Sinulle, joka olet → Opiskelija → SYY → SYY-Turku
SYY-Turku ry toimii Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteiskunnallisten tiedekuntien opiskelijoiden yhteistoimintajärjestönä. Yhdistyksen toimintaan kuuluvat erilaiset tapahtumat seminaareista vappugrillailuihin, kotimaan excursiot sekä ennen kaikkea ajankohtaisen työelämää koskevan tiedon välittäminen opiskelijoille.
SYY-Turku painottaa toiminnassaan kahden yliopiston erilaisten tarpeiden huomioonottamista. Uusien opiskelijoiden illat sekä kastajaisrastien pitäminen ovat syksyisin yhdistyksen kalenterissa mukana, mutta myös valmistuneiden onnitteleminen tiedekunnan publiikissa on osa yhdistyksen toimintaa. Nykyään pyrimme huomioimaan opiskelijat myös aherruksen keskellä järjestämällä piristäviä tenttikahvituksia ennen yleisten tenttitilaisuuksien alkua. Kaiken vapaamman toiminnan lisäksi SYY-Turku on perinteisesti ollut kiinnostunut myös koulutuspolitiikasta sekä kattojärjestön kannanotoista.
Yhdistyksen toimintaan ovat uudet kasvot aina tervetulleita, ja parhaiten pääset mukaan tulemalla rohkeasti eri tapahtumiin tai osallistumalla yhdistyksen kokouksiin.
Anni Leppänen, puheenjohtaja / ordförande (annileppanen[a]outlook.com)
Eeva Huovinlahti, varapuheenjohtaja / vice ordförande Emma Lindgren, taloudenhoitaja / ekonomiansvarig Aura Sääskilahti, sihteeri / sekreterare Henrik Kukkanen, tapahtuma- & ekskursiovastaava / evenemangs- & exkursionsansvarig Filip Eklund, tapahtumavastaava & SYY-mies / evenemangs- & SYY-mannen Hanna Kivari, koulutuspoliittinen vastaava / högskolepolitiskt ansvarig Alma Björklund, viestintävastaava / kommunikationsansvarig Saana Kääriäinen, viestintävastaava / kommunikationsansvarig Timi Niemensivu, L-S YKA-vastaava / Sydvästra Finlands YKA ansvarig Joona Yliaho, yhdenvertaisuusvastaava / jämställdhetsansvarig Paula Huovinlahti, yhdenvertaisuus- & ympäristövastaava / jämställdhets- & miljöansvarig Julia Valkonen, tietoturva & tutorvastaava / informationssäkerhets- & tutoransvarig
Anni-Sofia Ranta, varajäsen / extramedlem Julia Huovinen, varajäsen / extramedlem Jade Oja, varajäsen / extramedlem Leo Lintunen, varajäsen / extramedlem Ellinoora Vanhanen, varajäsen / extramedlem Teemu Kangas, varajäsen / extramedlem
Jos et YKAan liittyessäsi samalla liittynyt SYY-Turun jäseneksi, voit tehdä sen nyt ilmoittamalla asiasta jäsenpalveluumme (jasenasiat@yka.fi). Kerro sähköpostissa koko nimesi, jäsennumerosi ja se järjestö, johon haluat liittyä (tässä tapauksessa SYY-Turku). Jäsennumerosi löydät esimerkiksi Oma YKA -asioinnista, johon voit kirjautua pankkitunnuksesi tai puhelinnumerosi avulla.