YTM Oras Tynkkynen kutsuu itseään maailmanpelastamisen sekatyöläiseksi, jolle ilmasto on sydämen asia. Hän on tehnyt paljon erilaisia töitä kansanedustajasta radiotoimittajaan mutta ei ole koskaan ollut vakituisessa työsuhteessa. Tynkkysen valintoja on aina ohjannut palo jättää jälki ympäröivään maailmaan.
Olen 42-vuotias maailmanpelastamisen sekatyöläinen ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Juureni ovat kansalaisyhteiskunnassa, koulutustaustani viestinnässä ja työkokemukseni yhteiskunnan muuttamisessa – ja sydämeni maailman ongelmien ratkaisemisessa.
Jos urallani on jokin polku, se lienee yhdistelmä pyöräkaistaa, kiitorataa, umpikujaa ja lehmipolkua. En ole koskaan ollut toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa enkä ole edes kuvitellut voivani suunnitella uraa vuosia eteenpäin. Tuu-tikin sanoin: ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”
Olen aina tehnyt paljon töitä ja välillä saanut siitä myös palkkaa. Vuosien varrella olen työskennellyt vapaaehtoisena, freelancerina, siviilipalvelusmiehenä, korkeakouluharjoittelijana, työsuhteisena, luottamushenkilönä ja yrittäjänä. Työpaikkojani ovat olleet kansalaisjärjestöt, yliopisto, Yleisradio, eduskunta, valtioneuvoston kanslia, Sitra ja oma yritykseni Tyrsky.
Monet arvokkaimmista työkokemuksistani olen saanut osin sattumanvaraisista syistä – ja hartaimmin toivomani tehtävät olen menettänyt ponnisteluistani huolimatta. Päädyin esimerkiksi Ylen radiouutisiin toimittajaksi, koska sitä ennen Keskisuomalainen ei suostunut palkkaamaan ajokortitonta. Vaalissa ympäristö- ja ilmastoministerin tehtävästä hävisin yhdellä äänellä.
Niin sirpaleiselta kuin CV:ni vaikuttaakin, itselleni sen rivien väleistä paistaa kirkas valo. Ilmastokriisin ratkaisemiseksi olen työskennellyt eri rooleissa ja tehtävissä noin neljännesvuosisadan ajan. Valintojani on aina ohjannut halu – oikeastaan palo – jättää jälki ympäröivään maailmaan.
Suurimmat vahvuuteni ovat ominaisuuksia, joita voi samalla pitää heikkouksina. Jos olen vakuuttunut jostakin asiasta, en epäröi olla eri mieltä muiden kanssa. Osaan sanoa ei niin yksiselitteisesti, että usein luurin toisessa päässä tulee hiljaista.
Olen omistautunut jokseenkin samalle tehtävälle vuosikymmenestä toiseen, ja silti (tai juuri siksi) olen kärsimätön yhdentekevinä pitämieni asioiden suhteen. Vaadin itseltäni paljon enkä osaa siksi aina suhtautua armollisesti ihmisiin, joille riittää ihan hyvä suoritus. Olen perusluonteeltani vetäytyvä, minkä takia tykkään ajatella asioita pitkään ja paljon.
Suomi on siitä hämmästyttävä maa, että kaikesta tästä huolimatta olen saanut kerta toisensa jälkeen tehdä loputtoman antoisia töitä.
Kun ilmastokriisi uhkaa tärvellä ihmiskunnan tulevaisuuden, uskallammeko sen ratkaisemiseksi astua mukavuusalueemme ulkopuolelle – ja mitä se kunkin kohdalla voisi tarkoittaa? Lue koko blogikirjoitus
Kuva: Eeva Murtolahti
