YKA toteuttaa vuosittain oman työmarkkinatutkimuksen, jolla kartoitetaan muun muassa jäsenistön sijoittumista eri toimialoille, toimiasemia, työllisyystilannetta sekä palkkauksen kehittymistä. Työmarkkinatutkimus auttaa liittoa seuraamaan yhteiskunta-alan kehitystä sekä valvomaan yhteiskuntaosaajien etuja työmarkkinoilla.
Työmarkkinatutkimus ei ole vain tilastoja – se on ikkuna YKAn jäsenistön arkeen, työhön ja tulevaisuuteen. YKA on tuottanut työmarkkinatutkimusta vuodesta 1994 lähtien: aluksi joka toinen vuosi ja vuodesta 2002 alkaen vuosittain. Nyt toteutettava vuoden 2025 työmarkkinatutkimus on kahdeskymmeneskahdeksas raportti YKAn jäsenistön työmarkkinatilanteesta.
”Tuloksia käytetään edunvalvonnan linjausten muodostamiseen sekä palkkaneuvontapalvelumme pohjana. Ne kertovat myös konkreettisesti keitä me yhteiskuntaosaajat työmarkkinoiden näkökulmasta olemme. Työmarkkinakyselyiden tuloksia on hyödynnetty myös koulutusalalta valmistuneiden pitkittäisten työelämäkulkujen tarkastelussa”, kertoo YKAn tutkimustoiminnasta vastaava neuvottelupäällikkö Nuutti Pursiainen.
Vuoden 2024 työmarkkinatutkimukseen vastasi ennätysmäärä jäseniä ja nyt tavoitteena on rikkoa tuo ennätys uudelleen. Ykalainen, muista siis vastata työmarkkinatutkimukseen! Kutsu tutkimukseen on lähetetty sähköpostitse YKAn työikäiselle jäsenistölle maanantaina 3.11.2025.
Löydät linkin tutkimukseen sähköpostistasi.