Siirry pääsisältöön
21.10.2020

YKAn jäsenenä vakuutettuna vapaa-ajallakin

Onko haaveissa lähteä Lappiin laskettelemaan? Tai lähtikö kaveri vaihtoon ja haluat mennä moikkaamaan? Jos olet 18–74-vuotias ja YKAn jäsen, olet vakuutettuna kattavasti eri tilanteissa vapaa-ajalla. Opiskelijalähettiläs Emmi Katajisto otti selvää YKAn jäsenilleen tarjoamasta vakuutusturvasta.

YKAn jäsenenä olet matkalla ollessasi vakuutettu sairauksien, tapaturmien sekä varkauksien varalta. Matkavakuutus kattaa matkalla alkaneiden sairauksien ja matkan aikana tapahtuneiden tapaturmien hoitokuluja ilman euromääräistä ylärajaa. Esimerkiksi koronatesti kuuluu myös korvauksen piiriin, jos oireilu on alkanut matkan aikana ja lääkäri kirjoittaa lähetteen testiin.

Vakuutus turvaa myös matkan peruuntumisesta tai keskeytymisestä sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuvilta kuluilta. Se kattaa niin ulkomailla tehdyt matkat kuin kotimaassa vähintään 50 kilometrin päähän suuntautuvat reissut. Matkavakuutus kattaa enintään 45 vuorokautta kestävät matkat. Tämän jälkeen on mahdollista ostaa jatkovakuutus esimerkiksi opintovaihtoa tai palkatonta työharjoittelua varten. Jos sinulla on alle 19-vuotiaita lapsia, he ovat myös vakuutuksen piirissä.

Esimerkiksi koronatesti kuuluu myös korvauksen piiriin, jos matkalla on alkanut oireilla ja lääkäri kirjoittaa lähetteen testiin.

Tapaturmavakuutus korvaa kaikkialla maailmassa sattuneet onnettomuudet aina 2625 euroon saakka. Pysyvästä haitasta korvaus on suurempi. Taskuvarkaudet ovat myös joissain maissa yleisempiä ja matkalla kannattaakin pitää aina arvoesineet valvovan silmän alla. Jos kuitenkin kännykkä tai muu esine varastetaan tai se rikkoutuu, on oikeus hakea korvauksia. Jos matkalaukku katoaa tai myöhästyy on mahdollista hankkia välttämättömiä tarvikkeita vakuutuksen piikkiin.

Matkavakuutuksen voi todistaa muun muassa Taskuturva-sovelluksesta löytyvällä vakuutuskortilla. Sovelluksesta löytyy myös kattavasti lisää tietoa vapaa-ajan vakuutuksista. Jos kuitenkin matkalla esimerkiksi sairastuu, eikä tiedä miten toimia, voi aina kellonajasta tai päivästä riippumatta soittaa suomenkieliseen SOS-International-päivystysnumeroon (+358 1019 5111). Lisää tietoa vakuutuksista löytyy Taskuturva-sovelluksesta sekä osoitteesta www.turva.fi/yka.

 

Emmi Katajisto
YKAn opiskelijalähettiläs kaudella 2020–2021