Siirry pääsisältöön

YKA ehdottaa kokeilua kolmipäiväisestä viikonlopusta

Suomalainen työelämä on muuttunut: työn tahti nopeutuu, työpäivät pirstaloituvat sekä raja työn ja vapaa-ajan välillä hämärtyy. Palautumisaika jää monilla riittämättömäksi, mikä näkyy lisääntyvinä terveysongelmina ja sairauspoissaoloina. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ehdottaa ratkaisuksi kolmipäiväistä viikonloppua.

YKA ehdottaa, että seuraavalla hallituskaudella toteutetaan vähintään kuusi kuukautta kestävä kokeilu kolmipäiväisestä viikonlopusta. Työajan lyhentäminen ei saa laskea työntekijöiden palkkatasoa tai aiheuttaa merkittävää ylityökertymää. Vastineeksi työnantajan työttömyysvakuutusmaksua alennettaisiin suhteessa väheneviin työtunteihin. Kokeiluun osallistuvat yritykset saavat oikeuden korotettuun palkkatukeen, mikäli ne palkkaavat työttömän työnhakijan korvaamaan työpanoksen vähentymistä.

Julkishallinnossa kokeiltaisiin mallia, jossa työntekijät saavat valita siirtyä kolmipäiväiseen viikonloppuun tai vaihtoehtoisesti käyttää yhden päivän viikossa ammatilliseen kehittymiseen. Ylimääräinen vapaapäivä vaikuttaisi palkkaan, kun taas kouluttautumispäivä olisi palkallinen.

Samalla tehtäisiin laaja vaikutusten arviointi työajan lyhentämisen vaikutuksista eri sektoreilla ja erilaisilla malleilla. Kokeilun aikana tutkijat seuraisivat työhyvinvoinnin ja koetun työtehon kehitystä.

“Suomen ei pidä seurata kehitystä sivusta. Siksi esitämmekin YKAssa ratkaisua, joilla Suomi voi siirtyä asteittain kohti kolmipäiväistä viikonloppua parantaen samalla sekä työtehoa että työhyvinvointia suomalaisessa työelämässä”, kommentoi YKAn hallituksen jäsen Riina Lumme.

Suomessa työaikaa on lyhennetty viimeksi vuosina 1965–1970, jolloin viikoittainen työaika lyheni asteittain keskimäärin 47 tunnista 40 tuntiin ja kuusipäiväisestä työviikosta siirryttiin viisipäiväiseen. Samana aikana työn tuottavuuden kasvu oli ennätyskorkealla, eikä työajan lyhentämisen havaittu ainakaan taittaneen kasvua, joka sai vauhtia työmarkkinoiden murroksesta sekä panostuksista väestön kouluttamiseen. Nyt Suomen tuottavuus ei ole noussut pian kahteen vuosikymmeneen.

“Suomi tarvitsee uusia ratkaisuja työuupumuksen vähentämiseen ja tuottavuuden vahvistamiseen. Kansainväliset kokemukset viittaavat siihen, että enemmän aikaa palautumiselle voi tarkoittaa parempaa työhyvinvointia, vahvempaa työtehoa ja kestävämpää työelämää. Siksi Suomen tulee määrätietoisesti selvittää ja kokeilla keinoja edetä kohti kolmipäiväistä viikonloppua”, Lumme sanoo.

Akavalaisten liittojen jäsenistöstä yli puolet kokevat työuupumusriskinsä olevan suuri tai melko suuri. Uupumusoireista kärsivä työntekijä on tuottamattomampi työssään, tekee enemmän virheitä sekä kokee heikompaa kiinnittymistä työpaikkaansa ja sen sosiaaliseen ympäristöön. Tämä on myös valtava taloudellinen riski työnantajille.

Nykyinen työelämä ei tarjoa riittävästi aikaa palautumiselle, vaikka tutkimusten mukaan juuri palautumisen puute heikentää työhyvinvointia, tuottavuutta ja työssä jaksamista. Samaan aikaan tutkimukset ja kansainväliset kokeilut osoittavat, että työajan lyhentäminen voi parantaa työn tuottavuutta, lisätä työn imua ja vähentää työntekijöiden vaihtuvuutta sekä lisätä parantavan unen ja palautumisen laatua.

“Varmasti monen vastaus ehdotukseemme on tuttu virsi talouden haastavasta tilanteesta. Mutta juuri suurten haasteiden ajassa tarvitsemme rohkeita ratkaisuja, joilla parannetaan sekä työntekijöiden hyvinvointia että suomalaisen työelämän tuottavuutta”, Lumme summaa.

Unelmia ja utopioita: Kohti ihmisen kokoista työelämää

Tulevaisuuden työelämä on juuri sellainen, millaiseksi sen yhdessä rakennamme. Tekoälyn mukanaan tuoma teknologinen murros, uupumisepidemia ja epätyypillisten työsuhteiden lisääntyminen eivät ratkea itsestään – tarvitaan ratkaisuja, jotka katsovat pitkälle tulevaisuuteen.

Haluamme kutsua sinut mukaan unelmoimaan ja ottamaan askeleita kohti työelämän utopioita. Millainen on tulevaisuuden työelämä, jonka sinä haluaisit nähdä?