Tulevaisuuden työ avaa uusia uramahdollisuuksia – oletko valmis uudistumaan?
Tulevaisuuden työtä koskevassa julkisessa keskustelussa on usein pelottelevia sävyjä. Rohkaisevia näkökulmia kaivataan siis kipeästi. Sellaisia tarjoavat tämän artikkelin haastateltavat, yrittäjäksi loikannut uravalmentaja Heini Hult-Miekkavaara ja työhyvinvointiin perehtynyt erikoistutkija Auli Airila. Lue, miltä tulevaisuuden työ näyttää erityisesti organisoitumisen ja nuorten näkökulmista.
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry (YKA) täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Sen kunniaksi Duunitori julkaisee seitsemän artikkelia, joissa esitellään yhteensä neljätoista yhteiskuntatieteilijää.
Hae YKAn jäseneksi »
Auli Airila on Työterveyslaitoksen erikoistutkija. Sosiaalipsykologi, joka suoritti perustutkintonsa sosiologiasta mutta siirtyi väitöskirjavaiheessa sosiaalipsykologian jatko-opiskelijaksi. Vaikka hän päätti suuntautua yhteiskuntatieteisiin jo lukiossa, ajatus tutkijan urasta kypsyi vasta paljon myöhemmin.
Airilan vuonna 2015 valmistunut väitöskirja, jonka kohderyhmä olivat palomiehet, käsitteli työn voimavaratekijöitä sekä niiden yhteyksiä työn imuun ja työkykyyn. Airilan uraa määrittelee työhyvinvointi, jonka parissa hän on työskennellyt koko työuransa. ”Olen erityisesti perehtynyt työn psykososiaalisiin tekijöihin ja niiden vaikutuksiin työhyvinvointiin”, hän sanoo.
Työterveyslaitoksella Airila on työskennellyt vuodesta 2005 lähtien. Työterveyslaitoksen asiakaskunta on monipuolinen, poliittisista päättäjistä aina yksittäiseen kansalaiseen saakka. ”Näen, että vaikutamme hyvin moneen tahoon”, Airila kiittelee. Monitieteisessä ympäristössä yhteiskuntatieteilijä tekee töitä esimerkiksi psykologien ja kauppatieteilijöidenkin kanssa.
Parhaillaan Airila vetää nuorten työntekijöiden työelämävalmiuksiin, työhön kiinnittymiseen ja hyvinvointiin keskittyvää hanketta. ”Työni on muutakin kuin tutkimuksen tekemistä, esimerkiksi projektinhallintaa ja sidosryhmäyhteistyötä”, hän kertoo.
Kun Heini Hult-Miekkavaara valmistui ylioppilaaksi, ammatillinen päämäärä oli epäselvä. Muutaman mutkan kautta hän hakeutui valtiotieteelliseen tiedekuntaan kuuluvaan Svenska social- och kommunalhögskolaniin opiskelemaan.
”Silloiset valtiotieteilijöiden urapolut eivät tuntuneet omilta, vaikka opinnot sinänsä tuntuivatkin.” Maisterivaiheen opinnot sosiaalipsykologiassa loksahtivat kuitenkin paikalleen organisaatiopsykologian myötä, kun niille löytyi selkeä, sovellettava osaamisala – HR.
Hult-Miekkavaara oli aktiivinen Eteläsuomalaisessa osakunnassa ja HYY:ssä. ”Jo silloin ymmärsin verkostotyön tärkeyden”, hän muistelee. 1990-luvun alun lama oli valmistuvan opiskelijan kannalta vaikea: ”Oli oikeastaan pakko olla töissä valmistumisvaiheessa tai ei päässyt oman alan töihin.”
Työelämässä on oltava salliva muiden ideoille ja ajatuksille. – Heini Hult-Miekkavaara
Parin HR-tehtävissä vietetyn vuoden jälkeen Hult-Miekkavaara siirtyi vuonna 2002 Tekniikan akateemiset TEK:iin, jossa hän viihtyikin vuoteen 2016 saakka. ”Siellä ruvettiin rakentamaan huolella urapalveluita”, hän muistelee ja mainitsee lisäksi vieneensä liiton sosiaaliseen mediaan.
Vuonna 2016 päätös radikaalista uramuutoksesta kypsyi, ja Hult-Miekkavaara hyppäsi yrittäjäksi. Oma yritys, Rahje Oy, on mahdollistanut uuden tavan työskennellä ja laajemman skaalan oman osaamisen kehittämiselle. Kumppaninsa Pro-Source Oy:n kautta hän on päässyt työskentelemään esimerkiksi organisaatioiden muutosprojektien parissa.
Yrittäjyyden rinnalla hän toimii osa-aikaisesti palkkatyössä Suomen Ekonomeilla. ”Elän vihdoin kuten olen pitkään uravalmentajana saarnannut: portfoliouraa, eli useammassa roolissa samaan aikaan. Uskon, että se on yhä useamman tapa työskennellä tulevaisuudessa”, hän toteaa.
Nykyään puhutaan paljon itseohjautuvista yksilöistä ja itseorganisoituvista yrityksistä. ”Se on hillitön paradigman muutos, että ihmiset saavat itse päättää, kuinka he tekevät työnsä”, Hult-Miekkavaara sanoo. ”Ihminen on mitä suuremmassa määrin autonominen”, hän jatkaa. Meidät on kuitenkin myös luotu toimimaan yhdessä: ”Aivommekin virittäytyvät samalle taajuudelle seurassa, vaikka emme sitä itse tiedosta.”
Miksi muutos sitten on tarpeellinen? ”Ihmisten luomat innovaatiot eivät ole koskaan syntyneet pakottamalla”, Hult-Miekkavaara toteaa ja mainitsee yritykset, joissa työntekijät saavat käyttää osan työajastaan uuden luomiseen tähtääviin projekteihinsa. ”Ihmiset löytävät toisensa, organisoituvat ja alkavat itse kehittää asioita”, Hult-Miekkavaara kertoo.
Hult-Miekkavaara väittää, että vain hyvinvoiva ihminen pystyy ideoimaan. Hän kaipaakin työyhteisöihin olosuhteita, joissa voi olla luova ja kehittää uutta. ”Uuteen oivallukseen pitäisi tarttua heti”, Hult-Miekkavaara kannustaa. Jos pienimmästäkin asiasta on pyydettävä lupa esimieheltä, ideat kuolevat. ”Ja jos vaikka saa kuulla innostuvansa vääristä asioista, voi olla varma, että innovointi hiipuu.”
”Organisaatioiden rajat hälvenevät, ja yksilöiden henkilökohtaiset verkostot ovatkin suunnaton rikkaus myös organisaatiolle”, Hult-Miekkavaara sanoo. Työntekijän on kuitenkin pystyttävä perustelemaan, mitä hyötyä työn ulkopuolisista projekteista on työnantajalle.
Hult-Miekkavaara puhuu mielellään muutosjohtamisesta – tai -fasilitoinnista –, jota tarvitaan vaikkapa digitalisaation tuomien uusien toimintatapojen vuoksi. ”Kun otetaan käyttöön uusia työkaluja, se johtaa aina uusien toimintatapojen opetteluun”, hän sanoo ja jatkaa: ”Kyse on siitä, kuinka saamme yhdessä muutettua toimintatapoja suosiollisesti.” Muutosjohtaminen on Hult-Miekkavaaran mielestä muutoksen viemistä läpi ”aivoystävällisesti”, koska muutos on tutkitusti kivuliasta aivoillemme.
Opiskeluaikoina olisin toivonut, että joku olisi sanonut, että et ole vielä tekemässä loppuelämän ratkaisuja. – Heini Hult-Miekkavaara
”Tulevaisuudessa pärjää osaamalla yhdistää asioita uusilla tavoilla. Kombinaatioiden määrä on rajaton, koska jokainen tuo siihen vielä yksilöllisen tapansa tehdä työtä. Vaikka meidän tulee kyetä toimimaan yhdessä yhteisiä tavoitteita kohti, tulee organisaatiossa huomioida yksilöiden oppimis- ja osaamistavoitteet”, Hult-Miekkavaara pohtii.
Airila on selvittänyt nuorten näkemyksiä tulevaisuuden työelämästä. Laadullinen aineisto muodostui yli kuudensadan Työterveyslaitokselle kesätöihin hakeneen alle 18-vuotiaan nuoren näkemyksistä tulevaisuuden hyvästä työpaikasta.
”Keskeinen havainto oli, että nuorten ajatukset tulevaisuuden työelämästä ovatkin melko perinteisiä. Työyhteisön merkitys kuitenkin korostui”, hän sanoo. Töihin pitää olla mukava mennä ja siellä on oltava hyvä ilmapiiri. Nuoret toivovat lisäksi mielekästä, monipuolista ja sopivan haastavaa työtä, jossa voi kehittyä ja toteuttaa itseään. Työpaikkaa, jossa kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet tehdä työtä ja vaikuttaa. Työn ja muun elämän yhteensovittaminen koettiin myös tärkeäksi.
Työterveyslaitoksen erikoistutkija Auli Airila kehottaa kaikkia kehittämään työelämätaitojaan pitkin työuraa. (Kuva: Vesa Laitinen)
Aineiston perusteella paljon puhutut digitalisaatio ja robotisaatio eivät juurikaan aiheuta nuorissa pelkoa. Ja miksi aiheuttaisivatkaan, ovathan nuoret kasvaneet teknologian parissa. Haasteeksi he kokivat ennen kaikkea ensimmäisen työpaikan löytämisen. ”Nuorille kannattaisi muistuttaa, että työelämässä tarvittavia taitoja voi kehittää muuallakin kuin työssä, esimerkiksi harrastuksissa ja vapaaehtoistyössä”, Airila neuvoo.
Airila kertoo myös uusimman Nuorisobarometrin tuloksista, joiden mukaan suuri osa nuorista toivoo pysyvää työsuhdetta. Samalla määräaikaiset työt kuitenkin lisääntyvät ja ammattia saatetaan joutua vaihtamaan useamman kerran elämässä uudelleen kouluttautumisen kautta.
”Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, emmekä tiedä varmasti, millaisia ammatteja on tulevaisuudessa”, Airila muistuttaa. Ammatinvalinta onkin entistä vaikeampaa. ”Siihen voi olla yhtenä ratkaisuna se, että yhdessä ja itsenäisesti pohdimme vahvuuksiamme ja mielenkiinnon kohteitamme”, hän arvioi.
Hult-Miekkavaaran mielestä tulevaisuudessa työelämässä tarvitaan kriittistä ajattelua, kykyä kompleksiseen ongelmanratkaisuun ja systeemiajatteluun sekä yhteisössä ja yhteiskunnassa toimimisen taitoja. Kaikki nämä lukeutuvat yhteiskuntatieteilijöiden vahvuuksiin. ”Yhteiskuntatieteilijä pystyy arvioimaan muutoksenkin keskellä mitkä ovat mahdollisimman tasa-arvoisia ja oikeudenmukaisia ratkaisuja”, Airila lisää.
Yhteiskuntatieteilijä voi Hult-Miekkavaaran mukaan tarjota ymmärrystä digitalisoitumiseen liittyvien muutosten vaikutuksista yksilön ja yhteiskunnan tasolla. Molempien haastateltavien mielestä yhteiskuntatieteilijän on kuitenkin osattava entistä paremmin sanoittaa osaamisensa eri kohderyhmien kielelle.
Vaikka ihmisyys ei sinänsä muutukaan, Hult-Miekkavaara muistuttaa, että se, kuinka ihmisiä tarkastellaan yhteiskunnan osana, on vaihdellut eri aikakausina. ”Yhteiskuntatieteilijät ovat avainasemassa rakennettaessa uutta yhteiskuntaa ja yhteiskunnallisia toiminnan malleja. Meillä on ymmärrys siitä, kuinka ihminen on rakentanut sosiaalisia systeemejä. Nyt kun digitaalisuus muuttaa toimintatapojamme, avautuu uusia tapoja nähdä yksilökin samaan aikaa eri rooleissa”, Hult-Miekkavaara ennustaa. Kansallinen palveluarkkitehtuuri on tästä hyvä esimerkki, ja ehkäpä meilläkin on pian Viron tavoin digikansalaisuus”, Hult-Miekkavaara ennustaa.
Teknologialla on aina rakennettu ja muutettu yhteiskuntia. Heini Hult-Miekkavaara haluaa olla vaikuttamassa siihen, kuinka sosiaalitieteet rakentavat teknologiaa. (Kuva: Vesa Laitinen)
Hult-Miekkavaaran mukaan tietoisuus oman osaamisen kehittämisen taidoista ja uravalmiuksista on kasvanut, ja varsinkin korkeakoulutetut haluavat hyödyntää uravalmennusta. Kiireessä ja paineisessa työelämässä mahdollisuus jää kuitenkin usein hyödyntämättä. ”Juuri silloin pitäisi rakentaa reflektoinnin pisteitä elämäänsä ja uralleen. Katsoa, missä olen nyt ja olenko menossa haluamaani suuntaan”, hän alleviivaa.
Urapolut olivat aiemmin suppeita. Maailma on muuttunut paljon, mutta rakenteet laahaavat perässä. ”Vaikka yliopistossa on mahtavia poikkitieteellisiä tutkintoja, se näkyy viiveellä yhteiskuntatieteilijöiden sijoittumisessa työelämään”, Hult-Miekkavaara sanoo ja jatkaa: ”Emme ole kuitenkaan enää vanhojen urakäsitysten vankeja. Saamme uudistua ja toimia monimuotoisissa rooleissa. Yhteiskuntatieteilijäkin saa tehdä vaikka mitä, vaikka ryhtyä yrittäjäksi!”
Artikkelin kuvat: Vesa Laitinen
Hae oheisen linkin kautta!
