YKAn työmarkkinatutkimus selvittää vuosittain muun muassa jäsenistön työllisyystilannetta, palkkakehitystä, työtehtäviä ja sijoittumista eri toimialoille. Miltä yhteiskuntaosaajien työelämä näyttää juuri nyt? Miten työllisyystilanne on kehittynyt, missä tehtävissä ykalaiset työskentelevät ja mitä palkoille kuuluu?
Työelämä on viime vuosina ollut monella tapaa murroksessa. Epävarma työllisyystilanne, muuttuvat osaamistarpeet ja työelämän uudet vaatimukset koskettavat myös yhteiskunta-alan korkeakoulutettuja. Siksi on entistä tärkeämpää saada ajantasaista tietoa siitä, miten ykalaisilla työmarkkinoilla menee.
Työmarkkinatutkimus ei ole vain lukuja ja tilastoja. Sen tulokset ovat tärkeä osa YKAn edunvalvontaa ja jäsenille tarjottavia palveluita. Lisäksi se on ikkuna ykalaisten työarkeen.
”Tuloksia käytetään edunvalvonnan linjausten muodostamiseen sekä palkkaneuvontapalvelumme pohjana. Ne kertovat myös konkreettisesti, keitä me yhteiskuntaosaajat työmarkkinoiden näkökulmasta olemme. Työmarkkinatutkimuksen tuloksia on hyödynnetty myös koulutusalalta valmistuneiden pitkittäisten työelämäkulkujen tarkastelussa”, kertoo YKAn tutkimustoiminnasta vastaava neuvottelupäällikkö Nuutti Pursiainen.
YKA on seurannut jäsentensä työmarkkinatilannetta jo vuodesta 1994. Pitkä tutkimushistoria auttaa tunnistamaan työelämän muutoksia ja seuraamaan, mihin suuntaan yhteiskuntaosaajien työmarkkinat kehittyvät.
”Vuosi 2025 oli työmarkkinoiden kannalta huono vuosi, ja se näkyi myös viime vuoden tutkimuskyselyn avoimissa vastauksissa. Osassa kommenteista näkyi suoranainen toivottomuus ja epäusko tulevaisuutta kohtaan. On laiha lohtu todeta, että taloussuhdanne ja rakennemuutos kurittavat ymmärrettävästi myös meitä yhteiskunta-alalla, mutta samaan aikaan olisi itse kunkin tärkeää pystyä säilyttämään usko siihen, että suhdannetilanne kääntyy parempaan”, Pursiainen jatkaa.
Työelämä on yhä moninaisempaa, ja koko YKAn jäsenistölle suunnatut kyselyt eivät yksinkertaisesti mahdollista kaikkien potentiaalisten variaatioiden kartoittamista yksityiskohtaisesti. Tärkeintä kuitenkin on, että mahdollisimman moni ykalainen osallistuisi tutkimukseen.
”Joskus vastaajan täytyy valita omaa tilannettaan parhaiten kuvaava vaihtoehto tai jättää vastaamatta kysymykseen, johon ei ole mahdollista vastata. Jokainen vastaus antaa meille kuitenkin arvokasta tietoa ja eväitä työelämän ja sopimustoiminnan kehittämiseen”, ohjeistaa Pursiainen.
Mitä monipuolisemmin saamme tietoa jäsenistömme tilanteista, sitä paremmin voimme edistää yhteiskuntaosaajien etuja työmarkkinoilla.
Tutkimuskutsu on lähetetty sähköpostitse YKAn työikäisille jäsenille. Löydät henkilökohtaisen vastauslinkkisi sähköpostistasi!