Siirry pääsisältöön
14.3.2019

Töissä YKAssa: Palvelujohtaja päivittää jatkuvasti tilannekuvaa

Runsas kaksi vuotta sitten YKAssa aloitti palvelujohtajan tehtävässä hallintotieteiden maisteri Maria Teikari. Uusi pesti perustettiin, kun liiton hallitus halusi vahvistaa toimiston johtamisresurssia ja panostaa palveluiden jäsenlähtöiseen kehittämiseen. Millaista on palvelujohtajan työ? Mikä on Marian ohjenuora johtajuuteen?

Millaista on palvelujohtajan työ?

”Kuuntelen jäseniä ja liiton omia asiantuntijoita ja luon sen pohjalta jatkuvaa tilannekuvaa. Johdan oman porukan työskentelytapoja, sparraan päivittäistä tekemistä ja tuen loistavien tiimiläisteni tavoitteita. Toimiston ja jäsenten kanssa kehitämme palveluitamme koko ajan paremmiksi”, Maria kertoo.

Miltä näyttää YKAn tarjoamien palveluiden tulevaisuus?

”YKAn palvelut kehittyvät jatkuvasti muun muassa jäsenten näkemysten pohjalta. Suunnittelemme palveluita strategiamme mukaisesti jäsenet ja jäsenten erilaiset elämäntilanteet edellä. Valikoimamme helmiä ovat juuri yhteiskunta-alan osaajille räätälöidyt neuvonta ja uratuki, joita tuomme esiin entistä kohdennetummalla viestinnällä”, Maria vastaa ja lisää: ”Yhteiskunta kehittyy vauhdilla. Tästä syystä on kannattavaa tehdä lyhyemmän aikavälin tavoitteita ja olla valmis muuttamaan suuntaa nopeasti. Tarkoituksenamme on pitää YKA keskeisenä toimijana tuomassa konkreettista hyötyä jäsenille.”

 

Ohjenuorena ratkaisukeskeisyys

Maria on erikoistunut muutos- ja henkilöstöjohtamiseen. Mikä on hänen ohjenuoransa johtajuuteen? Millainen on hyvä johtaja?

”Ei ole olemassa yhtä oikeaa johtajatyyppiä. Kaikkein tärkein ominaisuus on halu olla hyvä johtaja. Silloin todennäköisemmin kehittää itsetuntemustaan ja pyrkii oikeudenmukaisuuteen.”

Tarkoituksenamme on pitää YKA keskeisenä toimijana tuomassa konkreettista hyötyä jäsenille.

Minkälainen johtaja Maria on itse?

”Ratkaisukeskeinen. Oli kyse sitten työntekijöiden tukemisesta, liiton suunnasta tai ideoinnista, lähden mielelläni miettimään ratkaisua. Tulosorientoitumista tasapainotan empatialla ja huumorilla”, Maria vastaa.

Tampereella opiskellut Maria kertoo tienneensä jo varhaisessa vaiheessa, että haluaa työskennellä paikassa, joka on yhteiskunnallisesti aktiivinen toimija. Ja sitähän Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut totta tosiaan on! Yhteiskunnallisesti aktiivinen toimija Maria on itsekin: hän on muun muassa perustanut vuonna 2014 yhdessä ystävänsä Milla Halmeen kanssa pääosin Facebookissa toimivan Ompeluseura-verkoston. Tässä työ- ja urakeskusteluun keskittyvässä ryhmässä käy tänäkin päivänä vilkas digitaalinen puheensorina ja osallistujamäärä lähentelee jo 30 000:tä.

Sekä Marian työtä että vapaa-aikaa täyttää yhteiskunnallinen aktiivisuus.

”Merkityksellisyys on minulle työssä tärkein arvo ja tutkimusten mukaan näin on muillakin yhteiskunta-alan osaajilla.”

Ammattijohtajana Maria huolehtii tarkasti levosta ja palautumisesta. Keinoikseen hän listaa riittävän unen, säännöllisen liikunnan ja tärkeisiin ihmissuhteisiin panostamisen. Hän on käynyt laulutunneilla harrastusmielessä jo pidemmän ajan. Tällä hetkellä aikaa vie myös kirjan kirjoittaminen.

Palautumiseen liittyvää ohjenuoraa ovat saaneet myös tiimiläiset todistaa YKAn toimistolla, kun eräänä syksyisenä perjantai-iltapäivänä laitettiin pillit pussiin ja lähdettiin yhdessä karaokeen laulamaan.

Lopuksi: Mitä laulua palvelujohtajamme suosittelisi ensikertalaisille karaokessa?

”Ekakertalaiselle ehdotan jotakin tuttua ja turvallista suihkulaulua, jolla saa pelin auki. Adrenaliinin laskettua voi kokemuksesta rohkaistuneena lähteä sitten ottamaan riskejä.”

 

Teksti: YKAn viestintä

Kuvat: Jaana Järvi, viestinnän harjoittelija ja Aki Reinimäki, kehittämisasiantuntija