Tyypillisen johtajan ajatellaan olevan golfia harrastava keski-ikäinen diplomi-insinööri- tai ekonomimies, joka tapaa kaltaisiaan Helsingin Suomalaisella Klubilla. Vaikka kuva onkin värittynyt, työsarkaa johtajakuvan monipuolistamiseksi on runsaasti. Sillä se, millaisia ihmisiä johtotehtäviin nousee tai nostetaan, luo kuvaa siitä, kenellä yhteiskunnassa on mahdollisuudet menestyä vaativissa työtehtävissä. Tässä artikkelissa tutustumme kahteen päättävässä asemassa toimivaan yhteiskuntatieteilijään.
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry (YKA) täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Sen kunniaksi Duunitori julkaisee seitsemän artikkelia, joissa esitellään yhteensä neljätoista yhteiskuntatieteilijää.
Hae YKAn jäseneksi »
Plan International Suomen pääsihteerinä työskentelevä Ossi Heinänen sai lukion jälkeen opiskelupaikan Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta, mutta kaksi vuotta myöhemmin pääaineeksi vaihtui poliittinen historia. Henkinen koti löytyi kuitenkin Eteläsuomalaisesta osakunnasta.
Opiskelijajärjestömaailmassa Heinänen eteni vauhdilla. Vuonna 1997 hän pääsi HYY:n edustajistoon ja seuraavana vuonna hallitukseen. Kun HYY:n pääsihteerin paikka avautui vuonna 1999, Heinänen valittiin tehtävään, liki 20 työntekijän johtajaksi. Ylioppilaslehden haastattelussa kaukokatseinen Heinänen kertoi näkevänsä itsensä tulevaisuudessa ”hyväntekeväisyysjärjestön johtajana”.
Aina välillä mietin, että olen ollut täällä jo viisi vuotta ja mitä tekisi seuraavaksi. Tulee fiilis, että en minä halua minnekään muualle. – Ossi Heinänen
Pääsihteerin tehtävälista oli pitkä. Jopa raportit ylioppilastalon bileissä syntyneistä irtaimistovahingoista päätyivät miehen pöydälle. ”Ajattelin, että minusta tulee maailman paras esimies”, kertoo roolistaan nauttinut Heinänen. Vaativan HYY:n pestin jälkeen opinnot tuntuivat lastenleikiltä.
Valmistumisen jälkeen Heinänen pestattiin nuorisotyön päälliköksi Mannerheimin Lastensuojeluliitoon. Samoihin aikoihin Heinänen valittiin Allianssin hallitukseen ja pian myös puheenjohtajaksi. MLL:stä mies houkuteltiin Nuorelle Suomelle suunnittelemaan nuorten suurtapahtumaa. Organisaatiomuutoksen jälkeen Heinänen istutettiin johtoryhmään. Kun määräaikainen työsuhde päättyi, Heinänen veti hetken henkeä, kunnes siirtyi syksyllä 2012 Planille johtamaan 60 asiantuntijan organisaatiota.
(Artikkeli jatkuu kuvan alapuolella.)
Unileverin viestintäpäällikkö Riitta Jantunen arvostaa työnantajansa joustavuutta muun muassa etätyön suhteen. Kesällä työt voi tehdä vaikkapa oman kodin takapihalla. (Kuva: Vesa Laitinen)
Riitta Jantunen suoritti alemman korkeakoulututkinnon Svenska social- och kommunalhögskolanissa, joka oli jo osa Helsingin yliopiston valtiotieteellistä tiedekuntaa. Syy yhteiskuntatieteiden opiskeluun oli koruton: ”En osannut päättää, mikä minusta tulee isona.”
Jantusen ensimmäinen varsinainen työpaikka oli Veronmaksajien Keskusliitossa, jota seurasi ensimmäinen visiitti Unileverillä. Seuraavaksi nainen hyppäsi sellu- ja paperiteollisuuteen insinöörien pariin. ”Olen viihtynyt tosi hyvin insinöörien kanssa”, Jantunen toteaa ja muistuttaa yhteiskuntatieteilijöiden olevan hyvä liima poikkitieteellisessä ympäristössä.
Jos olisin tiennyt mihin hyppään, en olisi varmaan hypännyt. Mutta kun ei tiennyt, niin siellä sitä vaan oli. – Riitta Jantunen
Seuraavaksi Jantunen löysi itsensä Fazer Amican viestintäosastolta vain vaihtaakseen pian Nokialle, ensin prosessipuolen kehitystehtäviin ja sitten kestävän kehityksen sovelluskehityksen pariin. Vuoden 2013 alussa hän siirtyi nykyisiin tehtäviinsä Unileverille. Uransa monipuolisuudesta hän on kiitollinen: ”Jos olisin mennyt yhtä putkea, niin kokonaiskuva olisi jäänyt suppeaksi.”
”Minun tehtäväni on tukea työntekijöitä niin, että heillä on resurssit kohdallaan ja selkeä näkymä mihin mennään”, toteaa Heinänen. Tämän jälkeen luotetaan siihen, että asiat tulevat hoidetuiksi. Itseään Heinänen pitää tukipalveluna.
Heinänen pyrkii empaattisuuteen, mutta se ei yksin riitä: ”Ärsyttää vastakkainasettelu, että jos olet empaattinen, niin olet automaattisesti pehmeä, etkä osaa tehdä päätöksiä. On helpompaa johtaa ärhentelemällä. Se, että johdat niin, että ihmisillä on hyvä olla ja silti saat aikaan tuloksia, on vaikeampi mutta tuloksekkaampi tapa johtaa.”
Organisaatiossa on erilaisia tehtäviä, ja minun tehtävänä on tehdä päätöksiä. Se ei tarkoita, että olisin muita parempi. – Ossi Heinänen
20 vuotta erilaisissa johtamistehtävissä toimineen Heinäsen johtamisfilosofia on kypsynyt vuosien varrella. Silti jo 25-vuotiaana HYY:n pääsihteerinä Heinänen halusi kuunnella ihmisiä ja olla helposti lähestyttävä. Mies ei ole välttynyt johtajan työn varjopuoliltakaan. ”Vedin kaksi vuotta sitten yt:t, joiden yhteydessä jouduin irtisanomaan ihmisiä”, hän kertoo. Silloinkin johtajan on toimittava inhimillisesti ja oikeudenmukaisesti, työntekijöitä kuunnellen ja päätökset totuudenmukaisesti perustellen. Mitä paremmin johtaja tässä onnistuu, sitä helpompi irtisanottujenkin on asia hyväksyä.
Jantusella ei ole alaisia, mutta hän on valmentanut paljon johtajia. Hänen mielestään tärkeintä on saada muut mukaan ja tuntemaan tekevänsä merkityksellistä työtä. Ja olla läsnä. ”Parhailla esimiehilläni on ollut aina aikaa minulle. Silloin tulee tunne, että minua arvostetaan”, Jantunen kertoo ja jatkaa: ”Hyvä johtaja miettii, että mitä haluan johtamieni ihmisten sanovan minusta eläkkeelle jäädessäni.”
Heinäsen mukaan työnantajat eivät tunne hyvin yhteiskuntatieteilijöiden vahvuuksia, vaikka useimmat kyllä ymmärtävät, mitä esimerkiksi valtiotieteen maisteri tarkoittaa. Yhteiskuntatieteilijän onkin kyettävä itse kertomaan osaamisestaan.
Heinänen kokee, että työpaikkojen saantiin on vaikuttanut eniten työkokemus. Silti koulutuksestakin on hyötyä: ”Organisaatio on tavallaan pienoisyhteiskunta, ja siitä on hyötyä, että on opiskellut yhteiskunnan toimivuutta ja sen rakenteita.” Työssään Heinänen matkustaa paljon ulkomailla, jolloin on hyötyä, että ymmärtää opintojen kautta asioita sen verran, ettei sorru oletuksiin esimerkiksi eri kansalaisuuksista.
Yhteiskuntatieteilijöillä on muitakin vahvuuksia, joita työnantajat eivät osaa tunnistaa. ”Jos ei ole joutunut opinnoissaan miettimään käsitteitä, kuten sukupuolten välinen tasa-arvo, voi olla vaikeampaa hahmottaa, miksi sitä on syytä edistää työpaikalla”, Heinänen sivaltaa.
Yhteiskuntatieteilijän vahvuus on ison kuvan hahmottaminen, mikä onkin tärkeää, sillä se on ongelmanratkaisun ydin. – Riitta Jantunen
Stereotypioita ei liitetä vain yhteiskuntatieteilijöihin vaan myös järjestöissä työskenteleviin. ”Jos ei tunne varainhankintaa tekeviä järjestöjä, voi tulla mielikuva, että niissä voi löysäillä. Meille on kuitenkin tullut ihmisiä yrityksistä, jotka ovat lähes poikkeuksetta todenneet, että tämähän on paljon vaikeampaa”, Heinänen sanoo. Järjestöissä ja julkishallinnossa toimivilla yhteiskuntatieteilijöillä olisikin annettavaa yksityisellekin puolelle. Heinänen kannustaakin rekrytoijia palkkaamaan heitä rohkeammin. ”Mitä enemmän palkataan itsensä kaltaisia tyyppejä, sitä todennäköisempää on näkökulman kutistuminen. Silloin alkaa kutistua myös toiminta ja osaaminen”, toteaa puolestaan Jantunen.
Jantunen muistuttaa, että yhteiskuntatieteiden ala on monisäikeinen: ”Meitä on kirjastonhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, viestinnän asiantuntijoita ja diplomaatteja.” Yhteiskuntatieteilijän identiteetti ei välttämättä ole selvää viiden vuoden opiskeluidenkaan jälkeen. ”Heittäisinkin palloa yliopistoille ja tiedekunnille, jotta se tulisi konkreettisesti esille”, Jantunen toteaa ja ehdottaa alumniverkoston parempaa hyödyntämistä viestinnässä.
Heinäsen mielestä ilman osaavaa henkilöstöä ei tulisi mistään mitään. Henkilöstöön panostaminen näkyy konkreettisesti esimerkiksi koulutusmahdollisuuksissa: ”Esimerkiksi meillä on moni esimies ollut mukana JET-koulutuksessa.”
Planin työhyvinvointia mitataan vuosittain työeläkeyhtiön kyselyllä. ”Olemme siinä lähes kaikissa kategorioissa yli vertailuaineiston”, Heinänen iloitsee. Parhaat tulokset Plan on saanut työilmapiiristä ja sosiaalisesta tuesta, työn mielekkyydestä sekä työnantajan tarjoamista mahdollisuuksista.
Ossi Heinänen nauttii suuresti merkityksellisestä ja haasteellisesta työstään Planin pääsihteerinä. (Kuva: Vesa Laitinen)
Heinäsen mukaan työnantaja odottaa työntekijän kehittävän ammattitaitoaan. Kun uutta osaamista tarvitaan, Planilla pohditaan ensiksi sitä, voisiko joku nykyisistä työntekijöistä ottaa homman haltuun. Heinänen pitää tärkeänä, että työntekijä kertoo uratavoitteistaan pomolleen, koska tämä ei ole ajatustenlukija. Kun toiveiden toteuttaminen ei ole mahdollista, pomon vastuulla on perustella, miksi juuri nyt asiaa ei voida edistää.
Jantunen peräänkuuluttaa luovuutta silloinkin, kun koulutuskustannuksissa on säästettävä: ”Oppiminen on muutakin kuin luokassa istumista. Esimerkiksi Nokialla sain mentorin, mikä oli loistava kokemus.” Koulutustakaan ei tarvitse aina ostaa talon ulkopuolelta vaan omat työntekijät voivat toimia kouluttajina, kuten Unileverillä. Lähijohtajan on huolehdittava, että tiimin jäsenillä on kehityssuunnitelmat, joita noudatetaan. Silti vastuuta osaamisen kehittämisestä ei tule sysätä yksinomaan työnantajan harteille.
Yhteiskuntatieteilijät seuraavat aikaansa, koska se on leivottu DNA:han. – Riitta Jantunen
Jantunen näyttää itse mallia jatkuvasta oppimisesta hakemalla opiskelemaan palvelumuotoilua. ”Vasta nyt on keksitty, mitä minä olen”, hän iloitsee ja jatkaa: ”Palvelumuotoilu vaatii monialaista ajattelua, uuden oppimista sekä asiakasryhmien ja toimintaympäristöjen syvällistä ymmärrystä. Uskon yhteiskuntatieteilijöiden soveltuvan siihen mainiosti.” Itsensä kehittäminen onkin Jantusen mielestä kilpailuetu.
Yhteiskuntatieteilijä on Jantusen mukaan yhteiskunnan rakenteiden ymmärtäjä, joka hahmottaa yrityksen roolin yhteiskunnassa ja sen, miten yhteiskunta vaikuttaa toimintaamme. Hän haastaakin yhteiskuntatieteilijät viemään tätä viestiä eteenpäin. ”Uskon, että meillä ei ole jatkossa perinteisiä urapolkuja. Neljän- tai viidenkympin kriisissä alamme miettiä, onko tämä sitä mitä haluan tehdä. Tullaan siihen, että miten olen itseäni kehittänyt ja oppinut matkan varrella.”
Artikkelin kuvat: Vesa Laitinen
Hae oheisen linkin kautta!
