Tekoäly muuttaa perustavanlaatuisesti työn sisältöjä, osaamisvaatimuksia ja työelämään pääsyn reittejä. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut vaatii, että tekoälyn käyttöönottoa johdetaan Suomessa niin, että se vahvistaa osaamista ja parantaa työn laatua eikä heikennä nuorten kiinnittymistä työelämään.
Tekoälyn laajemman käyttöönoton rinnalla kasvaa riski siitä, että työelämään kiinnittyminen vaikeutuu, osaamisvaatimukset nousevat nopeammin kuin koulutusjärjestelmä uudistuu ja työn kuormitus lisääntyy. Valitettavan usein työelämän tekoälyloikka nähdään myös lähinnä säästökeinona, vaikka sen tulisi tukea asiantuntijatyötä ja parantaa palveluita.
Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen mielestä tekoälyn laaja käyttöönotto edellyttää taitavaa strategista johtamista, panostuksia henkilöstön osaamisen kehittämiseen sekä laajamittaista työelämän rakenteiden ja pelisääntöjen tarkastelua. Tekoäly ei itsessään paranna tuottavuutta tai työelämän laatua, vaan ratkaisevaa on, miten sitä johdetaan.
”Teknologisesta muutoksesta puhutaan kuin se ohjaisi yhteiskuntamme koko suunnan. Eihän tekoäly itsessään vielä tee mitään, me ihmiset määräämme muutoksen suunnan. Se, tuottaako tekoäly hyvää työelämälle riippuu siitä, miten muutosta johdetaan, millaisia pelisääntöjä työelämään luodaan ja miten osaamiseen investoidaan” sanoo YKAn hallituksen jäsen Johanna Juselius.
Tekoäly järjestää työelämää ja työtä uudelleen. Muutos näkyy erityisesti asiantuntijatyössä, jossa monia nykyisen työuran alkuvaiheen tehtäviä voidaan jatkossa automatisoida. Samalla kuitenkin kasvaa riski siitä, että nuorten sukupolvien kiinnittyminen työelämään vaikeutuu, ja osaamisvaatimukset nousevat nopeammin kuin koulutusjärjestelmä ehtii uudistua.
“Nuorille on luotava uusia väyliä työelämään, varmistettava ensimmäisten työpaikkojen ja harjoittelumahdollisuuksien saatavuus sekä ehkäistävä työmarkkinoille pääsyn vaikeutumista. Samalla on huolehdittava työikäisten osaamisen kehittämisestä. Jos urapolut haurastuvat entisestään, ampuu tekoälyloikka itseään ja koko yhteiskuntaamme jalkaan”, Juselius painottaa.
Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen mielestä työelämässä tarvitaan juuri nyt vahvaa esihenkilöosaamista, selkeitä pelisääntöjä sekä tekoälyn vastuullista käyttöönottoa, jossa työntekijät osallistuvat muutokseen ja päätöksenteon vastuu säilyy ihmisillä. Ettei kukaan jää jälkeen työelämän muuttuessa, on jokaiselle turvattava mahdollisuus osaamisen päivittämiseen ja uudelleenkouluttautumiseen työuran kaikissa vaiheissa, mukaan lukien työttömyyden aikana.
“Tekoälystä puhutaan lähinnä tehokkuuden näkökulmasta, vaikka ratkaisevinta on, mitä lisäarvoa se tuo työelämään, työllisyyden edistämiseen sekä yhteiskunnalle. On älyllisesti laiskaa kuvitella, että tekoälyn käyttöönotto olisi tehtävissä pelkkänä säästöpäätöksenä, sillä näin suuret rakenteelliset uudistukset päinvastoin edellyttävät huomattavia johtamisen ja osaamisen panostuksia”, Juselius kiteyttää.
Tulevaisuuden työelämä on juuri sellainen, millaiseksi sen yhdessä rakennamme. Tekoälyn mukanaan tuoma teknologinen murros, uupumisepidemia ja epätyypillisten työsuhteiden lisääntyminen eivät ratkea itsestään – tarvitaan ratkaisuja, jotka katsovat pitkälle tulevaisuuteen. Haluamme kutsua sinut mukaan unelmoimaan ja ottamaan askeleita kohti työelämän utopioita. Millainen on tulevaisuuden työelämä, jonka sinä haluaisit nähdä?