Siirry pääsisältöön

SYY vuonna 2021

Alkanut vuosi on jatkunut koronan siivittämänä. SYYn uusi liittohallitus järjestäytyi ja ryhmäytyi etänä tammikuussa. Totutusta poiketen tämän vuoden aktiivipäivät olivat etänä ja valitettavasti liittohallitus ei päässyt esittelemään vielä tuolloin tämän vuoden tavoitteitaan.

Liittohallitus pääsi ideoimaan etänä tämän vuoden tavoitteet ja toimintasuunnitelmat. Tavoitteisiin ja toimintasuunnitelmiin vaikuttaa tietenkin vallitseva maailmantilanne ja se, että opiskelijat ovat kampusten sijaan etänä. Korona-aika tuo lisähaasteen, kun hommia on tehty maaliskuusta etänä eikä loppua näy. Uusien ja vanhojen käytäntöjen sekä uuden vuoden tuoma into on siis enemmän kuin paikallaan.

Tämän vuoden liittohallituksen varapuheenjohtajana sekä edunvalvontatiimin vetäjänä toimii Akseli Rouvari Helsingistä. Sihteerinä on Rosanna Valtonen Tampereelta. Akselin kanssa edunvalvontatiimissä toimivat Olivia Jokinen ja Henrik Telkki Lapista. Viestintätiimin vetäjänä on Jaana Riikonen Joensuusta ja tiimiläisinä Juliana Vento Kuopiosta ja Inka Mantere Jyväskylästä. Projektitiimin vetäjänä toimii tällä kaudella Elina Luopa Vaasasta ja tiimiläisinä ovat Otto Hormio Helsingistä ja Suvi Kilpijärvi Turusta. Loistava porukka kasassa mukavasti ympäri Suomen. Täällä blogin puolella tulee helmikuun aikana hallituksen esittelyt tarkemmin.

Kauden 2021 tavoitteiden top 4 liittyvät viestinnän ja edunvalvonnan kehittämiseen, toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen ja jäsenhankintaan. Nämä neljä tavoitetta sisältävät erilaisia ideoita ja intoa tulevaa kohtaan: muun muassa edunvalvontatiimin kannanottoja ja jäsenhankinnan lisäksi olemassa olevien jäsenten pidon suunnittelua.

Vallitsevan maailmantilanteen myötä monet tavoitteet sisältävät etävaihtoehtoja, mutta pilkahduksen myös toivosta, että etäaika väistyisi tällä kaudella. Näistä tulee enemmän tietoa SYYn viestintäkanavissa.

Tsemppiä kaikille etäilyyn! Nähdään taas porukalla, kun se on mahdollista. Hyvää kevättä ja alkanutta yhdistystoimintavuotta kaikille!

 

Susanna Hietala

Kirjoittaja on SYYn liittohallituksen puheenjohtaja ja siviilioikeuden pääaineopiskelija Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella, tosin nykyisin Espoon merimaisemista nauttien. Vapaa-ajalla hän haaveilee yhteiskunnan muuttamisesta ja pakenee elämän realiteetteja hyvän kirjan pariin milloin vain.