asioita oman jutun löytämiseksi. Tutustu Katariinan uratarinaan!
Olen yhteiskuntatieteiden kandidaatti Jyväskylän yliopistosta ja filosofian maisteri Helsingin yliopistosta. Kandivaiheessa pääaineeni oli valtio-oppi, mutta erikoistuin feministiseen politiikantutkimukseen löydettyäni tieni sukupuolentutkimuksen pariin. Helsingin yliopistossa tein maisterintutkinnon sukupuolentutkimus pääaineenani. Tein opintoni vuosien 2014–2021 aikana – kandintutkintoon minulla meni viisi vuotta, maisterintutkintoon kaksi.
Hain opiskelemaan yhteiskuntatieteitä, koska ajattelin niiden antavan parhaat valmiudet ihmisoikeuksien kanssa työskentelyyn. Halusin ymmärtää maailmaa ja sen tapahtumia mahdollisimman syvällisesti, jotta osaisin muuttaa sitä edes hieman paremmaksi elämäni aikana.
Aloitin valtio-opin opinnot Jyväskylässä syksyllä 2014. Olisi kiva sanoa, että kaikki meni loistavasti alusta alkaen, mutta totuus on päinvastainen. En pystynyt innostumaan opinnoista lainkaan ja tunsin itseni huijariksi. En jaksanut kuunnella luennoilla tai lukea kurssikirjallisuutta, mutta sain silti melkein pelkkiä vitosia. Ensimmäisenä opiskeluvuonnani sairastuin myös masennukseen, johon onnekseni hain ja sain apua. (Pro tip: opiskelijakin voi olla sairaslomalla!) Olin siis jo ensimmäisen vuoden jälkeen pahasti jäljessä opinnoistani, eikä sairasloma tietenkään edistänyt asioita.
Opiskelu alkoi sujua kunnolla vasta neljäntenä opiskeluvuonnani, kun palasin vaihto-opiskelusta Chilen Concepciónista. Halusin kandintutkielmassani tutkia politiikan sukupuolittuneita ulkonäkövaatimuksia. Seminaariohjaajan suoranaisesta vastustuksesta huolimatta motivaationi oli huipussaan ja kirjoittaminen sujui erinomaisesti. Löysin feministisen politiikantutkimuksen kautta sukupuolentutkimuksen. Ensimmäistä kertaa yliopisto-opintojen aikana koin tekeväni omaa juttuani ja olevani kaiken lisäksi siinä erinomainen. Sain kandistani huippuarvosanan, ja sitä on käsitelty muun muassa Kroonisesti ärhäkkä -podcastin ulkonäköpaineita koskevassa jaksossa!
Sukupuolentutkimuksen löytäminen käänsi opintojeni suunnan, ja sen jälkeistä aikaa on hauska muistella. Yhtäkkiä ihan kaikki kiinnosti ja sujui, ja osaamistani arvostettiin. Tajusin myös, miksi yleinen valtio-oppi ei ollut kiinnostanut minua; se oli lähes kokonaan miesten kirjoittamaa. Minulle tuli ihan mieletön palo feminististä tutkimusta ja aktivismia kohtaan. Kun valmistuin kandiksi, hain Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmaan, jonne myös pääsin. Samoihin aikoihin pääsin myös korkeakouluharjoitteluun eduskunnan tasa-arvoa kartoittavaan tutkimushankkeeseen, minkä jälkeen hienot työmahdollisuudet ovat seuranneet toisiaan niin suomalaisella kuin kansainväliselläkin tasa-arvopolitiikan kentällä.
Yhteiskunta-alan opinnoissa ehdottomasti parasta on ollut oman jutun löytäminen. Se on tuonut elämään paljon mahtavia juttuja niin työmahdollisuuksien kuin uusien ystävienkin muodossa. Yksittäinen paras asia opintojen ajalta oli se, kun perustin uusien opiskelukavereideni kanssa sukupuolentutkimuksen maisteriopiskelijoiden ainejärjestön, Vastakarvan, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana toimin vuonna 2020. Korona-aikana tuntui erityisen tärkeältä, että pääsin tätä kautta edistämään konkreettisesti alani opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.
Yliopistot voisivat mielestäni tukea aktiivisemmin opiskelijoiden työelämävalmiuksia sekä kannustaa työkokemuksen kartuttamiseen jo kandivaiheessa, vaikkapa erilaisten projektien muodossa. Lisäksi harjoittelusta saatavien opintopisteiden määrä olisi hyvä tarkastaa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmassa kolmen kuukauden harjoittelusta saa vain viisi opintopistettä, mikä ei todellakaan kannusta opiskelijoita tekemään vapaaehtoista harjoittelua.
Yhteiskunta-alan opinnoista on toki ollut paljon hyötyä työelämän kannalta. On ollut palkitsevaa huomata, kuinka suuri tarve oman alani osaajille on monella alueella. Yhteiskuntatieteilijöiden ehdoton vahvuus on kyky kriittiseen ajatteluun ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamiseen. Erityisesti gradun kirjoittaminen oli itselleni osoitus siitä, että kykenen pitämään langat käsissäni niin isossa ja täysin omalla vastuullani olevassa projektissa, sekä viemään sen kunnialla loppuun. Siitä tuli voittajafiilis!
Tällä hetkellä toimin asiantuntijana ulkoministeriön kehityspoliittisella osastolla. Tehtäväni on koordinoida UN Womenin, Ranskan ja Meksikon perustamaa Generation Equality -kampanjaa, jossa Suomella on johtorooli Teknologia ja innovaatiot tasa-arvon puolesta -toimintaryhmässä. Tämänhetkisessä tehtävässäni tiivistyy oikeastaan täydellisesti aiempi työkokemukseni ja on ollut mahtavaa huomata, kuinka sujuvasti otan uuden ja vaativan tehtävän haltuun kiireen keskellä. Paineensietokyky on välillä ollut koetuksella, mutta olen ollut häkeltynyt saamani positiivisen palautteen määrästä.
Olen oppinut kaikissa työtehtävissäni, niin harjoitteluissa kuin asiantuntijahommissakin, aivan valtavasti erilaisia asioita. Substanssiosaaminen ja asiantuntijuus ovat kehittyneet, samoin esiintymistaidot. Ennen kaikkea työelämä on opettanut luottamusta itseeni ja osaamiseni, koska sille on ollut paljon kysyntää.
Lisäksi on ollut tärkeää oppia se, että töissä ei oikeastaan koskaan pysty saavuttamaan täydellisyyttä. Ihan hyvä on riittävän hyvä. Tämä oli pakko oppia työskennellessäni YK-edustustossa, jossa piti saada raportit liikkeelle nopeasti. Yksi työkaverini muotoili asian niin, että ”tee asiat niin huonosti kuin kehtaat”. Tuota vinkkiä olen soveltanut paljon myös opinnoissani – yleensä erinomaisella tai kiitettävällä menestyksellä, mutta ilman täydellisyyden tavoittelua.
Kaikkea voi aina suunnitella etukäteen, mutta oikeasti vaikuttamaan pystyy vain tähän meneillään olevaan hetkeen. Kannustan kaikkia olemaan tässä hetkessä sekä muille että itselleen ystävällisiä ja lempeitä, sekä kokeilemaan rohkeasti erilaisia asioita. Sanoisinkin, että tärkeintä on tehdä ja kokea erilaisia juttuja, olivat ne sitten vapaaehtoistöitä, järjestöhommia, aktivismia tai matkustelua. Erilaisia juttuja kokeilemalla tietää vähintään sen, mitä ei halua tehdä. Parhaassa tapauksessa löytää sen oman jutun. Näin kävi ainakin minulle.
Katariina Haapea YTK, FM
PS. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöstä kiinnostuneille suosittelen Hilma-verkoston Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen työnä -kurssia, joka järjestetään joka syksy. Se oli ainakin itselleni todella opettavainen ja käytännönläheinen kurssi, jolla vierailtiin työpaikoilla ja kuultiin oman alan asiantuntijoiden kokemuksia. Mielestäni vastaavan kurssin pitäisi kuulua ihan jokaisen alan opintoihin!
