Torstaina 5.11.2020 vietetään YKAn Yhteiskuntatieteilijäpäivää etänä. Yksi tapahtuman pääpuhujista on Otto Tähkäpää. Hän on mukana oleva tulevaisuustutkija, joka jaksaa yllämme leijuvista eksistentiaalisista haasteista huolimatta nähdä hyvää tulevaisuudessamme ja taistelee itse sitä kohti minkä ehtii. Kuka Otto todella onkaan, ja mikä on hänen visionsa tulevaisuuden työelämästä ja opiskelusta?
Olen tulevaisuustutkija ja tulevaisuusasiantuntija. Työskentelen lasten- ja nuortensäätiöllä ja pyöritän siellä perustamaani tulevaisuuskoulua, joka on lapsille ja nuorille tarkoitettu toiminnallinen tutkimusmatka vaihtoehtoisiin tulevaisuuskuviin ja tulevaisuuslukutaidon periaatteisiin. Muita töitä teen Ellun Kanoilla ja minulla on myös oma yritykseni tulevaisuusneuvonnan parissa. Sekä työ että vapaa-aika menevät siis tulevaisuusteemoissa ja paljon tapahtuu. Sisällöllisesti hommat kuitenkin tukevat toisiaan hyvin. On täydellinen kombo, kun pääsee tekemään töitä niin lasten kuin yritysjohtajienkin kanssa!
Lopulta molempien kanssa työskentelyssä on ihan samat kysymykset keskiössä: isot ilmiöt kuten ilmastonmuutos tai vaikkapa tekoäly. Lasten kanssa palkitsevaa on tietysti avoimuus ja mielikuvitusrikkaus. Aikuisten ajattelu on usein kahliutunutta ja suppeampaa. Voisimme kaikki oppia paljon lasten villistä mielikuvituksesta.
Alun perin olen koulutukseltani historiantutkija ja päätynyt sitä kautta tulevaisuudentutkijaksi. Opiskelin Helsingin yliopiston valtsikassa talous- ja sosiaalihistoriaa. Historian kautta tulevaisuuteen päätyminen saattaa kuulostaa vastakkaiselta, mutta aloissa on tosi paljon samaa. Molemmat pyrkivät vastaamaan samankaltaisiin kysymyksiin: mistä me tulemme, missä menemme ja mihin olemme menossa.
Tulevaisuusteemoihin päädyin nopean murroksen tematiikan johdosta. Olemme sisäänrakennettuja niin, että kaikki kokemuksemme ovat menneestä ja kaikki päätökset kohdistuvat tulevaisuuteen. Historiasta pitää oppia, jotta voimme toimia paremmin. Ihmiskunnan historian suurta kuvaa ajatellen oppiminen on ollut riittävää. Aiemmin ei ole ollut syytä olettaa, että eilinen eroaisi merkittävästi huomisesta. Viimeisen sadan tai viidenkymmenen vuoden aikana muutoksen nopeus on kuitenkin kiihtynyt kiihtymistään. Eilisen ja huomisen välille on revennyt valtava kuilu, joka laajenee koko ajan. Tässä tilanteessa menneisyystieto on tärkeää, mutta se ei riitä. Huominen on radikaalisti erilainen kuin eilinen.
Meidän pitää oppia tekemään tulevaisuuteen perustuvia päätöksiä. Tulevaisuudentutkimus vastaa tähän haasteeseen.
Eilisen ja huomisen välille on revennyt valtava kuilu, joka laajenee koko ajan. Tässä tilanteessa menneisyystieto on tärkeää, mutta se ei riitä. Huominen on radikaalisti erilainen kuin eilinen.
Tulevaisuuslukutaito on tulevaisuustutkimuksen piirissä vahvistunut soveltava suuntaus. Siinä lähestytään tulevaisuutta yksilön henkilökohtaisena kyvykkyytenä. Perinteisesti ajatellaan, että tulevaisuustutkimus tai ennakointi ovat prosesseja, joita esimerkiksi yritys tai organisaatio toteuttaa. Tulevaisuuslukutaidon näkökulmasta ero on se, että tulevaisuuden ajatellaan olevan jokaisen kyvykkyys tai taito, jota voi aktiivisesti kehittää.
Aiemmin on ajateltu tulevaisuuden olevan kuin horisontissa oleva kangastus, jota kohti liikutaan. Näin ei todellisuudessa ole, sillä tulevaisuus on jo täällä meidän päidemme sisällä sitä koskevina odotuksina ja oletuksina eli antisipaatioina. Tulevaisuuslukutaidolla tarkoitetaan kykyä käyttää näitä antisipaatioita tietoisesti hyväksi juuri tässä hetkessä tapahtuman päätöksenteon tukena.
Me kaikki käytämme tulevaisuutta usein tiedostamattomasti, kapeasti ja rajoittuneesti. Tulevaisuuslukutaidossa opitaan tiedostamaan, tunnistamaan ja käyttämään tulevaisuutta laajemmin sekä suhtautumaan siihen kriittisesti. Vertauskuvallisesti asian voisi ilmaista niin, että tulevaisuus nähdään usein kristallipallona. Tulevaisuuslukutaito on kompassi, joka auttaa meitä navigoimaan nopeasti muuttuvassa maailmassa.
Koronaa edeltävät megatrendit eivät ole poistumassa, vaan vaikuttavat edelleen esimerkiksi työn ja oppimisen tulevaisuuteen. On suuri mahdollisuus, että koronan vaikutukset ennemminkin kiihdyttävät näitä trendejä, jotka liittyvät esimerkiksi uuden teknologian käyttöön, automatisaatioon tai globaalien tuotantoketjujen uudelleenjärjestelyyn.
Korkean tuottavuuden asiantuntijatyö irtaantuu ajasta ja paikasta lisääntyvissä määrin. En usko kuitenkaan, että esimerkiksi kaupungistumisen megatrendi kääntyisi tämän seurauksena, sillä taustalla on niin monta sitä edistävää tai työntävää tekijää. Kiinnostava ja ratkaiseva kysymys on se, että kun käytännössä koko maailma elvyttää, miten elvytysrahat käytetään. Keskittyykö tämä historiallinen hetki ilmastonmuutoksen hillintään vai johonkin muuhun, vähemmän kestävään toimintaan. Tämä on kaikista keskeisin kysymys ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Koronakriisin konkreettinen vaikutus päästöihin on pieni, mutta iso kysymys on se, miten nämä lukuisat miljardit käytetään.
Ehdottomasti. Olemme ihmiskuntana ennen kaikkea ekologisesta kriisistä johtuen murroskohdassa: nykyiselle kestämättömälle kehitykselle pitäisi pystyä kuvittelemaan joku radikaalisti toisenlainen suunta. Olemme kyvyttömiä kuvittelemaan sitä jotakin tavoittelemisen arvoista, vähäpäästöistä tulevaisuutta ja olemme jääneet jumiin tähän ikuiseen nykyhetkeen. Nimenomaan tämä on tällä hetkellä suurin este sille, miksi emme tee niitä asioita, joita meidän pitäisi tehdä. Nykyhetkestä tarkasteltuna kaikki tarvittavat toimenpiteet näyttäytyvät luomisena tai uhrautumisena. Emme pysty uudistamaan käsitystämme siitä, millainen hyvä tulevaisuus olisi ja mitä tavoiteltavia asioita siellä on.
Kyllä, ehdottomasti. Olisin aika erikoinen tulevaisuudentutkija, jos olisin tehnyt tästä tilanteesta mitään muita johtopäätöksiä. Tärkeää on tuoda tietoisuutta yrityksille: muutos on tulossa ja se koskee jokaista riippumatta toimialasta. Uudistuminen on yritysten ainoa elinehto. Ilmastonmuutos on todennäköisesti parempaa bisnestä kuin mikään, mitä kuolleella planeetalla voi tehdä.
Uudistuminen on yritysten ainoa elinehto. Ilmastonmuutos on todennäköisesti parempaa bisnestä kuin mikään, mitä kuolleella planeetalla voi tehdä.
Näen, että alan osaajille on paljon kysyntää. Yhä suurempi osa työstä kytkeytyy aikamme suurimpiin ongelmiin, kuten ekologiseen kriisiin. Ongelmanratkaisu ei tarkoita pelkästään teknisiä ongelmia, vaan liittyy suurempiin ekologisiin kysymyksiin. Yhteiskunnan, sen kontekstin ja ajallisen ulottuvuuden ymmärtäminen korostuu tulevaisuudessa. Työ on nimenomaan ongelmien ratkaisemista yhteiskunnassa, ja lopulta kaikki ongelmamme ovat yhteiskunnallisia ongelmia. Tälle osaamiselle on tulevaisuudessa kasvava kysyntä. Digitalisaatio ja tekoäly ynnä muut ovat iso osa sitä, miten ratkaisemme ongelmia. Yhteiskuntatieteilijöiden pitää itsekin oivaltaa, miten oma osaaminen liittyy teknisiin kysymyksiin ja ratkaisuihin.
Korostaisin kollektiivista korotettua itsetuntoa. Kun olin itse opiskelija, alalla esiintyi usein hieman vähättelevää asennetta. ”Olemme tällaisia generalisteja, jotka eivät ole oikein hyviä missään, vaan sen sijaan tietävät kaikesta jotakin.”
Itse asiassa juuri tämä osaaminen korostuu nyt ja tulevaisuudessa. Meillä on systeemisiä ongelmia, jotka ovat todella holistisia. Spesialisteille on edelleen paikkansa, mutta tarvitsemme generalisteja liimaksi väliin. Voimme toimia välittäjinä spesialisteille, jotka eivät välttämättä ymmärrä kokonaisuutta ja toisiaan samalla tavoin kuin generalistit.
Meillä on merkittävä rooli maailman muuttajina. Ilmastonmuutos, eriarvoisuus ja muut haasteet ovat syvällisesti yhteiskunnallisia kysymyksiä. Vaikka niitä ratkaistaisiinkin esimerkiksi tekoälyn avulla, vahvasti yhteiskunnallinen ymmärrys on avainasemassa.
Megatrendit jatkavat olemassaoloaan eikä muutosvauhti tule laantumaan. Miten jatkuva oppiminen ja itsensä kehittäminen läpi työuran järjestetään? Tämä on iso kysymys. Koulutusjärjestelmä on tällä hetkellä rakennettu niin, että koulutus on kertainvestointi ihmiselämän alkupäässä ennen pitkää työuraa, jonka jälkeen mennään eläkkeelle. Miten luodaan sellainen järjestelmä, jonka avulla oppiminen on mahdollista joustavasti ja ennakoivasti läpi työuran?
Samaan tapaan kuin terveydenhuollossa halutaan ehkäistä sairauksia, on tärkeää tarkastella, miten voidaan ennakoivasti kehittää osaamista ja kykyä luovia nopeasti kehittyvässä maailmassa. Ei ole kyse vain siitä, mitä opimme, vaan miksi opimme.
Näkisin, että hyvä systeemi syntyy yksilön sisäisestä halusta oppia, ei keppiä heilutellen ja työelämän tarpeiden näkökulmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisiä autetaan löytämään merkityksellisiä asioita, joita varten halutaan oppia ja kehittyä. Oppiminen itsessään on hienoa ja mahtavaa. Dystooppinen versio tästä olisi sellainen, jossa yksilölle lisätään yhä enemmän vastuuta omasta asemastaan ja työmarkkinatilanteensa kehittämisestä, mikä olisi todella kuormittavaa. Etenkin nuoret kokevat nämä asiat ahdistavina: koulunkäynti on jo valmiiksi raskasta, kun nuoriin kohdistuu valtavasti paineita.
Haluaisin tuoda tulevaisuuslukutaidon ja ennakoinnin elementit jatkuvaan oppimiseen liittyvään keskusteluun. On tärkeää, että tiedämme, mitä varten opimme ja mihin sillä tähdätään. Sisäistä motivaatiota on vaikea synnyttää, jos ei ole mitään käsitystä siitä, minkä tähden opiskelemme.
Tervettä itsetuntoa. Yhteiskuntatieteellinen ymmärrys ja generalismi ovat kovaa osaamista. Osaaminen pitää osata itse kytkeä tässä ajassa oleviin ongelmiin. Millaisten ongelmien ratkaisuun voin käyttää omia taitojani? Yhteiskunnallisen osaamisen voi onneksi kytkeä melkein mihin tahansa ongelmaan. On omasta kiinnostuksesta kiinni, mille polulle haluaa suuntautua.
Mieti, mihin haluat kytkeytyä. Millaisia ongelmia haluat olla ratkaisemassa? Kaikki työ ratkaisee jonkun ongelman. Kun löytää ongelmia, löytää myös työtä. Näin voi tarjota omaa osaamistaan käyttöön.
Kannattaa aina kokeilla ja tehdä erilaisia asioita. Tekemällä oppii näkemään sen, millaisia mahdollisuuksia työelämässä ja maailmassa on. Näin oma ymmärrys kehittyy ja oppii huomaamaan, millaiselle osaamiselle on kysyntää, missä on itse hyvä ja mikä itseä kiinnostaa.
Tämä on yksi tapa edetä maailmassa, joka on sekä pirstaleinen, mutta myös täynnä mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien määrä voi ahdistaa tai hämmentää, mutta kokeileminen on tapa edetä ja hahmottaa maailmaa.
Olen miettinyt, onko optimismi oikea sana. En tiedä, onko optimismiin aihetta. Ehkä ajattelen, että voimme vielä vaikuttaa tulevaisuuden muotoutumiseen. Meillä on siihen mahdollisuus, vaikka nykyinen kehitys tai maailman tila eivät varsinaisesti annakaan syytä optimismiin.
Peräänkuulutan sitä asennetta, että tulevaisuuden ei anneta vain vyöryä päällemme vaan siihen voi vaikuttaa. Vielä ei ole liian myöhäistä. Meillä on käytössämme enemmän tietoa, tiedettä ja teknologiaa kuin kertaakaan ihmiskunnan historian aikana. Nyt on vain kyse siitä, että meidän on keksittävä, mihin haluamme käyttää nämä resurssit. Millaista tulevaisuutta haluamme rakentaa?
Tulevaisuudentutkijan työ on pitkälti erilaisten signaalien bongaamista, eli sen havaitsemista, mitä tässä maailmassa tapahtuu. Tällä hetkellä tapahtuu paljon todella hyviä asioita, jos osaa katsoa oikeista paikoista. Esimerkiksi ruoka-ala on murroksessa. On valtavasti innovaatioita, uusia tuotteita ja uusia tapoja tuottaa ruokaa. Ilmastonmuutoksen hillinnällä on kiire, mutta asioita tapahtuu nopeasti. Esimerkkejä tästä ovat esimerkiksi veganismin kehitys ja valintojen runsaus. Ei ole enää luopumista tai uhrautumista valita lähikaupasta vegaanijäätelöä tavallisen sijaan.
Vaihtoehtoinen.
Otto Tähkäpää puhuu torstaina 5.11.2020 YKAn Yhteiskuntatieteilijäpäivässä tulevaisuudesta. Ilmoittaudu mukaan!
Teksti: Akseli Rouvari
