Siirry pääsisältöön
24.5.2023

SYY: YTHS-maksulle on saatava parempaa vastinetta 

Seuraavan hallituksen on varmistettava, että Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö kykenee tarjoamaan sellaista palvelua, että se vastaa lukukausittain perittävää YTHS-maksua. Tällä hetkellä opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa palveluiden tasoon, sillä maksu on pakollinen.

YTHS:n hallitus nosti kissan pöydälle kirjoituksessaan (HS Mielipide 26.4.) tämänhetkisistä resursseistaan. Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry jakaa YTHS:n huolen tilanteesta. YTHS on ollut opiskelijoille merkittävä palvelu, josta on ollut ilo maksaa, mutta hoitojonoissa odottaminen on jatkunut jo liian kauan.

Mediassa käydään jo keskustelua mielenterveyskriisistä. Ylen mukaan (20.4.) joka neljännen nuoren arvioidaan kärsivän mielenterveyden häiriöstä. Nykytilanne on kestämätön, eikä epävarmuus vaikuta hellittävän. Tulevaisuudessa YTHS tarvitsee merkittävästi enemmän resursseja, sillä hoitotakuu, eli aika, jonka kuluessa asiakkaan kuuluu lain mukaan päästä hoitoon, lyhenee yleis- ja mielenterveyden palveluissa 90 vuorokaudesta ensin 14 vuorokauteen ja lopulta seitsemään vuorokauteen ensi vuoden lopulta alkaen.

Tällä hetkellä opiskelijat joutuvat vain odottamaan lupauksia siitä, että joku ratkaisee opiskelijaterveydenhuollon haasteet. Opiskelijat maksavat vuosittain 23 prosenttia terveydenhoitopalveluidensa rahoituksesta siitä huolimatta, käyttävätkö tai pääsevätkö he käyttämään YTHS:n palveluita. Heillä ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta vaikuttaa siihen, ovatko YTHS:n palvelut lukukausittaisen maksun arvoisia. Normaalioloissa maksava asiakas saa äänestää lompakollaan, nykyjärjestelmässä tätä valinnanvapautta ei käytännössä ole.

Seuraavan hallituksen pitää ottaa opiskelijaterveydenhuollon haasteet vakavasti, ja rakentaa niin hyvät puitteet opiskelijaterveydenhuollolle, että opiskelijat haluavat kuulua sen piiriin jatkossakin. Valtion on taattava YTHS:n resurssien riittävyys riittävän hoidon varmistamiseksi. Jos se ei onnistu, YTHS-maksun maksaminen ja valinta sen palveluiden käyttämisestä on annettava opiskelijoille, jolloin maksusta säästyvät rahat voi käyttää itse parhaaksi näkemällään tavalla.

 

Henrik-Kristian Telkki
varapuheenjohtaja

Juuso Kääriäinen
edunvalvontatiimin vetäjä

Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry