Siirry pääsisältöön
14.10.2021

SYY-blogi: SYYspäiväinen tervehdys Vaasasta!

Kun pohdin lukioikäisenä sitä, mitä haluaisin opiskella, en löytänytkään helppoa vastausta. Minulla oli paljon hyviä vaihtoehtoja, eikä mitään selvää ykkösjuttua. Olisi ollut helpompaa, jos olisin halunnut lääkäriksi, kuten moni lukiokaverini oli jo lapsuudessaan päättänyt. He nimittäin tiesivät heti, mitä halusivat. Minä pohdin omaa valintaani pitkään ja valitsin lopulta hallintotieteet. Alan, joka antaa erinomaisia mahdollisuuksia lukemattomissa tehtävissä. Esihenkilö- ja johtamistaidot ovat nimittäin valttia jokaisessa organisaatiossa ja opit julkisen sektorin toiminnasta ja periaatteista opettavat yhteiskuntamme toiminnasta laajemmin. Valintani eivät ole siis suinkaan vielä loppuneet. Vielä on pohdittavana, että mitä haluaisin tehdä tällä alalla työkseni.

Valintoja pohtiessani olen nähnyt kolikon toisen puolen ja huomannut, että valinnan vaikeus on vain rikkaus! Me yhteiskuntatieteellisten alojen opiskelijat olemme generalisteina hienossa asemassa. Voimme vaikuttaa uramme suuntaan hyvin paljon vielä opintojemme jälkeen, kun urat rakentuvat uusien työpaikkojen ja -kokemusten kautta. Eivätkä opintomme valmista ainoastaan valtion tai kunnan tehtäviin! Kattojärjestömme YKAn vuonna 2018 tekemän työmarkkinatutkimuksen mukaan lähes neljännes hallintotieteiden maisterintutkinnon suorittaneista työskentelee yrityksissä, yhteisöissä tai säätiöissä.

 

Tutustu eri uramahdollisuuksiin SYYspäivillä

Toiminta erilaisissa tehtävissä ja organisaatioissa antaa monipuolista työkokemusta sekä laajan kuvan alastamme, mutta tarjolla olevien vaihtoehtojen mahdollisuudet edellyttävät itsetutkiskelua. Omien vahvuuksien ja tavoitteiden tunnistaminen on tärkeää, jotta uraansa voi rakentaa toivomaansa suuntaan. Nykyisten työurien luonne on jo muuttunut siten, etteivät nuoret halua tehdä koko uraansa saman työnantajan palveluksessa. Tämä selviää Paylabin 12 EU-maassa toteuttamasta kyselystä, johon vastanneista nuorista suurin osa haluaa vaihtaa työpaikkaa 3-5 vuoden välein. Mahdollisuudet valita halutaan pitää avoimina ja se on mielestäni hyvä asia.

Tulevaisuudessa on mielestäni kiehtovaa nähdä, mihin työelämän polku minut johdattaa ja kuinka löydän ja saavutan unelmani. Matkan varrella minun on vain pohdittava, että kuinka voisin tehdä mahdollisimman hyviä valintoja. Pohdinta urapolkujemme suunnista jatkuu 23.10.2021 järjestettävillä SYYspäivillä, jonka paikallisjärjestömme SYY-Wasa järjestää yhdessä YKAn kanssa. Tapahtumassa kuulemme vaikuttavia puheenvuoroja yhteiskuntatieteilijöiden uratarinoista ja ammattietiikasta sekä pääsemme tutkimaan omaa osaamistamme kiinnostavissa työpajoissa!

Yhteiskuntatieteitä opiskellessa käsitys työelämän mahdollisuuksista alallamme voi olla vielä huteraa. Haluamme SYYspäivillä tuoda esiin monipuolisia työmahdollisuuksia sektorista riippumatta, jotta valinta useiden vaihtoehtojen välillä olisi taas vähän helpompaa.

Nähdään SYYspäivillä ensi viikon lauantaina, tulevaisuuden yhteiskuntaosaaja!

Värikästä syksyä!

Juuso Kääriäinen
SYY-Wasa ry, projektivastaava