Siirry pääsisältöön
3.5.2019

Töissä YKAssa: Hallintopäälliköltä hoituvat monenlaiset projektit

Missä projekti, siellä Marjut! Hallintopäällikkö Marjut Soininen on ollut monessa kehittämishankkeessa mukana jo vuodesta 2007. Lue, mitä kaikkea Marjutin työhön kuuluu perinteisen taloushallinnon lisäksi.

Tradenomi Marjut Soininen aloitti YKAssa (tai silloisessa SVAL:ssa) taloussihteerinä vuoden 2007 alussa. Hän ei ollut ainoa, joka aloitti silloin uutena. Samaan tiimiin tuli myös kaksi muuta pitkäaikaista työntekijää, Pia Ruuska ja (nyt jo uusiin tehtäviin siirtynyt) Aki Reinimäki. Ennen SVAL:ia Varkaudesta kotoisin oleva Marjut työskenteli Mikkelissä Järvi-Suomen Portissa myynti- ja tuottajareskontran hoitajana. Kun avomies sai töitä pääkaupunkiseudulta, päätti Marjutkin lähteä työnhakuun Helsinkiin. Kauan ei tarvinnut osaavan ja aikaansaavan tradenomin töitä etsiskellä, kun ovi SVAL:iin avautui. 12 vuotta myöhemmin Marjut kertoo olevansa edelleen tyytyväinen työhönsä.

”Parasta työssäni on vaihtelevuus ja itsenäisyys. Saan tehdä paljon erilaisia juttuja ja projekteja sekä kehittää toimenkuvaani. Jos esimerkiksi huomaan jonkin kehittämiskohteen, muutokset yleensä onnistuvat, kunhan vain itse tartun toimeen. Tämä on pienen ja ketterän työyhteisömme etu.”

”Työni sekä hyvä että huono puoli on sen itsenäisyys”, hän jatkaa. ”Tykkään tehdä töitä yksinkin, mutta kun teen työpaikallani ainoana työntekijänä taloushallintoa, minulla ei ole oikeastaan ketään, kenen kanssa vaihtaa ajatuksia siitä. Jos esimerkiksi huomaan jonkin kehittämiskohteen, muutokset yleensä onnistuvat, kunhan vain itse tartun toimeen. Tämä on pienen ja ketterän työyhteisömme etu.”

”Tällä hetkellä olen aika innostunut yhteistyöstä uuden tilitoimistomme kanssa. Uudet sovellukset ja skannauspalvelu ovat muuttaneet työskentelyä todella paljon mutta pelkästään positiiviseen suuntaan.”

Miten paljon olet yhteyksissä asiakkaisiin eli jäseniin?

”Jonkin verran, vaikka varsinainen päivittäinen jäsenpalvelu ja puhelinvaihde eivät kuulu toimenkuvaani. Jos jäsenmaksuissa on epäselvyyksiä esimerkiksi työnantajaperintään liittyen, silloin olen yhteydessä jäseniin.”

Nykyisen hallintopäällikön työhön kuuluu myös lukuisa joukko hr-asioita. Marjut toimii työterveyshuollon yhteyshenkilönä ja huolehtii henkilöstön eduista ja palkoista. Palvelujohtaja Maria Teikarin perhevapaan aikana Marjutin vastuisiin lisättiin muun muassa viisihenkisen järjestötiimin työajanseuranta.

”Aina kun ylimääräistä aikaa on, haluan uppoutua jäsenrekisteriin ja yrittää ratkaista sieltä löytyviä ongelmakohtia ja päivittää tietoja ajan tasalle. Valitettavasti tähän ei yleensä koskaan ole tarpeeksi aikaa”, hän toteaa.

 

Yhteiskuntatieteilijöiden ympäröimänä

GDPRGreen Officetoimistotalkoot… Missä projekti, siellä Marjut! Monissa työnhakuilmoituksissa etsitään energistä ja ideoivaa hands on -tyyppiä. Marjut on juuri sellainen – langat pysyvät käsissä, ideoita syntyy ja hommat hoituvat rauhallisen napakasti, vaikka hän onkin edelleen osittaisella hoitovapaalla.

Tätä on ihan pakko kysyä. Kun on ainoana tradenomina töissä yhteiskunta-alan osaajien liitossa, jossa lähes kaikki työntekijätkin ovat yhteiskuntatieteilijöitä, miltä tuntuu?

”Rikkaushan tämä työyhteisö on”, Marjut naurahtaa. ”Hyvin olen viihtynyt tässä porukassa, vaikken itse kovin aktiivisesti politiikkaa seuraakaan. Huomaan olevani paremmin perillä asioista, kun työpaikan kahvipöydän ääressä puhutaan ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista.”

Marjutin perheeseen kuuluu avomiehen lisäksi kaksi pientä lasta, 3- ja 5-vuotiaat pojat, sekä toimistokoiraksikin omittu Vallu. Lapsiperheen arjessa puuhaa riittää myös työajan ulkopuolella.

”Vapaalla aika menee pitkälti lasten kanssa touhutessa. Nyt keväällä on kaivettu koko perheen pyörät esiin ja tehdään retkiä lähimaastossa. Uutena hauskana harrastuksena on geokätköily, johon ideoin pääsiäisenä suklaamunien metsästyksen.”

Miten rentoudut ilman lapsia?

”Arkena rentoutumista minulle on jo se, että junamatkalla luen kirjaa tai uutisia. Vapaa-ajalla kiipeily on mieluinen harrastus. YKAn toimistosta peräti neljä harrastaa kiipeilyä. Työyhteisön hyvästä ilmapiiristä kertoo jotain, että käymme säännöllisesti jollain kokoonpanolla yhdessä kiipeilemässä – työajan ulkopuolella.”

 

Teksti: Kati Ahtiainen, viestintäpäällikkö

Kuvat: Kati Ahtiainen ja Jaana Järvi, viestinnän harjoittelija