Siirry pääsisältöön
8.12.2022

YKAn 75-vuotisen taipaleen kunniaksi ykalaiset pohtivat omaa yhteiskunta-alan ammattilaisuuttaan. Lue myös Maarit Koskisen ja Stella Qin-Steckerin tekstit!

Yhteiskuntaosaajat sillanrakentajina

Työtä yhteiskunta-alan osaajana joutuu usein selittämään ja avaamaan ulkopuolisille. Yhteiskunta kuitenkin tarvitsee meitä, joilla on valmiudet tulkita asioita monista näkökulmasta, ymmärtää ilmiöitä ja taitoa selittää niitä, kirjoittaa ykalainen Krista Heikkinen.

Yhteiskunta-alan osaajat ovat kirjava porukka. Omakaan koulutustaustani ja matkani kohti yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintoa eivät ole olleet tavallisimmasta päästä. Ensin lukio jäi kesken, sitten ammattikoulu. Myöhemmin suoritin ammattikoulun loppuun erinäisten vaiheiden kautta ja tein töitä ravintola-alalla lähes kymmenen vuotta.

Suurimman osan ravintola-alan vuosistani tein töitä esihenkilönä perinteikkäässä lähiökuppilassa. Sieltä sain parhaimmat opit monesta yhteiskuntamme asiasta, sillä asiakaskunnassamme olivat laajasti edustettuina ihan tavalliset ihmiset. Tämän ravintolavuosina kerryttämäni ”yhteiskuntatajun” tueksi sain myöhemmin tieteellistä vahvistusta ja ymmärrystä, kun pääsin opiskelemaan sosiologiaa Lapin yliopistoon.

”Yhteiskunnallinen ala” ei välttämättä kerro ihmisille juuri mitään siitä, millaisissa työpaikoissa alamme ammattilaiset työskentelevät. On monesti vaikeaa selittää, mitä teen työkseni ja miksi, saatikka sitä, mitä on sosiologia! Luotin kuitenkin opintojen aikana siihen, että se oma paikka vielä varmasti löytyy, kun vain tarttuu itseä kiinnostaviin asioihin opinnoissa ja myöhemmin työelämässä. Näin on myös käynyt. Maisteriksi valmistumisen jälkeen olen saanut olla hanketyössä kehittelemässä ratkaisuja työelämän kohtaanto-ongelmaan.

 

Työkoneita täytyy päivittää – niin myös omaa osaamista

Kun opiskelin yhteiskuntatieteitä, kuulin sanonnan ”Yhteiskuntatieteiden maisteri kelpaa vähän kaikkeen, mutta ei oikein mihinkään”. Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Silti on totta, että yhteiskunta-alan osaajien työnhaun haasteena on oman osaamisalueen sanoittaminen. Alamme ulkopuolella olevat eivät välttämättä ymmärrä, mihin kaikkeen meistä on, ellemme tuo sitä itse esille. Tähän saa kuitenkin apua YKAlta oman uran suunnittelu- ja työnhakusparrauspalveluista.

Liityin YKAn jäseneksi jo opiskelijana ollessani. Liittoon kuuluminen oli yksi niistä asioista, jotka maadoittivat minut tulevaksi osaajaksi. Työelämässä olen kokenut hyödyllisiksi YKAn tarjoamista etäkoulutuksista erityisesti Excel-koulutukset. Excelin käyttöä ei varsinaisesti opetettu yliopistossa, mutta se on työväline, jota tarvitsen asiantuntijatyössäni jatkuvasti.

Meitä yhteiskunta-alan osaajia tarvitaan. Yhteiskunta tarvitsee ihmisiä, joilla on valmiudet tulkita asioita monista eri näkökulmasta, ymmärtää ilmiöitä ja taitoa selittää niitä. Koulutuksemme tarjoamien taitojen ansiosta yhteiskunta-alan osaajat toimivat myös sillanrakentajina.

Työelämä kuitenkin muuttuu koko ajan. Työkoneita täytyy päivittää – niin myös omaa osaamista. Oman osaamiseni kehittäminen liittyy tällä hetkellä koulutuskenttään: opiskelen työn ohessa ammatillisen opettajan pätevyyttä ja avoimessa yliopistossa erityispedagogiikkaa. Tärkein taitoni omassa yhteiskunta-alan osaajan työssäni on kuitenkin ihmisten kohtaaminen. Se ei koe inflaatiota koskaan ja opin siitä lisää päivittäin.

 

Krista Heikkinen, YTM