Siirry pääsisältöön

Demolition-aktiivi uuden äärellä

Demolition Man on vuonna 1993 ilmestynyt yhteiskuntaa satirisoiva toimintaelokuva. Leffassa Sylvester Stallonen esittämä poliisi isketään kryojäähän ja sulatetaan n. 30 vuotta myöhemmin. Syltty joutuu totuttelemaan maailmaan, joka on muuttunut hänen ympärillään ”yhdessä yössä”. Kasvukipujen jälkeen myös maailma joutuu totuttelemaan Sylttyyn. Nyt yhdistystoimijat löytävät itsensä vähän samanlaisen kasvukertomuksen ääreltä.

Rovaniemellä vuoden vaihde toi mukanaan vahvan yrityksen ajaa opiskelijat takaisin kampukselle. Tätä osin on ympäri Suomen ajettu viime vuoden lopulta lähtien, mutta ainakin meillä iso vaihde lyötiin tammikuusta silmään. Tavoite ei ole huono. Etäopiskelu on turhauttanut monia, eikä se ole palvellut kaikkien opintomenestystä. Lähiopetuksen normalisoituminen on kaivattu uudistus. Samalla myös järjestötoimijoiden on oletettu palaavan vanhaan toimintamalliin. Tämä on positiivinen tavoite opiskelijaelämän monimuotoisuuden kannalta. On kuitenkin ollut aistittavissa pienoista riskiä siitä, että kaiken tarmon keskellä menee jo naapurinkin lapsi pesuveden mukana.

On olemassa eräänlainen harhakuvitelma siitä, miten korona-aika oli yhdistysaktiiveille rauhallinen.  Kun tyypillisiä tapahtumia ei saanut järjestää, pystyi tämän narratiivin mukaan vain nostamaa kädet pystyyn ja heittämään vapaalle. Tämähän ei pidä paikkaansa. Monellakin tapaa korona-aika oli normaalia koettelevampaa. Ja se oli sitä etenkin järjestöaktiiveille, joille asia tuli normaalien opintokiireiden päälle. Jotenkin piti pystyä olemaan aktiivinen ja tahdikas, vaikka ympäristöstä tulevat työkalut tähän puuttuikin. Vaikka resurssit järjestää toimintaa vahvasti katosivatkin, piti järjestöjen yhä kuitenkin sitä järjestää. Viestintä ja hallinnollinen infra ja käytänteet piti myös rakentaa uudestaan.  Soppa oli niin sakeaa, että ekan koronavuoden päätteeksi hallitusaktiiveille kehitettiin oma haalarimerkki.

Viime lukuvuonna kannettiin suurta huolta fuksien juuri alkavan opintoelämän rikkonaisuudesta. Ja vaikka tilannetta omalla yliopistollani nyt voimallisesti yritetäänkin korjata, alkoi myös tämä lukuvuosi uusien fuksien kannalta aika hiljaisena. Se miten paluu arkeen nyt parin vuoden jälkeen sujuu, on vielä epävarmaa. Aivan kuten on pitkällisen omissa oloissa olemisen aiheuttama haitatkin. Näiden seuraamuksia tullaan seuraamaan ja analysoimaan ainakin seuraavat vuodet.

Mielestäni tämä näkyy siinä paineessa, jolla yhdistysten nyt halutaan palaavan kampuksille. Ei voi välttyä kuvalta, että nyt yhdistysten halutaan taikaiskusta heittävän rakennettu etämalli pihalle ja vain palaavan vanhaan. On kaksi lukuvuotta fukseja, joille täytyisi opettaa mitä opiskelijaelämä on. Olisi vanha jäsenistö joka täytyisi aktivoida, jotta vapaa-aika ei tuntuisi tyhjältä. Ja elämä tulisi palauttaa kampuksille. Mitään virallista määräystä ei tietenkään ole annettu, mutta ilmassa on ollut aistittavissa tällaista henkeä.

Se suoritus jota yhdistyksiltä tunnutaan nyt odotettavan, ei ole pieni. Ymmärrys tästä näyttäytyy keskusteluissa aktiivien kanssa. On mahdollista, että osa porukkaa on unohtanut tapahtumien järjestämisen, tai ei koskaan saanut tilaisuutta tätä oppia. Kun ylipäätään kyselee ihmisiltä tuntoja, aika monesta näkyy, miten oma elämä on täytynyt rakentaa uusiksi koronan aikana.

Yhdistysten halutaan ottavan taannehtivasti koppia opiskelijoista. Elämä kampuksille halutaan nyt heti. Yhdistyksissä toimivien yksilöiden takapuolet halutaan takaisin luentosaleihin, on näiden elämäntilanne mikä tahansa. Yhdistysten pitäisi jotenkin olla ”niin kuin ne silloin joskus olivat”. Ja vaikka suorituksia odotetaan, ei niiden toteuttamiseen oikein tunnu saavan resursseja. Sen sijaan osa vanhoista kontakteista ja verkostoista on tänä aikana kadonnut. En tietenkään voi puhua muiden suilla, mutta en usko tämän olevan vain SYY-Lapin tai Lapin alueen ongelma.

Tilanteessa kuitenkin on myös mahdollisuuksia. On vähän onttoa puhua ”puhtaista pöydistä”, koska niitä ei todellakaan ole. Osittainen buuttaus on kuitenkin mahdollista. Suurin hopeareunus jonka tilanteessa voi nähdä, on mahdollisuus eräässä mielessä kuvitella yhdistystoiminta eri tavalla.  Yhdistysten, oppiaineiden ja organisaatioiden välisestä kommunikaatiosta ja siinä olevista aukoista on ainakin SYY-Lapissa pääksytetty aiemminkin. Haavekuvana voisi nähdä yhdistysten yhteydenpidon rakentumisen jopa eri yliopistojen välillä. Nyt yhdistyksillä on tilaisuus suunnitella yhdistystoiminta uusiksi, paremmaksi. Tilanne vain täytyy osata pelata oikein. Ja yhdistyksissä usein tiivistyy suurin palo ja viimeisin tieto. Kaiken synkistelyn jälkeenkin, huomista katsoo toiveikkaana.

Se tilanne jossa nyt aktiiviset yhdistystoimijat itsensä löytävät ei ole helppo. Pahus, tilanne mistä opiskelijat löytävät itsensä on vaikea.  Me SYY-Lapissa toivotamme voimia tulevaan, ihan jokaiselle. Taannoin selvittiin tämän hetken peilikuvasta, joten kyllä tämäkin taputellaan. Ehkä jo ensi lukuvuonna kampukset toimivat kuten aina ennenkin. Jos näin on, niin muistakaa että se on meistä jokaisen ansiota. Ekana koronavuonna saatiin haalarimerkki, ehkä tänä vuonna olisi aiheellista suunnitella uusi.

Tai siis, eihän sitä saatu

… Jokuhan sen joutui suunnitteleen.

… Ja omasta pussistahan se piti maksaa.

 

SYY-Lappi