Korkeakoulutuksesta hyvät eväät tulevaisuuteen

Joustavilla ja monipuolisilla opetusjärjestelyillä voidaan vastata erilaisten oppijoiden ja eri elämäntilanteissa olevien opiskelijoiden tarpeisiin. Pedagogiikan monipuolistaminen tukee vuorovaikutusta ja sosiaalista oppimista. Vuorovaikutteiset ja opiskelijan toimijuutta kannustavat opetusmenetelmät tukevat monipuolisten työelämävalmiuksien kehittymistä. Keskustelut ja kohtaamiset sekä osallisuus yliopistoyhteisössä ovat akateemisen koulutuksen ydinaluetta. Hyvä työskentelyilmapiiri sekä turvallinen, syrjinnästä ja häirinnästä vapaa yliopistoyhteisö takaa rauhan oppimiselle ja luovuudelle. Opettavan henkilökunnan pedagogiseen osaamiseen ja opetuksen tukee pitää panostaa. Oppimisympäristöjen tulee olla esteettömiä ja huomioida erilaiset oppijat.

Opiskelijoiden osallistuminen korkeakouluyhteisön päätöksentekoon tuo siihen opiskelijalähtöisyyttä ja varmistaa, että myös opiskelijoiden näkökulma tulee huomioiduksi päätöksenteossa. Opiskelijoille osallistuminen päätöksentekoon tuo valmiuksia osallistua oman ympäristönsä ja koko yhteiskunnan kehittämiseen ja on siten osa oppimisprosessia. Osallistava ja keskusteleva päätöksentekokulttuuri kannustaa opiskelijoita ottamaan vastuuta ja luo oppimiselle hyvät puitteet.

Korkeakoulujen yhteistyön avulla monipuolinen yhteiskuntatieteellinen koulutustarjonta tuodaan kaikkien korkeakoulujen opiskelijoiden saataville. Yhteistyö mahdollistaa työnjakoa ja opiskelijoille suuntautumismahdollisuuksia myös oman korkeakoulun profiilin ulkopuolelle. Eri tavoin orientoituneiden korkeakoulujen ja yksiköiden opetusyhteistyössä voidaan hyödyntää monipuolisesti digitaalisia ja lähiopetuksen opetusmenetelmiä sekä näiden yhdistelmiä.

Koulutuksessa monitieteisyys auttaa opiskelijaa hahmottamaan muiden tieteenalojen mahdollisuuksia ja yhteistyön hyötyjä laajojen yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa. Monitieteisyys ja temaattisuus tukevat osaamisen siirtämistä työelämään, jossa alojen rajat sekoittuvat ja monialainen osaaminen on välttämätöntä. Yhteiskuntatieteet ovat myös suosittuja sivuaineita, ja jokaisen korkeasti koulutetun tulisikin ymmärtää perusasiat yhteiskunnan toiminnasta ja rakenteista. Kaikkiin yliopistotutkintoihin tulee sisältyä teknologista ymmärrystä tukevia sisältöjä ja oppimistapoja.

Opiskelijan pitää olla mahdollista opintojensa aikana suuntautua johonkin yhteiskunnallisesti keskeiseen teemaan ja siten hankkia asiantuntijatehtäviin valmistavaa syvällistä erityisosaamista. Opinnäytteet ovat mahdollisuus vastata yhteiskunnallisiin tiedontarpeisiin ja luoda työllistymispolkuja koulutusta vastaaviin töihin.

Ylempi korkeakoulututkinto on säilytettävä yhteiskuntatieteiden ensisijaisena tutkintona. Laaja-alainen kandidaatintutkinto luo pohjan alan hahmottamiselle ja koulutuksessa suuntautumiselle sekä tarjoaa joustavuutta opiskelijan oman opintopolun rakentamiseen. Maisterintutkintoa suorittaessaan opiskelija rakentaa kandidaatintutkinnon luomalle perustalle syvällisempää erityisosaamista kapeammin rajatulta yhteiskuntatieteelliseltä sektorilta. Opintojen loppuvaiheessa tapahtuva teoreettinen kypsyminen tuottaa juuri yhteiskuntatieteille tyypillistä osaamista.

Korkeakouluopintoihin hakeutuminen ja osaamisen päivittäminen pitää olla mahdollista joustavasti ja yhdenvertaisesti eri elämäntilanteissa oleville ja erilaisista taustoista tuleville hakijoille. Opiskelijavalintamekanismit eivät saa johtaa yksilön kannalta umpikujiin, joista ei ole etenemismahdollisuuksia. Opiskelijavalinnoissa tulee tehdä alakohtaisia, valtakunnallisia ratkaisuja ja yhteistyötä, jotta hakijalla olisi samalla hakukerralla mahdollisimman laajat mahdollisuudet päästä opiskelemaan haluamaansa alaa. Ylioppilastodistuksia tai toisen asteen ammatillisen koulutuksen päättötodistuksia voidaan hyödyntää opiskelijavalinnoissa siinä määrin, kuin se on mahdollista tinkimättä hakijoiden yhdenvertaisista mahdollisuuksista.

Opiskelijoiden joustavia siirtymismahdollisuuksia koulutusohjelmien, alojen ja korkeakoulujen välillä on kehitettävä opiskelijavalintojen rinnalla. Muuttuvat tulevaisuudensuunnitelmat ovat osa elinikäistä oppimista eivätkä saa johtaa umpikujiin tai tarpeeseen aloittaa koulutuspolku alusta. Siirtymiä tukevia ratkaisuja ja käytäntöjä tulee kehittää valtakunnallisesti, ei vain korkeakoulun sisäisinä tai alueellisina ratkaisuina.

Koulutusaloihin ja ammatteihin liittyvien stereotyyppien murtaminen tukee erilaisten ihmisten yksilöllisiä koulutusvalintoja sukupuoleen, taustaan tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen katsomatta. Koulutuksen tulee edistää sosiaalista liikkuvuutta. Koulutusalojen sukupuolittuneisuuteen tulee kiinnittää huomiota opiskelijavalintoja kehittäessä ja segregaatiota tulee pyrkiä purkamaan opinnonohjauksen avulla koko koulutuspolun ajan. Koulutusjärjestelmää tulee kehittää tukemaan sellaisten oppijoiden kouluttautumista, jotka ovat vaarassa jäädä eriarvoiseen asemaan ja huomioimaan näiden ryhmien erityiset tarpeet.

Työelämäyhteyksien avulla luodaan opiskelijoille tilaisuuksia soveltaa oppimaansa autenttisissa ympäristöissä sekä oppia kokeilemalla ja ratkaisemalla käytännön ongelmia. Yhteistyötä työelämän organisaatioiden kanssa voidaan tehdä erilaisissa oppimisprojekteissa, joissa yhdistyy opetusyhteistyö, monitieteinen ongelmalähtöisyys ja autenttisten ongelmien ratkaisu. Erilaiset oppimisyhteistyön muodot tukevat kokeilevan ja tutkivan lähestymistavan oppimista, oppimisen vuorovaikutteisuutta ja osaamisen soveltamista. Erilaisiin organisaatioihin ja niiden toimintakenttään tutustuminen tukee opiskelijoiden kulttuurisen joustavuuden ja ymmärryksen kehittymistä. Työelämäyhteydet antavat myös syötteitä opetuksen sisältöjen ja pedagogiikan kehittämiseen.

Työharjoittelulla on merkittävä rooli koulutuksen ja työelämän yhdyssiltana. Harjoittelussa opiskelijat pääsevät soveltamaan oppimaansa käytännössä ja luovat valmistumisen jälkeisen, laadukkaan työllistymisen kannalta elintärkeitä verkostoja ja kontakteja. Harjoittelun tulisikin kuulua erottamattomana osana kaikkiin yhteiskuntatieteiden tutkintoihin, ja yliopiston tulee taata jokaiselle opiskelijalle harjoitteluapuraha vähintään kerran opintojensa aikana. Yliopistojen harjoitteluapurahan myöntämiseen liittyvien käytäntöjen on oltava läpinäkyviä ja yhdenmukaisia eri yliopistoissa opiskelevien yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden yhdenvertaisen aseman takaamiseksi. Apurahan myöntämiskäytänteiden pitää mahdollistaa harjoittelun suorittaminen joustavasti eri vuodenaikoina ja opiskelijalle tarkoituksenmukaisimmassa vaiheessa opintoja. Yliopistojen ei tule välittää palkattomia harjoittelupaikkoja.

Yliopiston aktiivisella yhteistyöllä työnantajien kanssa pitää pyrkiä lisäämään sekä harjoitteluapurahaa edellyttävien että muiden palkallisten harjoittelupaikkojen tarjontaa. Harjoittelulla on oltava selkeät oppimistavoitteet harjoittelun laadun varmistamiseksi. Yliopistolla on vastuu harjoittelun pedagogisesta ohjauksesta sekä työnantajien opastamisesta hyviin harjoittelukäytänteisiin. Työnantajien vastuulla on tarjota harjoittelijoille mielekkäitä haasteita ja oppimiskokemuksia työssä, perehdyttää ja ottaa harjoittelija osaksi työyhteisöä sekä omalta osaltaan osallistua harjoittelun palkkakustannuksiin.

Kannustetaan yliopistoja lisäämään yhteistyössä työnantajaorganisaation tai tutkimushankkeen kanssa toteutettavien pro gradu -tutkielmien määrää yhteiskuntatieteellisellä alalla. Tätä tukee yliopistojen aktiivinen yhteistyö potentiaalisten yhteistyöorganisaatioiden kanssa sekä julkisella että yksityisellä ja kolmannella sektorilla. Gradututkielman muotoa pitää kehittää soveltumaan helpommin mahdollisen yhteistyökumppanin tarpeisiin – tieteellisestä laadusta tinkimättä. Opiskelijoiden osallistumista tutkimushankkeisiin osana opintojaan pitää lisätä systemaattisesti.

Kansainvälisyys ja yhteydet muuhun yhteiskuntaan tukevat opiskelijoiden kulttuurista joustavuutta ja ymmärrystä. Kansainvälinen korkeakouluyhteisö ja koulutus tukevat opiskelijoiden valmistautumista työelämän globaaliin ja monikulttuuriseen toimintaympäristöön. Kansainvälistymisen pitää olla osa opintoja sekä ulkomailla suoritettavien opiskelijavaihtojen ja harjoitteluiden että kotimaassa tapahtuvan kansainvälistymisen sekä laadukkaan ja monipuolisen kieltenopetuksen kautta. Yliopisto-opintojen kansainvälisyyttä voidaan kehittää monimuotoisen opetusyhteistyön kautta sekä hyödyntämällä opetuksessa eri taustaisten opiskelijoiden vuorovaikutusta. Tiedeyhteisön kansainvälisyyttä tulee hyödyntää ja tehdä arkipäivässä näkyväksi myös opiskelijoille.

Kansainvälisten opiskelijoiden ja tutkijoiden kiinnittymistä ja työllistymistä Suomeen on tuettava opintojen aikana ja niiden jälkeen. Korkeakoulujen tulee tarjota riittävää ja monipuolista tukea Suomeen integroitumiseen niin yksin kuin yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Ulkomailla hankitun osaamisen tunnistaminen pitää olla joustavaa.

Opiskelijoille pitää turvata riittävät ohjaus- ja tukipalvelut koko opintojensa ajan. Pelkkä opintojen suunnittelun tuki ei turvaa opiskelun sujuvuutta, vaan vastuu opiskelukyvyn ylläpidosta ja vaalimisesta kuuluu koko yliopistoyhteisölle. Suurempienkaan itsenäisten projektien – kuten kandi- ja pro gradu -tutkielmien ­– kanssa painiskelevaa opiskelijaa ei saa jättää yksin, vaan tutkielman ohjauksen lisäksi pitää olla tarjolla myös muuta tukea esimerkiksi kirjoittamiseen ja itsensä johtamiseen.

Se, ettei suurin osa yhteiskuntatieteellisistä koulutuksista valmista suoraan tiettyyn ammattiin, on monesti vahvuus muuttuvilla työmarkkinoilla. Opiskelijan urasuunnittelua se saattaa kuitenkin vaikeuttaa. Osaamisen tunnistaminen, osaamistavoitteiden selkeä asettelu sekä opitun reflektointi ovat opintojen ohjauksen ohella tärkeä osa kaikkea opetusta. Osaamisen tunnistamisen tavoitteena pitää olla vahvan asiantuntijaidentiteetin ja pystyvyysuskon muodostuminen opintojen aikana. Yliopistojen käytänteitä aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisessa on yhdenmukaistettava ja joustavoitettava. Myös muualla kuin korkeakoulutuksessa hankittua osaamista pitää voida hyödyntää osana tutkintoa.

Opintojen ohjauksesta vastaavalla henkilöstöllä on oltava laaja-alaista näkemystä ja tietoa yhteiskuntatieteilijöiden työmarkkinoista ja työllistymismahdollisuuksista myös yliopistosektorin ja tutkijapolun ulkopuolelta.

Työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen edellytykset luodaan opiskeluaikana. Opiskeluterveydenhuollon resurssien turvaamisella ja tiiviillä yhteistyöllä yliopiston kanssa tuetaan opiskelukykyä ja opiskelijan kokonaisvaltaista hyvinvointia.