Vaikka tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviä uudistuksia on saatu läpi viime vuosina, runsaasti työsarkaa on vielä edessä. Tässä artikkelissa pureudumme aiheeseen haastattelemalla kahta yhteiskuntatieteilijää, ylitarkastaja Aija Saloa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta ja tutkijatohtori Petteri Eerolaa Tampereen yliopistosta.
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry (YKA) täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Sen kunniaksi Duunitori julkaisee seitsemän artikkelia, joissa esitellään yhteensä neljätoista yhteiskuntatieteilijää.
Hae YKAn jäseneksi »
Aija Salo on kokenut yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasioiden asiantuntija, jonka suuntautuminen näihin teemoihin alkoi opiskelijaliikkeessä parikymmentä vuotta sitten. Valtiotieteen maisteriksi hän valmistui Helsingin yliopistosta pääaineenaan sosiologia. Salon työuralla kansalaisjärjestöt näyttelevät merkittävää roolia. Hän on toiminut muun muassa Setan pääsihteerinä ja hankkinut kansainvälistä kokemusta Setan kattojärjestössä Brysselissä. Työuransa punaisena lankana Salo pitää asioiden avaajana toimimista päättäjien ja suuren yleisön suuntaan. ”Työ on ollut yhdistelmä asiantuntijaa ja tietynlaista aktivismia”, hän kuvailee.
Viimeiset kaksi vuotta Salo on työskennellyt yhdenvertaisuuden edistämistyön parissa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa. ”Asiantuntijatehtävässä, johon kuuluu syrjintäkanteluiden käsittelyä sekä vaikuttamis- ja viestintätehtäviä”, hän kertoo. Kun työssä yhdistyvät inhimillinen vuorovaikutus ja juridinen puoli, monipuoliset taidot ovat tarpeen. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa pyritään tekemään strategisesti perusteltua vaikuttamistyötä, jossa ongelmia ratkotaan rakenteellisella tasolla. Juristien kanssa työskentely on ollut opettavaista: ”Työkaverini ovat pääosin ihmisoikeusjuristeja, joilla on myös palo maailman muuttamiseen ihmisoikeusvälineistöä ja yhdenvertaisuuslainsäädäntöä hyödyntämällä.
Rajapinta yhdenvertaisuusvaltuutetun ja tasa-arvovaltuutetun välillä voi tuntua epäselvältä. ”Esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvä syrjintä kuuluu meidän toimivaltaamme, mutta sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun liittyvä syrjintä kuuluu tasa-arvovaltuutetulle.” Salo korostaakin viestinnän tärkeyttä, jotta ihmiset tietäisivät paremmin, mihin viranomaiseen ottaa yhteyttä.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa on panostettu viime aikoina vammaisten oikeuksiin. ”Suomi ratifioi viime vuonna YK:n vammaisten henkilöiden ihmisoikeussopimuksen. Se tukee työtämme, mutta ongelmia on vielä paljon”, hän kertoo. Myös vihapuhe, ulkomaalaisten asema ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden asema ovat tapetilla. ”Ulkomaalaislain muutokset ovat heikentäneet turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja vaikeuttaneet perheenyhdistämistä”, Salo harmittelee.
Salo työskentelee paljon yhdenvertaisuussuunnittelun parissa. Yhdenvertaisuussuunnitelma vaaditaan oppilaitoksilta, viranomaisilta ja vähintään 30 työntekijän työnantajilta. Yhdenvertaisuussuunnittelulla ennaltaehkäistään syrjintätilanteita. Ihmisten sitoutuminen ja tehokkuus lisääntyvät, kun ei tarvitse pelätä syrjintää. ”Ja voihan se olla palveluvalttikin, kun yritykset luovat palveluita, jotka ovat kaikkien saatavilla ja mahdollisimman yhdenvertaisia”, Salo sanoo, mutta muistuttaa samalla, että yhdenvertaisuuden edistäminen on itseisarvo.
Suunnitelman tekeminen vaatii alkukartoitusta ja paneutumista syrjintäperusteisiin. Henkilöstöpoliittista yhdenvertaisuussuunnitelmaa tehtäessä henkilöstön osallistaminen esimerkiksi anonyymien kyselyiden avulla on välttämätöntä. Toisaalta esimerkiksi oppilaitoksen velvollisuus on tehdä toiminnallinen yhdenvertaisuussuunnitelma, jota tehtäessä on kuultava oppilaita ja heidän huoltajiaan.
Ylitarkastaja Aija Salo hyödyntää vankkaa kokemustaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa nyt virkamiehenä. (Kuva: Vesa Laitinen)
”Konkreettiset toimenpiteet pitää vastuuttaa ja aikatauluttaa sekä päättää niiden seurannasta”, Salo neuvoo. ”Tavoitteena on, että kehitettäisiin toimintakulttuuria ja että tulisi itsestään selväksi huomioida ihmisten moninaisuus ja toiminnan saavutettavuus”, hän jatkaa. Salo näkee haasteena, että monissa organisaatioissa päättävässä asemassa olevat ihmiset eivät henkilökohtaisesti koe samoja rakenteellisia tai toimintakulttuuriin liittyviä ongelmia kuin vähemmistöt. ”Heidän voikin olla vaikeaa tunnistaa, mitä haasteet ovat ja miten niitä voisi korjata”, Salo väittää. ”Kyse on siitä, kenen ehdoilla organisaatioita rakennetaan”, hän kiteyttää.
Salon mukaan erityisesti nuoriso- ja opiskelijajärjestöt ovat olleet edelläkävijöitä yhdenvertaisuustyössä ja –suunnittelussa: ”Ne ovat toimineet sanansaattajina ja ’kasvattajaseuroina’, joista viedään ymmärrystä ja tietotaitoa eteenpäin.” Systemaattisen kehittämisen lisäksi tarvitaan symbolisempia tekoja. Salo mainitseekin Helsinki Pride -kulkueen, johon yhdenvertaisuusvaltuutettu kutsui vieraaksi viranomaistahoja. ”Viranomaiset altistavat näin itsensä palautteelle ja tiedon hankkimiselle ihmisten kohtaamisen kautta”, Salo iloitsee.
Petteri Eerola työskentelee Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa tutkijatohtorina. Yliopisto-opinnot alkoivat kasvatustieteiden parissa: ”Ajattelin suunnata opettajaksi, mutta pian yhteiskuntatieteetkin alkoivat kiinnostaa.” Hän hakeutuikin sosiologian pääaineopiskelijaksi. Jatko-opintojaan hän suoritti Jyväskylässä ja työskenteli samalla Jyväskylän yliopistolla, ensin kasvatustieteiden laitoksella ja lopuksi yhteiskuntatieteelliseen kuuluvassa perhetutkimuskeskuksessa. Jatko-opintojen päätyttyä Eerola siirtyi Tampereen yliopistoon, jossa hän toimi ensin lyhyen aikaa yliopistonopettajana ennen siirtymistään nykyisiin tehtäviinsä.
Eerolan päätyönantaja on ollut jo 10 vuotta yliopisto. ”Yhteiskuntatieteelliset opinnot ja yliopisto ovat tarjonneet monipuolisen työn ja paljon mahdollisuuksia”, hän kiittelee. Tutkimustyön lisäksi hän on ollut mukana projekteissa, kuten järjestämässä seminaareja tai kirjoittamassa kirjoja. Kansainväliset kuviot ovat tuttuja konferenssien ja tutkijavaihdon tiimoilta. ”Kohta edessä on lukuvuoden mittainen jakso vierailevana tutkijana University College Londonissa”, Eerola valottaa.
Eerola tekee tutkimustyön ohella opetus- ja luentokeikkaa. ”Olen puhunut paljon perheasioista ja isyyteen liittyvistä asioista”, hän sanoo. Eerola toimii myös Suomen Miestutkimuksen Seuran puheenjohtajana ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan työryhmässä. ”Tutkijoista elää turhaan mielikuva, että he ovat homeisissa kammioissaan olevia tyyppejä, jotka eivät edes kesällä näytä naamaansa”, Eerola näpäyttää.
Eerolaa on tituleerattu isätutkijaksi. Kiinnostus isätutkimukseen heräsi ensimmäisen lapsen synnyttyä. ”Se saattoi olla jonkinlainen tapa prosessoida tätä juttua”, Eerola myöntää. Tasa-arvokysymykset ovat kulkeneet mukana tutkimuksissa opiskeluajoista lähtien. Hän työskentelee parhaillaan tutkimushankkeessa, jossa tarkastellaan tasa-arvon kysymyksiä lasten päivähoidon, esiopetuksen ja hoidon tukien järjestelmässä. Eräs tutkimushavainto liittyy perheen lapsenhoidollisiin valinnanmahdollisuuksiin. ”Siihen vaikuttavia tekijöitä on paljon, millaisiin lapsenhoitoratkaisuihin perheet pystyvät päätymään. Se ei ole puhdas valinta, toisin kuin julkisessa keskustelussa annetaan ymmärtää”, Eerola sanoo.
Eerolan mukaan ideologia- ja asennetasolla näyttäisi siltä, että nuoret miehet kokevat aiempia sukupuolia vahvemmin, että hoivaava isyys on keskeinen osa isyyttä. Tilastojen perusteella vanhemmat miehet pitävät kuitenkin enemmän perhevapaita kuin nuoret. ”Ideat ja asenteet eivät ole linjassa tosielämän käytäntöjen kanssa”, Eerola sanoo ja arvioi muun muassa vanhempien miesten paremman taloudellisen tilanteen vaikuttavan asiaan. ”Oletukset isän ja äidin hoivaan osallistumiselle vaikuttavat ihmisten tekemiin valintoihin”, Eerola arvioi.
Eerolan mielestä perhevapaat ovat merkittävä tasa-arvo-ongelma, vaikka järjestelmä virallisesti onkin sangen sukupuolineutraali. ”Asenteet voivat kuitenkin vaikuttaa enemmän kuin itse järjestelmä”, Eerola väittää ja sanoo kannattavansa perhevapaiden jakamista tasapuolisesti isän ja äidin välillä. Tutkimusten mukaan on lapsen kehityksen kannalta edullista, että molemmat vanhemmat kasvattavat ja hoitavat lasta. ”Se tukee myös perhedynamiikkaa ja vanhempien hyvinvointia”, Eerola täsmentää.
Suomessa on 2000-luvulla hieman pidennetty isien perhevapaita, mutta kokonaisvaltaisempaa ajattelutavan muutosta ei ole Eerolan mielestä saavutettu. Hän nostaa esille myös vanhempainvapaan. Vaikka se on kumman tahansa vanhemman käytettävissä, on vanhempainvapaista miesten osuus vain muutamia prosentteja. Moni selittää äidin pidempää hoitovastuuta tuloilla, joita Eerola pitää ”kulttuurisesti suotavana perusteluna, jota ei kyseenalaisteta”, vaikka yhä useammassa perheessä nainen tienaa enemmän.
Jos tasa-arvokysymykset kiinnostavat, niin yhteiskuntatieteelliset opinnot tarjoavat mitä mainioimman alustan paneutua näihin kysymyksiin. – Petteri Eerola
Eerolan mukaan monet miehet pelkäävät työnantajan suhtautumista pidempiin perhevapaisiin, vaikka tutkimusten mukaan harvassa työpaikassa reaktio on ollut kielteinen. Suhtautuminen perhevapaisiin ja isän rooliin lapsen hoidossa liittyy esimerkiksi koulutustaustaan ja asuinpaikkaan. ”Korkeasti koulutetussa punavihreässä kuplassa voi olla normikäytäntö, että mies ottaa pitkän perhevapaan eikä kukaan ihmettele sitä millään lailla”, Eerola havainnollistaa.
THL:n tutkimuksen mukaan naiset vastustavat miehiä enemmän kotihoidontuen osittamista molemmille vanhemmille. ”Kulttuurissamme on vahva käsitys siitä, että äiti on pienen lapsen ensisijainen hoitaja. Kun tällaiseen kulttuuriin on kasvanut, ei ole ihan helppoa luopua ensisijaisen vanhemman asemasta”, Eerola selittää.
Muissa pohjoismaissa on Eerolan mukaan hyviä kokemuksia perhevapaiden tasaisemmasta jakamisesta, mutta aihe on Suomessa hyvin politisoitunut: ”Tietyt puolueet ajavat kotihoitoa enemmän kuin toiset ja vastustavat perhevapaiden tasaisempaa jakamista.” Näiden puolueiden kannattajat arvostavatkin arvomaailmaa, jossa lapsi hoidetaan kotona ja lapsen hoitaja on äiti.
Eerola peräänkuuluttaa myös tasa-arvoisempaa kohtelua neuvolassa, päiväkodissa ja koulussa. ”Vaikka ohjeistuksissa ei ole sanottu, että päiväkodissa viestinnän pitäisi tapahtua lapsen äidille, päiväkodin aikuiset viestivät tutkimuksemme mukaan enemmän äitien kuin isien kanssa”, hän kertoo.
(Artikkeli jatkuu kuvan alapuolella.)
Isätutkija Petteri Eerola kiinnostui isätutkimuksesta ensimmäisen lapsensa synnyttyä. (Kuva: Vesa Laitinen)
Eerola korostaa, ettei miehiä pitäisi nähdä yhtenä porukkana. ”Yhteiskuntatieteissäkin on puhuttu risteävistä eroista. Yksilön asemaan vaikuttavat monet tekijät ja sukupuoli on vain yksi niistä”, hän kertoo ja antaa esimerkin: ”Ne tasa-arvo-ongelmat, joita hyvätuloinen, korkeakoulutettu ja vaaleaihoinen mies kohtaa, ovat erilaisia kuin ne, joita matalasti koulutettu, maahanmuuttajataustainen, etniseen vähemmistöön kuuluva mies kohtaa.”
”Suomen laki on sukupuolineutraali siinä mielessä, että tosi harva asia on sukupuoleen sidottu”, Eerola iloitsee, mutta muistuttaa vain miehiä koskevan asevelvollisuuden lisäksi myös siitä, että syrjäytyneisyys, päihteet ja asunnottomuus ovat kasautuneet enemmän miehille kuin naisille. Poikien ja tyttöjen koulumenestyksen ja kouluviihtyvyyden välinen kuilukin suurenee koko ajan. Toisaalta läheissuhdeväkivalta kohdistuu miehiä useammin naisiin, naiset saavat edelleen vähemmän palkkaa ja naisten määrä politiikan ja yritysten kärkipaikoilla on huomattavasti miehiä vähäisempi.
”Meillä on tutkimustietoa siitä, että tasa-arvo korreloi hyvinvoinnin kanssa. Silloin on vähemmän sosiaalisia ongelmia ja konflikteja”, Eerola kertoo. Sukupuolikiintiöihin hän suhtautuu varauksellisesti: ”Jos tasa-arvoa halutaan, niin ensisijaisesti pitäisi lähteä muuttamaan asenteita ja ajattelua eikä luoda keinotekoisia kiintiöitä.” Hän muistuttaa lisäksi, että kaikki ihmiset eivät identifioidu mieheksi tai naiseksi: ”Jos kiintiöt ovat vain miehille ja naisille, niin joku jää aina ulkopuolelle.”
Salo toivoo, että yhä laajempi joukko työnantajia, oppilaitoksia ja virastoja rakentaisi työyhteisönsä, palvelunsa ja toimintansa niin, että ne ovat aidosti avoimia kaikille. ”Organisaatiot voivat tehdä yhdenvertaisuudesta ja hyvästä ilmapiiristä itselleen myyntivaltin”, hän kannustaa. Keinot ovat moninaiset: esimerkiksi moninaisuuden hyödyntäminen mainonnassa tai panostaminen yhdenvertaisuuteen rekrytoinnissa. Pelisilmä on kuitenkin tarpeen: ”Joskus mennään metsään käyttämällä ihmisryhmää maskottina tai tekemällä ihmisistä stereotyyppisiä oletuksia.”
Pelkästään opinnot eivät kuitenkaan takaa eriarvoisuuden näkemistä vaan oman näkemyksen laajentaminen muillakin tavoin on välttämätöntä. – Aija Salo
Tasa-arvokysymyksiä tutkitaan muuallakin kuin yhteiskuntatieteissä, mutta sillä on keskeisin paikka nimenomaan yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. ”Tekemääni tutkimusta on vaikeaa laittaa kategorioihin vaan eri tieteenalojen perinteet elävät siinä rinnakkain”, kertoo Eerola. Hänen tutkimusryhmässään onkin yhteiskuntatieteilijöitä ja kasvatustieteilijöitä likimain yhtä paljon.
Salon mielestä on tärkeää, että yhteiskuntatieteilijät osaavat arvostaa omaa ja toistensa asiantuntemusta ja tehdä sitä näkyväksi. Yhteiskuntatieteilijöiden vahvuudeksi Salo lukee yhteiskunnan laajemman hahmottamisen. Pelkästään opinnot eivät kuitenkaan takaa eriarvoisuuden näkemistä vaan oman näkemyksen laajentaminen muillakin tavoin on välttämätöntä. ”Kiinnostus ja motivaatio pitää olla – sellainen tarkkanäköisyys, ettei oteta annettuina yhteiskunnan rakenteita vaan katsotaan, mitä siellä on takana. Ja kenellä on valtaa, kuka pääsee ääneen ja kenen viestit pääsevät läpi”, Salo summaa.
Lähes jokainen yhteiskuntatieteilijä törmää tasa-arvoon ilmiönä jo pakollisissa opinnoissa riippumatta pääaineesta. ”Jos tasa-arvokysymykset kiinnostavat, niin yhteiskuntatieteelliset opinnot tarjoavat mitä mainioimman alustan paneutua näihin kysymyksiin”, Eerola kannustaa.
Artikkelin kuvat: Vesa Laitinen
Hae oheisen linkin kautta!
