Siirry pääsisältöön

Lakkoavustuksen hakeminen

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut maksaa lakkoavustusta JUKOn päättämiin lakkoihin osallistuville jäsenilleen. Lakkoavustukseen ovat oikeutettuja lakon piiriin kuuluvat YKAn jäsenmaksua maksavat jäsenet.

Lakkoavustuksen maksamisen ehtona on, että jäsen on liittynyt YKAn jäseneksi viimeistään lakon alkamista edeltävänä päivänä. Jäsenen on toimittava YKAn lakkoa koskevien päätösten ja ohjeiden mukaisesti. Lakkoavustusta ei makseta, mikäli jäsen on laiminlyönyt jäsenmaksunsa.

Lakkoavustus on tarkoitettu niille jäsenille, jotka menettävät lakonalaisesta työstä saamansa palkkatulot lakkopäiviltä.

Lakkoavustuksen määrä ennen ansiotuloveron ennakonpidätystä on 100 euroa/lakkopäivä.

Lakkoavustus on verotonta 16 euroon/pv asti ja sen ylimenevästä veloitetaan veroennakonpidätyksenä tässä tapauksessa 40 % (Tuloverolaki 88 § ja verohallinnon päätös). Avustuksesta veloitetaan veroennakonpidätys automaattisesti ja tilitetään verottajalle. Verokorttia ei näin ollen tarvitse toimittaa YKAlle.

Jäsenen tilille maksettava lakkoavustus on ennakonpidätyksen jälkeen 66,40 euroa/päivä.

Huhtikuun lakkojen lakkoavustukset maksetaan jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille 16.5.2022 mennessä. Toukokuun lakkojen lakkoavustukset maksetaan jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille 16.6.2022 mennessä.

Lakkoavustusta voi hakea aikaisintaan lakon päättymisen jälkeisenä päivänä.

Lakkoavustusta tulee Turun, Oulun, Jyväskylän ja Rovaniemen huhtikuun lakkojen osalta hakea viimeistään torstaihin 21.4.2022 klo 16.00 mennessä. Tampereen ja Kuopion huhtikuun lakkojen osalta avustusta haetaan puolestaan viimeistään torstaihin 28.4.2022 klo 16.00 mennessä.

Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Turun, Tampereen, Oulun, Rovaniemen, Jyväskylän ja Kuopion toukokuun lakkojen (3.5. – 9.5.2022) osalta avustusta haetaan viimeistään perjantaihin 27.5.2022 klo 16.00 mennessä.

HAE LAKKOAVUSTUSTA TÄMÄN LINKIN KAUTTA

Lakkoavustusjärjestelmä tunnistaa ne jäsenemme, jotka ovat jäsenrekisterin tietojen mukaan lakon kohteina olevien kaupunkien palveluksessa. Mahdollisten epäselvyyksien osalta voit ottaa yhteyttä osoitteeseen jasenasiat@yka.fi

Tietoa lakkojen aikatauluista sekä vastauksia yleisimpiin lakkoja koskeviin kysymyksiin täällä