Siirry pääsisältöön
24.5.2018

Opiskelijoiden työskentelytiloihin tulee panostaa

Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry on huolissaan sopivien työskentelytilojen riittävyydestä yliopistoissa ja sen vaikutuksesta opiskelijoihin. Yliopistojen tulee tarjota opiskelijoilleen mahdollisuus työskentelytiloihin, jotka mahdollistavat ympärivuorokautisen opiskelun. Lisäksi työskentelytilojen varustelutason on vastattava nykyaikaisten korkeakouluopintojen asettamiin vaatimuksiin. Tämä tarkoittaa muun muassa yliopiston tietokoneiden sekä tulostus- ja monitoimilaitteiden ympärivuorokautista käyttömahdollisuutta.

Korkeakouluopintoja sekä opiskelua alleviivaa kiireen ja suorittamisen diskurssi, joka osaltaan johtaa opiskelijoiden kokemien opiskelupaineiden kasvamiseen. Lisäksi opiskeluun ja opiskelijoihin liittyvien tukien alhainen taso sekä määrällinen pysähtyneisyys suhteessa yleiseen hintojen nousuun, on johtanut siihen, että yhä useamman opiskelijan on käytävä opintojensa ohessa töissä, taikka muilla keinoin hankittava lisätuloja arjesta selviytymiseen.

Haastavat korkeakouluopinnot, yhdessä edellä mainittujen lisäkuormitusta ja -paineita aiheuttavien seikkojen kanssa luovat tilanteen, jossa opiskelijat tarvitsevat yhä enemmän ajanhallinnallisia taitoja, eikä itsenäistä opiskeluaikaa ole aina mahdollista rajata yliopiston toimintojen aukioloajojen mukaan. Jokaisessa Suomen yliopistossa on mahdollistettava opiskelu silloin, kun opiskelijalla on itsellään siihen paras ajankohta.

Edellä mainitut seikat; kiire ja suorituspaineet, toimeentulon turvaaminen sekä ajanhallinta ovat osasyitä opiskelijoiden mielenterveydellisten oireiden jatkuvalle lisääntymiselle.  SYY katsoo, että jokainen realiteetteihin perustuva mahdollisuus opiskelijoiden hyvän ja laadukkaan opiskelun sekä henkisen hyvinvoinnin eteen on käytettävä, ja on löydettävä keinot huolestuttavan kehityksen pysäyttämiseksi ja kääntämiseksi. Tämä onnistuu vain koko yliopistokentän läpäisevällä yhteistyöllä, jossa yliopistoilla on keskeinen merkitys. Yliopistot voivatkin osaltaan auttaa parantamaan tilannetta vastaamalla fasiliteettitarpeisiin varmistamalla opiskelijoilleen riittävät ympärivuorokautiset, hyvin varustellut, sekä terveet ja rauhalliset työtilat.

SYYn liittohallituksen kannanotto 24.5.2018