Sosiaaliturvajärjestelmä ei ole pysynyt yhteiskunnan muutosten perässä työelämän pirstaloituessa, eri yrittäjyyden muotojen yleistyessä ja jatkuvan oppimisen tarpeiden voimistuessa. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ehdottaa ratkaisuksi perustuloon siirtymistä.
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut esittää, että seuraavalla hallituskaudella selvitetään perustulon mahdollisuuksia osana laajempaa sosiaaliturvan uudistamista ja toteutetaan uusi kokeilu sen vaikutuksista työntekoon, kouluttautumiseen ja hyvinvointiin.
Työelämän rajat työntekijöiden, yrittäjien, freelancereiden ja itsensätyöllistäjien välillä hämärtyvät jatkuvasti. Samalla työurat pirstaloituvat, osaamistarpeet muuttuvat ja siirtymät työn, opiskelun, yrittäjyyden ja työttömyyden välillä lisääntyvät. Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä perustuu kuitenkin pitkälti oletukseen pysyvistä työsuhteista.
“On aika lopettaa keinotekoinen jaottelu perinteisen palkkatyön ja epätyypillisten työsuhteiden välillä. Kun työn tekemisen tavat muuttuvat, on myös sosiaaliturvan kehityttävä mukana. Perustulo on mielestämme paras tähän asti keksitty ratkaisu”, kommentoi YKAn hallituksen jäsen Jari Järvenpää.
Tarkasteluun tulee ottaa työntekijöiden asema uusissa työnteon muodoissa, sosiaaliturvan uudistaminen sekä mahdollisuudet kokeilla uusia ratkaisuja, kuten perustuloa.
“Me YKAssa näemme, että suurten muutosten aikana jokaisen tahon yhteiskunnassa on kyettävä ajattelemaan rohkeasti. Lukkiutuminen vanhoihin kankeisiin järjestelmiin ei vastaa työelämän todellisuutta tai palvele nykyajan tarpeita”, Järvenpää sanoo.
“Sosiaaliturvajärjestelmän elementit kankeuttavat turhaan ihmisten arkea. Vaikka tauot palkkatyöstä tulisi nähdä oppimisen sekä uudelleensuuntautumisen mahdollistavina jaksoina, voi opiskelu katkaista oikeuden työttömyysturvaan. Saamme myös toistuvasti kuulla tapauksista, joissa sivutoiminen yrittäjyys on tulkittu päätoimiseksi, minkä vuoksi työttömäksi jäänyt on jätetty ansiosidonnaisen turvan ulkopuolelle. Perustulon kanssa näitä ongelmia ei olisi.”
Tulevaisuuden työelämä tarvitsee toimiakseen sosiaaliturvan, joka kannustaa työn vastaanottamiseen, opiskeluun, yrittäjyyteen ja oman osaamisen kehittämiseen ilman pelkoa toimeentulon menettämisestä.
“Teknologinen murros ei saa johtaa siihen, että yhä useampi putoaa työelämän turvaverkkojen ulkopuolelle. Tulevaisuuden työelämän on oltava ihmisen kokoinen: nykyistä joustavampi, mutta myös nykyistä oikeudenmukaisempi”, Järvenpää muistuttaa.
Tulevaisuuden työelämä on juuri sellainen, millaiseksi sen yhdessä rakennamme. Tekoälyn mukanaan tuoma teknologinen murros, uupumisepidemia ja epätyypillisten työsuhteiden lisääntyminen eivät ratkea itsestään – tarvitaan ratkaisuja, jotka katsovat pitkälle tulevaisuuteen. Haluamme kutsua sinut mukaan unelmoimaan ja ottamaan askeleita kohti työelämän utopioita. Millainen on tulevaisuuden työelämä, jonka sinä haluaisit nähdä?