Siirry pääsisältöön
7.6.2022

YKA mukana Taimiteossa nuorten ja ilmaston puolesta

Taimiteko on Suomen 4H-liiton toimintaa, jota toteutetaan yhteistyössä paikallisten 4H-yhdistysten, kumppanien ja lahjoittajien kanssa. Tavoitteena on työllistää nuoria ja kompensoida hiilidioksidipäästöjä metsää istuttamalla. Taimiteko-toiminnan suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö.

YKA on mukana Akavan ja akavalaisten liittojen kanssa Taimiteko-hankkeessa. Kesällä 2022 istutetaan 4,2 hehtaaria uutta metsää eli 8 427 tainta Akava-metsään Utajärven Pehkeensuolle. Metsitystä varten Suomen 4H-liitto osti turvetuotannosta poistuneen maa-alueen, jonka metsäalan ammattilaiset ovat arvioineet soveltuvaksi metsityskäyttöön.

Taimet ovat Finforelian kotimaisia männyn ja kuusen taimia. Istutus työllistää 16 muhoslaista ja utajärveläistä nuorta. Akava-metsä toimii metsäisenä oppimisympäristönä, jossa järjestetään muun muassa koululaisten metsäpäiviä.

Akavan lisäksi Taimiteossa on mukana koko joukko erilaisia lahjoittajia ja yhteistyökumppaneita. Hankkeessa istutetaan kesän aikana uutta metsää yhteensä 105 hehtaarin alueelle. Tämä tarkoittaa noin 210 000 tainta.

Myös yksityishenkilöt voivat lahjoittaa taimia ja työllistää nuoria! Lue lisää Taimiteon sivuilta.